maanantai 15. maaliskuuta 2010

Meikkipakki, jihuu

Oon nyt muutaman vuoden halunnut itselleni meikkipakkia. Ei sen takia, että mulla olis jotenkin suuri määrä meikkejä vaan ihan sen takia että saisin kaikki samaan paikkaa ja siksi että tuo vanha viehepakkimikälie on ihan liian pieni ja sen lokeroita ei voi muutella yhtään. Viimeisen puolen vuoden aikana mua on todella alkanut ärsyttämään se, että kaikki tavarat ovat kyllä siististi pienissä pusseissa, mutta kun niitä pieniä pusseja on joka paikassa ja aina täytyy löytää se oikea pieni pussi.

Olen käyttänyt ihan tuhottoman paljon aikaa oikeanlaisen pakin etsimiseen. En varsinaisesti osaa sanoa aikoja, koska kaikki tutkiminen on kuitenkin tapahtunut pieninä annoksina tylsinä hetkinä. Silti, olen mittaillut omia tavaroitani, olen muutellut tuumakokoja senteiksi, olen etsinyt paikkoja jotka noita myyvät ja olen tutkinut toimittavatko niitä edes Suomeen, ja millä hinnalla. Ja koska tiesin että tämä tulee olemaan aika iso hankinta, en haluaisi tyytyä siihen, että saisin sellainen sinnepäin mallin vaan halusin täydellisen käytännöllisen - kuitenkin vaan ärsyttäisi jos olisin ostanut halvemman mallin, joka ei ole sellainen kuin tarvitsisin kun se parempi maksaisi vain muutaman kympin enemmän. Vaihtoehdoissa muuten oli myös eräs Bauhausin metallinen työkalupakki, jossa oli siirreltävät lokeritkot, mutta Bauhausia ei täältä katsoen ole lähelläkään ja kuvien perusteella tämä jäi siihen sinnepäin-osastoon

Jonkin pitkän pohdinnan jälkeen päädyin sellaiseen pakkiin, jota myi muun muassa yazmo.com, siinä kaikkea pystyi muuttamaan ja tarvittaessa sinne voisi lisätä omia väliseiniä. En kuitenkaan tiennyt paikasta yhtään mitään ja en löytänyt oikeastaan minkäänlaisia ostokokemuksia puljusta. Jossain vaiheessa huomasin, että sama yritys myy pakkejaan myös amazonissa ja päädyin tilaamaan ostokseni sitä kautta, siltä varalta että jokin menisikin pieleen. Postikulut muuten olivat amazonin kautta tilattuna muutaman dollarin pienemmät, mutta säästö se on pienikin säästö. Eniten kuitenkin ajatuksena häiritsi se, että maksaisin postikuluja saman verran kuin mitä maksan itse laukusta. Toisaalta loppusumma olisi aika tarkalleen sellainen jonka olin valmistautunut maksamaaan. Olin jopa valmis maksamaan tulleja, mutta ostokuiteissa summat olivat niin oudot että tullia ei minun onnekseni kiinnostanut (ilmeisesti tämä oli lähetetty suoraan valmistajalta, jolloin kuittiin oli laitettu Yazmon maksama summa, mene ja tiedä).

Tilasin pakkini 1.3. ja saapumisaika-arviona oli joku huhtikuun puoliväli. Sain postitusilmoituksen 3.3. ja paketti oli perillä jo viime maanantaina 8.3.! Tämä jos mikä oli nopeaa. Tässä se nyt on, puoliksi avattuna:



Pienen mittausvirheen (tai oikeastaan mittaamattomuuden) takia oon miettiny että olisko sittenkin ollut fiksumpi vaihtoehto ottaa sellainen malli, jossa ylhäällä on kummallakin puolella kaksi tasoa, mutta tehty mikä tehty ja tykkään kauheasti. Ainoa ongelma vain on se, että nyt tuntuu siltä että omistaa liikaa kosmetiikkaa. Ei ketään kiinnostaisi muutaman kerran kokeillut tai käyttämättömät meikit ja siveltimet? ;)

Oon muuten nyt pitäny aika pitkää taukoa kuvaamisesta, oon kuvannu vaan silloin tällöin ja musta tuntuu että se oli ihan hyvä strategia. Nyt mulla on taas hurjasti kuvausideioita, joista osan voi tosin toteuttaa vasta kesällä. Onpahan silti jotain odotettavaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti