maanantai 27. lokakuuta 2014

Ihmeneloset

Vaikka Marvel-tyttö oonkin niin Fantastic four on mennyt multa vähän ohi. Nyt kuitenkin sattui tälläinen ihmenelosten paketti, että ei voinut olla tykkäämättä.
BeautyBlender-jutut on muuten ollu mun luetuimpia juttuja ilman ompelukonetta tehtävän lahkeenlyhennyksen ohella, joten on kai ihan perusteltua kirjoittaa taas lisää. Varsinkin kun nää sienet on tulossa Suomeenkin!

I love me -messuilla BeutyBlenderin osastolla oli esillä myös söpöjä pikkublendereitä, nimeltään ilmeisesti BeautyBlender micro.mini. Messuilla mulle ei osattu kertoa milloin pikkusienet tulevat myyntiin tai missä niitä myytäisiin, joten suuntasin nettiin. Löysinkin sopivasti paketin, jossa saisin uudet blenderit vanhojen tilalle ja samalla vielä saippuan ja yhden pikkusienen.

Pikkublenderi on samanlainen märkänä käytettävä sieni kuin isosiskonsakin. Pikkusieni vaan on kokonsa takia aika pehmeä ja vähän lörppö, mutta luonnollisesti myös tarkempi kuin isot. BeautyBlender itse sanoo, että pikkusieni soveltuu erityisesti korostuksiin, varjostuksiin ja peiteaineille.

Huomasin samalla, että onpa edellinen blenderini tosiaan jo kulunut. Sen lisäksi, että vanha on haalistunut ja saanut kynnenjälkiä on sienen kimmoisuus ihan olematon verrattuna uuteen! 

10 kommenttia:

  1. Oo mikä setti! On muuten varsin kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kyllä on! Sain juuri mitä olin halunnut. Yksi työpakkiin, yksi itselle ja pieni sieni testaukseen. :)

      Poista
  2. Toi pikkusieni on kyllä niin söpö :)

    VastaaPoista
  3. Oijoi toi pakkaus houkuttelis muakin! Tollanen minisieni on pakko saada ja kai munkin kohta pitäs vaihtaa myös tuo alkuperänen uuteen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Söpöäkin söpömpi pikkkusieni. :) Peruspakkauksessa tulee kai kaksi söpöä sientä!

      Poista
  4. Oon ihan varma, että hukkaisin ton pikkusienen hetkessä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katotaan miten mulle käy. Meinas kyllä pomppia karkuun on jätin sen hetkeksi sivuun. :D

      Poista
  5. Eikä, oon miettiny beautyblenderin hankintaa, ja toi pakkaus olis kyllä aivan mahtava! Nyt on ehkä pakko hankkia. :D

    VastaaPoista
  6. On kyllä tosi kätevä! Yksi töihin, yksi itselle ja vielä pieni söpöläinenkin. :D Omani löysin kiss and makeup ny:ltä.

    VastaaPoista

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...