keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Minäsinähän-hammastahna

Jyväskylä-miitin goodiebagiin oli saatu mm. hammastahnaa. Minä olen joutunut hammasrautojen kanssa jättämään kaikki erikoistahnat muille. Nämä Yotuelit olin kuitenkin vielä jemmannut itselleni. Nyt kun kiinteät kojeet on otettu pois, kysyin hammaslääkäriltäni näistä tahnoista. Tuomio oli, että ovat ok, mutta hän suosittelee valkaisevia tahnoja silti vain kuuriluonteisesti.

En minä vieläkään näitä muiden hammastököttien takia ole päässyt käyttämään, mutta eräänä päivänä katsoin putelin kylkeä ja aloin nauramaan: Tahna on varmasti espanjalaista!

Youtuel, jotuel, yo tu el. Hetkonen! Yo, tú, él. Minä sinä hän, noin niin kuin tutummin. Espanjaa siis, ja kyllä, näissä lukee Made in Spain.


Tuotteesta en tiedä muuta kuin mainoslauseet, mutta ajattelin toistaa ne, koska tämä osa tuntuu jäävän vähän muiden asioiden alle: Classic-tahna poistaa tummentumia sekä hampaasta, että paikoista entsyymin avulla. Tämäkään ei siis valkaise kuitenkaan itse hammasluuta, poistaa vain tummentumia. All-in-one poistaa värjäytymiä ja valkaisee hammasluuta, mutta ei kuitenkaan poista värjäytymiä paikoista! Muuten eroina on vain maut. Kannattaa vilkaista Yotuelin FAQ jos tahna kiinnostaa.

3 kommenttia:

  1. Mä tykkään Yotuelista, yleensä pesen all in one -tahnalla iltaisin ja aamuisin jollain muulla perustahnalla, joka ei vaahtoa. Jostain syystä en siedä enää vaahtoavia hammastahnoja ollenkaan kun on tottunut vaahdottomiin. :)

    VastaaPoista
  2. Äh mua niin ärsytti kun jossakin radiomainoksessa Yotuel lausuttiin jotenkin niin että "juutuul".. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Täytyy kyllä myöntää, että ekan kerran kun tuon nimen näin, en ihan tiennyt miten se pitäisi lausua. Juutuul ei kuitenkaan tainnut olla yksi vaihtoehdoista. :D

      Poista

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...