sunnuntai 15. marraskuuta 2015

En olisi itse osannut valita

Musta on kiva kokeilla uusia tuotteita, mutta mulle yksi suurimmista valintaperusteista on tuotteen pakkaus. Jos vaihtoehtona on kaksi samanlaista tuotetta, samantyyppisellä hinnalla, niin valitsen sen, jossa on nätimpi pakkaus. Olenpa ostanut tuotteita pelkän pakkauksenkin takia ja täyttänyt niitä myöhemmin toisella tuotteella.

Heinäkuinen #jyväskylämiitti itsessään meni hyvin, mutta sponsoreiden kanssa tuli muutamia toilailuja eikä aina tiennyt itkeäkö vai nauraa. Miitti itsessään oli lauantaipäivänä, mutta vielä seuraavana maanantaina saimme ison paketin täynnä goodie bagiin tarkoitettuja tuotteita. Hulluinta tässä oli se, että paketti oli ollut matkalla kaksi viikkoa. Posti oli kämmännyt ja tuotteet olivat pyörineet ties missä tuon ajan. Harmittaa lähettäneen firman puolesta, he olivat tehneet kaiken hienosti ja ajoissa, mutta kolmas osapuoli sai tuotteet myöhästymään.


Eniten harmittaa se, että kaikki paketin tuotteet saivat minut ihastumaan ja nyt osallistujat eivät saaneet niitä. En ihastunut pakkauksiin, mutta itse tuotteet on ihan huippuja. Nämä ovat juuri sellaisia, joihin en ulkonäön puolesta vilkaisisikaan ja se on sääli, sillä sisältö on sokeria ja sateenkaaria - melkein kirjaimellisesti.

Emännän luomusokerikuorinta tuoksuu hattaralta! Ei kai tule yllätyksenä, että sokerikuorinta tuoksuu hattaralta, onhan hattara pelkkää sokeria... Tällainen kroonisen karkkihampaan omistaja voisi pelkästään haistella tätä. Nomnom! Hintakaan ei ole kamala, 6,90 euroa ja löytyy ainakin Tokmannilta.

Toisen saman firman yllärituote oli Isännän tehokosteuttaja. Pakkaus on yksinkertaisesti kamalan ruma, ei vain minun mielestäni vaan myös tuon perheen miehen mielestä. Olen käyttänyt tätä nimestään huolimatta ihan itse. Sopii oikein mainiosti tällaiselle rasvaiholle ja voi käyttää myös silmänympärysiholla. Myös tuo perheen "isäntä" on tykännyt voiteesta, vaikka pakkaus ja nimi eivät vakuuttaneet. Ei me toisaalta kumpikaan olla ihan kohderyhmää, mutta nyt tuntuu, että hyvä tuote jää pakkauksensa vangiksi. Hintaa en saanut selville, mutta pieni selailu osoitti, että tuote pitäisi löytyä helposti ruokaostoksilla ainakin k-kaupoista.

Muita pakkausnirsoja?

Tuotteet saatu

P.s. Vielä on tämä päivä aikaa osallistua joukalenterin arvontaan!

12 kommenttia:

  1. Minä, mulla hyvätkin tuotteet meinaa jäädä käyttämättä, jos pakkaus on susiruma. Se on varma, että kaupasta en itse tuotetta osta, joka on mielestäni ruma, koska tiedän, että se jää kaapin pohjalle pyörimään. :D Jotenkin se pakkaus on osa käyttöelämystä ja jos sitä ei ole, kokemus jää vajaaksi. :( Ihmettelen kyllä usein näiden halpojen brändien ulkonäköä, koska tiedossa on, että kyllä halvallakin saa kivan näköiset paketi, esim. vaikkapa Biozellin pakkausuudistus muutama vuosi sitten. Brändi muuttui sen myötä silmissäni paljon haluttavammaksi, joten kyllä ulkonäöllä on väliä ja paljon. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta kamalia purkkeja löytyy monesta hintaluokasta ja edullisia tuotteita on kauniissa pakkauksissa. Kyllä se pakkaus on osa tuotetta, voi olla myös ruma ja toimiva pakkaus, mutta se on sitten ehkä enemmän "apteekkituotteissa"?

      Poista
  2. Joo, täällä! Yleensä en edes nappaa käsiini susirumia pakkauksia, vaikka tuote sisällä olisi kuinka hyvä. Okei, ei tämä ihan aina päde, mutta useimmiten. Onneksi aika monet brändit, edullisetkin, panostavat nykyisin pakkauksiin edes välttävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jus näin. Ehkä se on just se, että kun haluaa muutenkin olla kivojen asioiden ympärillä niin näkyvillä olevat purkitkin olis hyvä olla kivannäköisiä. :D

      Poista
  3. Kiillotan nyt suvaitsevaista sädekehääni, mutta minä olen kyllä hyvin avoin, enkä tuomitse päältä päin. Tottakai nätit pakkaukset ovat mieleen, mutta en kyllä muista koskaan jättäneeni tuotetta ostamatta vain ruman pakkauksen vuoksi. Tottakai se hieman rumempi pakkaus on vähemmän houkutteleva, mutta ei este osto- tai käyttöperuste. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu! Blogit onkin siitä hienoja, että kuulee myös niistä tuotteista joihin en itse muuten tarttuisi. :)

      Poista
  4. Tuo on kyllä niin totta, että tuotetta, joka on kauniissa pakkauksessa, on paljon miellyttävämpi käyttää :D

    VastaaPoista
  5. Viehättävä pakkaus on viimeinen niitti ostopäätökseen. Piste. :D

    VastaaPoista
  6. Pakkaus vaikuttaa ehdottomasti ostopäätökseen. Tässä tapauksessa myös tuotteen nimi vaikuttaa. Mä en ikinä soisi itseäni nimitettävän emännäksi, enkä koskaan kutsuisi puolisoani isännäksi, eikä näiden termien tuovat mielikuvat ole mitään sellaista, mihin haluan samaistua. Valitettavasti Emännän käsivoide kuulostaa nyt vaan joltain Tummelilta, jota hinkataan karheaan ihonpintaan navettahommien ja saunan jälkeen, eikä näihin purkkeihin tulisi vilkaistua kahta kertaa, vaikka pakkausdesign olisi parempikin. Toivon silti, että tähän ei brändätä myöskään mitään alasarjoja, kuten "Teiniklopin finnirasva" tai "Miniän ryppyeliksiiri".

    Hattarantuoksuinen käsikuorinta kuulostaa kyllä ihanalta. Mihinköhän sen uudelleenpurkittaisi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Tuo nimi on kyllä toinen juttu näiden tuotteiden kanssa! Tosin oon niin kaupunkilainen, että mielikuvat isännästä ja emännästä on ehkä vähän erilaiset. :D

      Noi nimitarrat muuten kuorinnasta lähtee tosi helposti irti jos haluaa kokeilla, mutta ei kestä nimiä. ;)

      Poista

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...