keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Muutos numero 4

Olin tänään koulussa kolmosten värikoulutuksessa mallina. Tällä hetkellä on sellainen olo, että ei olisi pitänyt olla.



En sano että itse väri olisi huono, se nyt vaan ei ole yhtään sitä mitä halusin. Värin olisi pitänyt olla jotain suunnilleen mun oman värini läheltä, ainakin samaa tummuusastetta. Kun minulta kysyttiin mitä pidän, sanoin että väri on liian tumma. Kouluttaja yritti itsepintaisesti sanoa, että eihän se ole yhtää liian tumma kun mun kulmakarvatkin ovat tummat(!). Värin etuhiuksien latvoissa piti olla samaan tyyliin laitettu kuin mitä tein itselleni color bugilla, värin vain olisin halunnut violetiksi, lämpimäksi violetiksi. Mun ajatukset siitä että saisin oikeanlaista violettia etuhiuksiini kariutuivat siihen kun olin kymmenen minuuttia tapellut värikouluttajan kanssa siitä, että on olemassa kylmä ja lämmin violetti ja minä haluan lämpimän, kouluttaja oli sitä mieltä että kaikki maailman violetit ovat kylmiä. Jollain kompromissilla saatiin päätettyä, että väri tehdään lämpimästä punaisesta, johon laitetaan violettia sekaan. Tässä nyt vaan kävi niin, että se violetti näytti jäävän matkasta.

Lopputulos on siis paitsi väreiltään ihan väärä, myös ihan peruukin näköinen. Tällä kertaa olen iloinen siitä, että väri on sentään kevytväri ja haalistuu jonkin verran. Tänään onkin edessä syväpuhdistava shampoo, ehkä pahin tummuus lähtee pois sillä.

Tässä vielä kaikki edelliset:

Ajatushan on, että kuvaan kaikki hiuksilleni koulun aikana tehdyt muutokset. Syväpuhdistavaa shampoopesua (joka saattaa haalistaa väriä) tai muita perusjuttuja ei lasketa. :)

2 kommenttia:

  1. Hei! Ei varmaan lohduta paljoa, mutta mun mielestä ainaki näyttää kivalta toi väri. :)

    VastaaPoista
  2. Hei! Kiva kun kommentoit! Kiitos, ei tuo siis sinällään mikään katastrofi ole. Kyllä se silti turhamaista ihmistä harmittaa että lopputulos ei ollut ihan ajatuksen mukainen. :)

    VastaaPoista

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...