keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Kuin unelma

Ostin keväällä ensimmäiset Real Techniques -siveltimeni. Päädyin hankkimaan lähes kaikki Bold Metals -tuotteet. Ensifiiliksiä kirjoittelin täällä. Kolme sivellintä on jäänyt käyttöön, yhden olen jo hylännyt laatikon pohjalle. En lopulta ihan ymmärtänyt BM:n varjostussivellintä, yritin kyllä monesti, mutta ei niin ei. Poskipunasiveltimestä olen edelleen sitä mieltä, että sillä voi sutiakasvojaan ihan muuten vain, koska se on niin pehmeä! Koin siveltimen kuitenkin toimivan paremmin voidemaisilla tuotteilla, puuterimaiset eivät jakaannu kovin tasaisesti ja tuntuu, että puuterituotteet tämä imaisee itseensä vähän turhankin kovasti.


Ihan kiva -luokkaan kuuluu viisto rajaussivellin, jonka tosin hankin nimenomaan kulmasiveltimeksi. Toimii ainakin kulmasiveltimenä moitteettomasti. Tosin jos haluaa äärimmäisen tarkkaa jälkeä niin tämä ei ole ehkä oikea valinta, tällä kun jälki on astetta pehmeämpi kuin perinteisillä luonnonkarvaisilla kavereillaan.

Se yllättäjä ja unelma oli kuitenkin oval shadow -luomivärisivellin. Luomivärisiveltimenä toimii häivytyksessä paremmin kuin hyvin. Tuntuu, että häivytys on suoritettu yhdellä pyyhkäyksellä ja se  on täydellinen. Tätäkin sivellintä olen varsin rohkeasti käyttänyt varsinaista käyttätarkoitustaan vastaan peiteaineilla. Peiteaineet levittyvät tosi nätisti ja pinta jää vähän airbrushatun näköiseksi eli lähestulkoon näkymättömäksi.

Omani hankin briteistä, mutta nämä ovat meidän onneksi rantautuneet myös suomalaiseen Pretty.fi-verkkokauppaan. Ihan kätevillä hinnoillakin, nimittäin taisin maksaa siveltimistäni punnissa melkein saman kuin tuo eurohinta.

4 kommenttia:

  1. Minä en ole vielä kunnolla raaskinut omiani käyttää. Musta tuntuu, että maksoin niistä _enemmän_ kuin mitä ne nyt maksaisivat prettystä ostettuna. o.O En ole kyllä varsinaisesti laskenut enkä laske, hankittu ja maksettu ja tikulla silmään jne. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole minäkään laskenut, muistin varassa kyllä mennään, sehän voi tunnetusti pettää. Mutta kuten sanoit, ostettu ja meni jo. :)

      Poista