tiistai 17. helmikuuta 2015

Monivaiheinen ihonhoito

Tammi-helmikuun mun ihonhoitoni on ollut jokseenkin monimutkaista, mutta se ei ole tuntunut mitenkään isolta hommalta.

Ongelmahan on se, että punaisella väritetyt alueet kasvoissa rasvoittuu ja yrittää pungertaa finniä sinne tänne. Eihän siinä tietysti mitään, tämän asian kanssahan olen kamppaillut jo teiniajoista lähtien. Sen lisäksi kuitenkin sinisellä väritetyt alueet tuntuu ja näyttää kuivemmalta kuin kesäinen rantahiekka.
Ensimmäinen vaihe on puhdistus, mutta miten puhdistaa kaksi noin erilaista aluetta? Minä olen päätynyt kahteen eri puhdistukseen. Ensin putsataan kuivat alueet. En ole ollut mikään puhdistusmaitojen ymmärtäjä, mutta nyt taisin saada jutun juonesta kiinni kun kaikki muu kuivattaa. Blogimiitistä saadut Diego Dalla Palman puhdistusemulsio ja kasvovesi ovat saaneet kunnian putsata kuivat alueet. Ihastuin muuten erityisesti tuotteiden kevyeen hoitalamaiseen kukkais(?)tuoksuun. "Hoitolamainen" tuoksu tarkoittaa siis kauneushoitoloille ominaista tuoksua, siitä tulee aina aika ylellinen fiilis. Huomatkaa miten hienoa kuvailua, tämän takia en kirjoita tuoksublogia!


Rasvoittuvat alueet saavat käsittelyynsä Muradin Blemish Control -sarjan pesutuotteen ja veden.
Finnialueiden päälle vielä geelimäinen kuorintatuote ja Skin perfection lotion. Mikäli iho tuntuu kuivalta niin olen lisännyt vielä tuota DDP:n kosteusvoidetta.

Tämän kaiken lisäksi kuiville alueille vielä Korresin Magnolia Bark -yövoide.
Himppusen monimutkaista, mutta iho on ihan muutamassa viikossa tasoittunut näillä opeilla. Ensimmäisen viikon homma meni samalla rutiinilla joka ilta, sen jälkeen muutamana iltana viikossa.

4 kommenttia:

  1. Mulla on nuo Muradit (Ilonalta perittyjä) mutta ne kuivatti mun ihon ihan korpuksi. Tosi nyt on taas toi putsarigeeli käytössä, kun viimeyön aikana puhkesi kaksi jättifinniä poskeen ja suututtaa. Murrrr(ad auta mua!)! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en oo huomannut Muradeista johtuvaa korppuuntumista. Toisaalta nyt oonkin käyttänyt niitä vain parina iltana viikosta, että sillä on varmaan merkitystä.

      Poista
  2. Hyvä idea käyttää kahdelle erilaiselle iholle tarkoitettuja tuotteita, kuulostaa työläältä, mutta jos toimii niin oman mukavuuden vuoksi kannattaa ehdottomasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tää aika työläs vaihtoehto, mutta tuossa tammikuun aikana ei tuntunut muita vaihtoehtoja olevan. Nyt vaan sitten muutamana päivänä viikossa eikä mitenkään orjallisestin, niin homma menee ihan kepeästi.

      Poista