sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Big Sexy Hair big volume shampoo

Saatiin syksyllä yrityskäynnillä Big Sexy Hair big volume shampoo -näytepullot. Shampoo vaikutti pikkupullon perusteella kivalta tuotteelta ja shampoo oli loppu joten ostin täysikokoisen pullon itselleni. Shampoon piti olla (väri)käsityille hiuksille ja suomenkielisessä ohjetarrassa luki, että shampoo on vielä kosteuttava. Värikäsitellyille hiuksille tarkoitettu shampoo yleensä tarkoittaa jonkinlaista hellävaraisuutta ettei shampoo pese kaikkea väriä pois ja kosteuttava kuulostaa aina tarpeelliselta. Jossain vaiheessa mun hiukseni alkoivat kuitenkin olla todella pahassa ja kuivassa kunnossa, en keksinyt mitä tein väärin kun hoitoaineetkin oli hyvin hoitavia.

Vaikka koulussa käydään INCI-juttuja läpi säälittävän vähän niin olen iloinen siitä pienestäkin mitä asiaa käytiin, sillä saimme tehtäväksi vertailla kahta tuotetta, joista toisen piti olla koulusta saatava kampaamotuote ja toinen kotona käytössä oleva tuote, jonka tulisi mieluiten olla markettikamaa. Koska mulla ei ole kerralla kovin montaa shampoota käytössä niin valitsin sen mitä mulla sillä hetkellä oli ja hyvä niin. Vertasin siis käyttöshampootani ja Golwellin syväpuhdistavaa shampoota.

Tässä Big Sexy Hair big volume shampoon inci:

aqua - liuotin
sodium laureth sulfate - puhdistava/vaahtoava/pinta-aktiivinen aine
cocamidopropyl betaine - pinta-aktiivinen aine/puhdistava/vaahdonvahvistaja
cocamide DEA - pinta-aktiivinen aine/viskositeetinsäätäjä/vaahdonvahvistaja
sodium chloride - viskositeetinsäätäjä
glycol distearate - pehmentävä aine/emulgaattori/opalisoiva aine/ihoa hoitava aine
laureth-4 - emulgaattori/pinta-aktiivinen aine/hajua tai makua peittävä aine/antistaattinen aine
fragrance - hajuste
benzyl benzoate - liuotin
hexyl cinnamal limonene - hajuste
linalool - deodoroiva aine
methylparaben - säilöntäaine
guar hydroxypropyltrimonium chloride - antistaattinen aine/kalvonmuodostaja/viskositeetiinsäätäjä/ihoa hoitava aine
panthenol - antistaattinen aine/hiuksia hoitava aine/
cetrimonium chloride - säilöntäaine
hydrolyzed wheat protein - emulgaattori/hiuksia hoitava aine
hydrolyzed wheat starch - viskositeetinsäätäjä/ihoa hoitava aine
methyl gluecth-10 -
methylchloroisothiazolinone - säilöntäaine
methylisothiazolinone - säilöntäaine
citric acid - puskuroiva aine/kelatoiva aine
sodium cocoyl isethionate - pinta-aktiivinen aine/hiuksia hoitava aine/puhdistava aine
benzophenone-4 - auringon suoja-aine/uv-säteilyä absorboiva aine
allantoin - rauhoittava aine
phytantriol - humektantti
sodium pca - antistaattinen aine/humektantti/ihoa hoitava aine
red 40 (cl 16035) - väriaine
chamomilla recutita (matricaria) flower extract - pehmentävä aine
tocopheryl acetate - antioksidantti
retinyl palmitate - ihoa hoitava aine
red 33 (cl 17200) - väriaine

Arvatkaa mitä huomasin? Opettajamme sanoo, että ensimmäiset viisi ainetta ovat niitä oikeasti vaikuttavia, aiemmin olen kuullut luvun olevan 8-9, mutta jos mennään tuolla viidellä niin viisi ensimmäistä ainetta kummassakin shampoossa olivat täysin samoja. Se tämän shampoon kosteuttavuus taas on minun inci-lukutaidollani ihan olematonta.

Ei siis ihmekään että hiukset kuivuivat ja karhenivat, olinhan pessyt niitä käytännössä syväpuhdistavalla shampoolla lähes joka päivä!

Inci-asioista en sen kummemmin tiedä, joten tuo kaikki on avattu EUR-lexin avulla. Enemmän näistä tahtoisin ihan oikeasti tietää, mutta tuo vaan tuntuu niin loputtomalta suolta. Varsinkin vielä jos tähän lisätään se, että kaikki samankuuloiset aineet ei kuitenkaan ole samanlaisia, kuten esimerkiksi Karkkipäivän silikoniteksti kertoo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...