lauantai 27. joulukuuta 2014

Yöpöydällä


Mua on purrut jonkinsortin sisustuskärpänen. Tai kaaos alkoi ärsyttää, en tiedä kumpi. Päätin vähän siistiä yöpöydän kaaosta vanhalla sivellinpurkillani. Pöydällä on aina 1-2 erilaista käsivoidetta, kynsiviila, jonkinlainen kynsinauhaöljy ja huulirasva. Nyt ne on kaikki siististi ja nätisti paikallaan!

Käsivoiteita tässä taloudessa löytyy ehkä vähän liikaakin. Purkissa on kuitenkin Dermosilin käsirasva, joka kuivuu nopeasti eikä tahmaa. Vähän tujumpaa osastoa edustaa L'Occitanen sheavoita sisältävä voide. Kumpaakin tarvitaan, yhdessä tai erikseen.

Kynsipuolella olen oikeasti vähän laiska. Kulhosta löytyy kuitenkin kaksi kynsinauhatuotetta ja blogimiitistä saatu Tweezermanin viila*. Viila on kotelonsa kanssa ihan huippu! Tai viila itsessään on ihan perinteinen pehmeä viila, mutta kotelon ansiosta viila ei raasta ympäristöään. Kai tämä on ensisijaisesti ajateltu laukussa kulkevaksi...

Öljyistä löytyy OPIn Avoplex tuubissa. Kärjessä on pieni harja, jolla tätä on helppo levittää.
 Toisena on LCN:n kynsinauhakynä, jolla on kätevä tökkiä kynsinauhoja.
 Viimeisenä vielä se huulirasva. Tällä kertaa JOIKin sävyttävä tuote. Sävy on tietysti yöpöytätuotteella ihan turha, mutta tämä on muuten niin hyvä rasva, että antaa olla. Jotkin huulirasvat (esim. Baby Lipsit) saa mua kaipaamaan huulirasvaa, mutta tämä riittää ihan yksinään!

*Tuote saatu

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri luukku 24

Kuva: Ilona
Teksti:Elisa
Rabbidkin rauhoittuu jouluksi ja pysyy latvakoristeena paikallaan.

lauantai 20. joulukuuta 2014

Ripsarit paikallaan

Vedenkestävä ripsiväri päivän jälkeen! Tässä on syy miksi käytän vain 38-ripsareita. Perusripsivärit löytyy päivän jälkeen yläluomilta, vedenkestävät alaluomilta. :D

maanantai 15. joulukuuta 2014

Kurssi- ja joululahjaostosvinkki jyväskyläläisille

Pari vinkkiä jyväskyläläisille tai Jyväskylään eksyville.

Jos tarvitset vielä viime hetken isoja tai pieniä joululahjoja niin kannattaa kipaista Sepän yrityspajalle. Pajan myymälä on uudistunut täysin ja myynnissä on ammatti- ja aikuisopiston opiskelijoiden tuotteita. Löytyy mm. puupuolen söpöjä penkkejä, metallipuolelta koruja, pieniä lahjatavaroita, käsin painettuja kasseja ja muuta suomalaista käsityötä. Tuotteita ei ole hinnoilla pilattu, koska ovat opiskelijatuotteita, mutta laatua ne silti on! Tällä hetkellä Sepän yrityspaja on hyvässä mielessä designkauppa ja näitä tavaroita ei muualta löydy!

Yrityspaja löytyy osoitteesta Sepänkatu 3 eli ammattiopiston Sepänaukion puoleisella seinustalla. Viimeinen shoppailupäivä ennen joulua on 19.12. ja ovet aukeavat taas 2.1.2015


Bloggaajille sopivaa kurssitarjontaa löytyy Jyväskylän kansalaisopistosta. Maaliskuussa 2015 järjestetään blogikuvauskurssi. Ajatuksena on nimenomaan matalan kynnyksen kuvauskurssi, jossa keskitytään tekemiseen, pieniin jippoihin (samaan tyyliin kuin joulukalenteripostauksessani) ja hyvään fiilikseen nörttimäisen teoriapainotteisuuden sijaan. Ilmoittautuminen alkaa 17.12. kansalaisopiston omilla sivuilla.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Make Up For Ever Studio Case -paletti

Hankin jokunen hetki sitten nimipäivälahjan itselleni. Eikö ole söpö?
Sisällä on kaksitoista luomivärisävyä, jokainen on laitettu teemoittain kolmen setteihin.
Tässä kuvassa värit on katsottu kohdilleen.
Mukana on myös lyhytvartinen tekokuitukarvainen sivellin. Sitten vielä asia, josta itse yllätyin: Napit saa irti! Näistä voi siis kasata itselleen setin johonkin pienempään magneettipohjaiseen pakkaukseen.

torstai 11. joulukuuta 2014

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri luukku 11


Eikö kuvat onnistu? Onko valo aina loppu? Ei hätää, onhan sinulla salama! "Eikä oo" Onpas!
Melkein jokaisessa kamerassa on jonkinlainen salama ihan kiinteästi mukana. Sanot, että kuvat menevät sillä pilalle ja et tykkää käyttää sitä. Eikö?


