keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Sinistä ja violettia

Varmaan jokainen vaaleatukkainen haluaa hiuksiinsa enemmän viileää kuin lämmintä sävyä. Tarkoitukseen on jos jonkinlaista shampoota, hoitoa ja sävytettä. Mistä niissä nyt kyse? Ajatus sävyn viilentämisestä tulee ihan täysin perusväriopista. Kun kahta (puhdasta) vastaväriä sekoittaa, niistä tulee harmaata.


Yleensä blondit haluavat hävittää tukastaan "lämmön", joka yleensä ilmaisee itsensä keltaisella värillä. Laitetaan tukkaan vähän keltaisen vastaväriä eli violettia, niin saadaan viileää harmaata, oikein vaaleassa tukassa jopa ihan valkoista.

Hopeashampoot ovat yleensä ennemminkin sinivioletteja ihan siksi, että hyvin vaaleaa blondia lukuun ottamatta tukka sisältää yleensä vielä pinen määrän punaista. Punainen + keltainen = oranssi.
Koska oranssin vastaväri on sininen, tarvitaan hennonvaalean violetin lisäksi myös sinistä. Miksi hopeashampoo on kuitenkin sinivioletti, eikä sininen? Sininen + keltainen = vihreä, pienikin violetin pigmentin määrä tuotteessa hävittää mahdollisen vihertävyyden.



Joskus sanotaan, että hopeashampoot kävisivät myös tummemman tukan viileänä pitämiseen. Tavallaanhan tämä pitääkin paikkansa, mutta koska tuotteet on useimmin tarkoitettu hyvin vaalealle hiukselle, pigmenttiä (ja/tai sinistä) ei monesti ole tarpeeksi taittamaan kaikkea oranssia, joten tulos jää aina hieman lämpimäksi tai viileys häviää jo seuraavassa pesussa. Ainoa tapa muuttaa hiuksensa pysyvämmällä tavalla on väri.


Kuvituksena Davinesin Alchemic-sarjan hopeatuotteet, jotka toimivat varsin mainiosti hyvin vaalealla tukalla, mutta väri voi mennä hukkaan tummemmilla. Shampoo on sinivioletti, mutta pigmentin määrä on ajateltu nimenomaan vaaleimmille tummuusasteille. Hoitoaine on hennon violetti, jotta ei tarvitse pelätä sinistä tai violettia tukkaa. Toimivat kuitenkin omalla 9-10 asteen blondillani oikein mainiosti! Tuoksu tuotteissa on Davinesin mittakaavassa todella hento eikä shampoo tunnu kuivattavalta. Hiukset myös tuntuvat paljon jäntevämmiltä eikä niin kovin katkeilevalta!

Hintaa shampoolla on 24 euroa, hoitoaineella 28 euroa (vielä syyskuun ajan yhteishintaan 28 euroa). Davines-tuotteiden lähimmän jälleenmyyjän voit katsoa täältä.

Tuotteet saatu

2 kommenttia:

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...