keskiviikko 1. tammikuuta 2014

V10 Plus - uutisia

Toiveeni on toteutunut ja nykyään V 10 Plus löytyy myös parin jyväskyläläisen apteekin valikoimasta. Pitihän sellaista ihmettä käydä töllistelemässä ja huomasin, että kuonrintatuotteen pakkaus oli erilainen kuin aiemmin.  Tuubi ei ollut suuresti muuttunut. Ulkoasussa näkyvin muutos oli tummempi väri ja suomenkieliset painetut käyttöohjeet.

Ensimmäinen tarkastettava asia oli kuitenkin INCI. Onhan se sama kuin vanhassa tuotteessa? Tässä vastaus:

Tosin vanhan putelin tarrainci on jo sen verran kulunut, että vähän pitää jo tihrustaa. Uudessa ja vanhassa tuotteessa ainakin näkyvästi on vain pieni muutos eli kaksi keskivaiheen ainesosaa on vaihtanut paikkaa.

En ole vielä korkannut tuota uutta kun vanhaa on vielä vähän jäljellä, mutta olen luottavainen asian suhteen.

Huomasin muuten googlaillessani, että myös muutama muu sarjan tuote oli vaihtanut ulkoasuaan, joten vanhoja myydään joissain nettiapteekeissa alennettuun hintaan. Näyttipä myös sarjan 30ml seerumit olevan jonkinlaisessa alennuksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...