Näin joulun alla eletään vuoden pimeintä aikaa ja se tarkoittaa yleensä, että valoa kuvaamisellekaan ei kauheasti ole. Minun lahjani tänään on auttaa kameran oman salaman käytössä. Ymmärrän, että kameran oman salaman valossa on ongelmia: valon suunta ja koko suhteessa kuvattavaan asiaan on ihan vääriä, noin niin kuin alkuun. Minäpä autan!

Ihan ensiksi tarvitset valkoista pahvia + teippiä tai pätkän tavallista kotoa löytyvää foliota. Tässä käytän foliota. Taittele folio tukevaksi suorakaiteeksi (muoto ei ole kovin tarkka).


Sitten taittele toinen sivu tukevahkoksi ja kolmiomaiseksi.

Seuraavaksi kiinnitetään folionpala kameran oman salaman muoviosiin kiinni - teippikin käy jos näitä muoviosia ei ole. Kas näin. Teippiä voi käyttää luonnollisesti myös jos foliosysteemi ei meinaa pysyä paikoillaan.

Ylhäältäpäin kamera näyttää nyt tältä: vähän hassulta ja muutenkin epämääräiseltä. Folion on tarkoitus estää valoa pääsemästä suoraan kohteeseen eli tällä valo heijastetaan pois.

Nappaa kuvattavasi ja mene lähelle isoa valkoista pintaa. Esim. seinä tai vessan ovi on ihan riittäviä.
Asettele itsesi ja kuvattavasi seuraavasti.

Folion tarkoituksena on a) estää valon pääsy suoraan kohteeseen b) heijastaa valo seinään, josta se puolestaan heijastuu kohteeseen (muutamme siis pienen valonlähteen isoksi!). Keltainen viiva kertoo summittaisesti, miten valo tässä tapauksessa kulkee.

Salamasi on todennäköisesti jonkinlaisessa automaattitilassa (esim. TTL tai E-TTL). Tämä tarkoittaa sitä, että kamerasi luulee salamavalon osuvan suoraan kohteeseen, vaikka se heijastuukin ensin seinästä, jolloin se menettää tehoaan. Lopputuloksena on jotain tällaista: Kuva on alivalottunut, ei kelpaa!

Seuraavaksi joudut turvautumaan esimerkiksi kamerasi manuaaliin, kamerasi menu-valikkoon tai nettiin. Sinun tulisi löytää jostain valikkojen takaa jonkinlainen tehonsäätö.

Esimerkiksi etsimällä "yhdysrakenteisen salaman tila"
 Jatkamalla tästä eteenpäin löydät esimerkiksi tällaisen valikon:

TTL tässä tapauksessa kertoo, että kameran oma salama on automaattinen, jolloin tehoja ei voi juuri säätää, mutta menemällä valikkoon "käsisäätö" voit itse vaikuttaa salaman tehoon.

Vaihtoehtoisesti säätö voi olla jokin tällainen: "Flash control for built-in flash" "Comp" tarkoittaa tässä vaihtoehdossa sitä, että salama on edelleen automaattinen, mutta voit hieman pinentää (-) tai suurentaa (+) salaman tehoja.
Perusperiaatteet tehonsäädössä on ihan samat, mutta jokaisella merkillä ja melkein jokaisessa mallissa valikot ja sanat on vähän erilaisia.

Tehonsäädön jälkeen kuva näyttää tältä:

Kasvokuvissa, samoilla valoilla, homma toimii kutakuinkin näin: Ja tämä on se varjoisa puoli!

Salamavaloa voi muokata vaikka leivinpaperilla tai kuplamuovilla, myös kalliita kaupallisia härpäkkeitä on myynnissä. Tämä esittämäni tapa kuitenkin on helppo ja pienellä vaivalla saa hyvää. Asia toki vaatii vähän omaan kameraan perehtymistä ja ehkä pari kokeilukertaa, mutta ajatus on oikeasti aika simppeli. :)

Pienen salaman tehot ei kuitenkaan kykene ihan kaikkeen (esim. asukuvat voi olla aika haastavia), jolloin ulkoinen lisäsalama voi olla hyvä vaihtoehto. Niissä etuna on se, että salamavalon päätä voi yleensä kääntää ja valon voi heijastaa vaikka katosta tai kuvaajaan takana olevasta seinästä. Salamavalo on vähän mörkö, mutta ei sen tarvitse olla. Halutessaan sen saa näyttämään vaikka ikkunasta tulevalta luonnonvalolta kunhan vähän harjoittelee.

