perjantai 19. helmikuuta 2016

Siveltimet kuivaksi sivellinpuussa


Mikäs se siinä nököttää?

Viisitoista vuotta sitten ihastuin koulun kuvataideluokassa. Ihastus oli sen laatuinen, että vasta nyt  se sai jonkinlaisen päätöksen. Tuo ihastuksen kohde oli lavuaarin yläpuolella oleva teline siveltimien kuivaamiseen. Siveltimet saivat kuivaa omaan muotoonsa harjakset alaspäin.

Siitä asti olen halunnut omille siveltimilleni samanlaisen, mutta valmiita ei ole löytynyt ja en ole keksinyt tapaa sellaista tehdäkään. Kun näin Benjabelle-puun, en voinut kuin tarttua kiinni. Kun teline lopulta saapui kotiin, sain kommentiksi: "Tuonhan voisi tehdä itsekin." No niin, mutta jos en ole jo viidentoista vuoden aikana sellaista saanut aikaiseksi, niin enkö voisi kerrankin ostaa jotain, vaikka sen voisi itse tehdä.

Siveltimien kannalta tämä on ihan nerokas laitos:

  • Vesi ei pääse valumaan liimauksiin
  • Yksikään karva ei myttäänny tai käänny (niin kuin joskus käy pyyhkeen päällä kuivatessa)
  • Kuivausaika lyhenee pariin tuntiin! Vaikka laittaisi siveltimen valuvana kuivamaan, parissa tunnissa se on valmis!
Näitä on useita malleja, omani on malliltaan Sunflower, joka on Benjabellelta isoin ja kuivausreikiä on kolmessa eri koossa. Lähes kaikki omat siveltimeni kyllä mahtuvat keskikokoisiin tai pieniin reikiin, mutta koko ei ole tarkka. Myös pieniä siveltimiä boi kuivata isoissa rei'issä, ilman, että sivellin valuu läpi.

Omani tilasin jenkkiläisestä Beautylishista. Mukaan sattui pari odotettua japanilaista sivellintä. Hups.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti