keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

The liebster award

Google yritti korjata otsikon kirjoittamalla "The lobster award". Kaipa tuokin näin auringon heräämisaikaan toimii. Joka tapauksessa High and light -blogin Henna haastoi minut vastaamaan muutamaan kysymykseen.


1. Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen?
Alun perin aloitin bloggaamisen siksi, että voisin jakaa ajatuksiani muiden kanssa. Blogihistoriaani olen sivunnut tässä jutussa. Tämän blogin aloitin itselleni muistiinpanoiksi ja siksi, että saisin edes jonkun kanssa päästää ulos näitä kosmetiikkahöyryjä. Toki blogi on historiansa aikana muuttunut ja muuttuu varmasti vieläkin.

2. Millä tuotteella yleensä aloitat meikkaamisen?
Meikkivoide! Tässä ei juuri ollut miettimistä. Pelkällä meikkivoiteella saan pahimmat väriläntin piiloon ja näytän aina paljon heränneemmältä.



3. Jos voittaisit arvonnassa 10 kappaletta tuotteita yhdeltä vapaavalintaiselta kosmetiikkabrändiltä, minkä brändin tuotteita valitsisit?
Vaikee! Ensin sanoin, että ehdottomasti NARS, koska olen selkeästi NARS-tyttö. Tykkään pakkausten ulkonäöstä ja tuotteissa ei ole ollut valittamista. Sitä paitsi niiden siveltimet on parasta ikinä. Toisaalta MUFE on myös yksi suosikeista, niiltä löytyy pari tuotetta joista en luovu ja sitä löytyy paljon mun työkamoistani. Tai sitten voisin valita monelta muulta merkiltä.

4. Vältteletkö jotain kosmetiikan ainesosaa? Jos välttelet, niin mitä ja miksi?
Välttelen tietoisesti iholle laitettavia tuotteita, jotka sisältävät runsaasti silikonia. On kuulemma myytti, että silikoni ei tuki ihoa, mutta huomaan ihoni kunnossa aina kun iholle on lärvätty säännöllisesti tuotteita, joissa sitä on. Vastaavasti kun käytön lopettaa, alka iho parantua.


5. Opiskeletko tai työskenteletkö kauneusalalla, vai onko kosmetiikka vain harrastus?
Valmistuin muutama vuosi sitten parturi-kampaajaksi. Se oli oikeastaan mun ensimmäinen "musta tulee isona" -ajatus. Tämän tietysti toteutin vähän viiveellä, mutta joo, teen (tällä hetkellä osa-aikaisesti) töitä kampaajana ja meikkaajana.

6. Tunnetko olosi kotoisaksi julkisilla paikoilla myös ilman meikkiä?
Jep. Välillä musta tuntuu, että meikki jopa saa ihon näyttämään karummalta, joten kuljen usein ilman meikkiä tai tosi pienellä määrällä.

7. Milloin viimeksi poistuit mukavuusalueeltasi?
Meikin osalta en ole poistunut mukavuusalueeltani pitkiin aikoihin. Voiskohan se olla kun aloin käyttämään hohtavaa poskipunaa pari vuotta sitten? :D Tai sitten se kun aloin käyttämään huulipunia stainien sijaan. Kumpihan tuli ensin.

Muuten elämässäni musta tuntuu, että kuljen vähintään viikottain jonkinlaisella epämukavuusalueella. Silloin oppii eniten ja oikeastaan tulee hyvä mieli siitä, että on yrittänyt jotain muuta kuin sitä samaa ja helppoa.


8. Mainitse jokin holy grail -kosmetiikkatuotteesi?
Ekana tulee mieleen Urban Decayn All Nighter. Todisteita tästä.

9. Lempparisiveltimesi?
NARSin eye contour -sivellin, vanhalta merkinnältään #14. Tekee työn käyttäjänsä puolesta! Käsittääkseni vastaava tuote on uudesta mallistosta #44 eli precision countour -sivellin.


10. Mitä haluat saavuttaa blogillasi?
Tätä mietin itsekin välillä. Mulla ei ole koskaan ollut suurta intoa tehdä tästä mitään suurta ja superupeaa. Haluan kuitenkin kirjoittaa ihan oikeille lukijoille, enää ei riitä se, että teen tätä itselleni. Mulla onkin ihan parhaat lukijat! Säännöllisistä vierailijoista täytyy nyt mainita ihana Jonna, joka jaksaa usein kommentoida. <3 p="">

11. Viimeisenä klassikko, eli mitä ottaisit mukaan autiolle saarelle?
Ääh! En minä tiedä! Autio saari olis varmaan se viimeinen paikka, jossa haluaisin olla, joten aion vältellä asiaa. :D

Tähän kuuluisi olennaisena osana muiden haastaminen, mutta koska olen tooosi huono keksimään mitään kysymyksiä niin haastan tylsästi vain näistä kysymyksistä inspiroituneet.

2 kommenttia:

  1. Pakko varmaan ostaa toi All Nighter. Oon pitkään hangoitellut vastaan, mutta uskottava se on, että se on hyvää. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä niin nimensä mukainen! Viimeisin todiste tuli viime viikonlopulta. Oli kaverin häät, laitoin nassuni kuntoon ysiltä aamulla ja meikit putsailin kolmelta yöllä ja itse asiassa pohja näytti lähinnä paremmalta kuin aamulla. :D

      Poista

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...