Nyt vaan kokeilemaan!

Huomisen kalenterinluukun löydät Siamese lipstick -blogista ja Crème de beauté -blogista.

Edelliset luukut: 1. luukku2. luukku ja toinen 2. luukku3. luukku4. luukku5. luukku ja toinen6. luukku7. luukku8. luukku9. luukku, 10. luukku ja toinenkin.

lauantai 6. joulukuuta 2014

Itsenäisyyspäivän kampaus lyhyelle hiukselle

Meillä on kaveriporukassa ollut tapana viettää itsenäisyyspäivää syömällä hyvin. Tapa millä asia tehdään pikkuisen muuttuu vuosittain. Tänä vuonna päätettiin porukan kasvamisesta johtuneen tilanpuutteen sanelemana järjestää cocktail-kutsut.

Nyt kun kerrankin on aikaa, laitoin hiukseni ihan oikeasti. Enimmillään hiuksissani on pituutta 10-15 cm, mutta kampauksen kanssa näyttää kuin pituutta olisi enemmänkin.
Kiharsin hiukset, suihkautin vähän lakkaa ja annoin jäähtyä. Sen jälkeen kieputtelin hiukset lettimäisesti kummallekin sivulle ja pinneillä kiinni taakse.


Korkkasin pikkujouluista saadun Sexy Hairin hiuslakan. WOW! Tää on yksi hienojakoisimmista lakoista, mitä oon koskaan käyttänyt! Tuoksuherkkänä vähän pelkäsin kokeilla tätä lakkaa, mutta tuoksu on kohtuullisen mieto eikä kyllä jää pyörimään päähän.

Plussaa myös korkista/lukkomekanismista. Irrallista korkkia ei siis ole, mutta"korkkia" kiertämällä lukko aukeaa ja sulkeutuu. KMS taitaa käyttää samaa mekanismia? Sais kyllä tulla kaikkiin lakkoihin!


keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Eka meikkikuva


Ajattelin ihan vaihteen vuoksi kokeilla minulle vähän outoa postausta. Meikki on itse asiassa uusintayritys samasta meikistä, joka mulla oli kosmetiikkabloggaajien pikkujouluissa pari viikkoa sitten.

Tutustuin NARSin uusiin luomiväreihin, joita voi käyttää kuivana tai märkänä. Tai voihan montaa muutakin luomiväriä käyttää myös märkänä, mutta tämä on siihen suunniteltu ja koostumus muuttuu mukavan kermaiseksi ja reilusti intensiivisemmäksi (alaluomella), sellaisenaan tuote jää aika pliisuksi (yläluomi). Tykkään kummastakin tavasta, niissä on puolensa.

Vaaleampi, on sitten Vaalea ja nimeltään Andromeda. Tummemmassa on tosi metallinen kiilto ja sen nimi on Himalia.

Ja muut tuotteet. Oriflamet sain kokeiluun kauneusmessuilla ja ne on yllättäneet positiivisesti. Mun ensimmäinen meikkivoide oli muuten Oriflamelta. Tai äidin se oli, mutta minun nassussani. ;) Ripsiväri on säänkestävä ja on osoittaunut mun mutkikkailla silmilläni ihan toimivaksi! Vedenkestävät tuhraantuvat silmien alle ja tavalliset saan jotenkin vetisteltyä silmien yläpuolelle. Tässä ei ollut ongelmaa. Myös Diego Dalla Palman peitevoide yllätti. Kokeilin kädelleni tuotetta ja pelästyin, että taasko sain yhden ihan liian tumman tuotteen. Eipä ollutkaan! Huulilla Benetint ja Ellis Faasin Ellis red.

maanantai 1. joulukuuta 2014

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri 2014

Upeat kosmetiikkabloggaajat järjestävät tänäkin vuonna joulukalenterin. 1.-23.12. yhdestä tai kahdesta kosmetiikkablogista aukeaa kunkin päivän luukku ja jouluaatolle sitten jotain muuta. :) Kalenterin aloittaa tänään(!) ihana Petra. Mukana seuraavat blogit:

1. luukku Viilankantolupa
3. luukku Wind it up
4. luukku Miss Aria
6. luukku Levoton tyttö
7. luukku Lazy Dynamite
8. luukku Keyword: Love
11. luukkua varten kannattaa tulla takaisin tähän samaan osoitteeseen :)
21. luukku Dixi
23. luukku Juille's
24. luukku on yllätys