perjantai 11. marraskuuta 2011

Kolmastoista kouluviikko

Alkuviikko (maanantai ja tiistai): Toisena päivänä tehtiin haudehoito (tai leikkaus ja väri) kosmetologiopiskelijoille. Mulle sattui ihan äärimmäisen mukava asia, joka oli ihan banaaneina päänkiertävästä letistä, jonka haudehoidon jälkeen väsäsin. Harjoiteltiin myös pikakampauksia. Toisena päivänä laitettiin toistemme hiukset kuntoon, että näytetään edustavilta kolmannen jakson asiakaspalvelussa.

Keskiviikko: Kolmannen jakson ensimmäinen päivä. Aamupäivä tehtiin väriteorian tehtäviä ja harjoiteltiin lettikampausta perjantaita varten, jolloin meille tulisi asiakkaaksi 25 cheerleaderia. Kampauksen täytyisi sitten kestää yön yli ja näyttää hyvältä kisoissa. Iltapäivästä olin kolmosilla värimallina. Kouluttaja ei ollut mun mieleeni, joten ei kyllä ollut lopputuloskaan. Menin malliksi pääasiassa leikkauksen vuoksi, mutta lopulta hiusta ei leikattukaan ollenkaan vaikka toisin oli sanottu. Lopputuloksesta ei muuten innostunut suurin osa muistakaan malleista, sanoivat samaa kuin minä, että ihan kiva, mutta ei todellakaan sitä, mitä olin lähtenyt hakemaan.

Torstai: Ensimmäinen virallinen asiakaspalvelupäivä eli ensimmäiset maksavat asiakkaat. Itse tein kaksi työtä, leikkasin yksin yhden mummukan hiukset. Aika perussettiä, oon nyt leikannu saman leikkauksen putkeen varmaan neljästi, tosin mikäs siinä, helppo homma. Iltapäivästä tein kahden muun tytön kanssa leikkauksen ja kevytvärin miehelle. En tiedä johtuiko siitä, että asiakas oli nuori mies vai mistä, mutta menin ihan solmuun ajatuksissani ja meille tuli esim. yksi ylimääräinen hiusten pesu. Onneksi asiakkaalla ei ollut kiire ja työ oli ilmaistyö joka tapauksessa (opettajan tuttu, piti tulla jo aiemmin). Lopputulos oli ihan kiva, mutta värin suhteen olisi kai pitänyt luottaa omaan vaistoon ja jättää se kuparinen vivahde vähemmälle. Asiakas tosin itse oli sitä mieltä, että kuparinen on ok, mutta ei silti vaikuttanut täysin pitävänkään väristä.

Perjantai: Meillä ei pitänyt olla toista asiakaspalvelupäivää putkeen, mutta paikkailtiin jotain kakkosten peruutuspäivää. Olinkin koko päivän kassana toisen tytön kanssa. Ihan uskomaton sählinkipäivä, mutta menihän se siinä. Kassahomma oli loppujen lopuksi ihan kivaa, mutta ongelmatapauksissa olisin toivonut joustavuutta myös niiltä, jotka olivat tekemässä. Yksi näistä tapauksista oli sellainen, että tekijä oli jättänyt tulematta ja asiakas piti saada jollekin. Muita tekijöitä oli kyllä vapaana, mutta koska he olivat omien sanojensa mukaan tehnyt viikon aikana enemmän asiakkaita kuin muut niin he eivät voineet enää mitään tehdä. Tyhjästä on paha nyhjästä ja mulla ei pelkkänä koulukaverina ole mitään mahdollisuutta vain sanoa, että sinä muuten teet. Olin jo menossa opettajan luokse sanomaan että nimitähän joku tämän leikkaajaksi, kunnes löytyi yksi ymmärtäväinen joka juuri lopetteli edellisen asiakkaansa kanssa. Kassa heitti 42 eurolla, siellä oli siis sen verran ylimääräistä, mutta kyllähän tuokin selvisi: kassa oli jouduttu päivän aikana sulkemaan kerran, koska korttimaksu ei toiminut, joten tuo 42 euroa löytyi sitten eri raportista kuin muut. Kaikenkaikkiaan ihan mukava päivä, mutta erityisesti tänään huomasin parin ihmisen kyvykkyyden ja kyvyttömyyden hoitaa asioita järkevästi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti