keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Hulluna Zoevaan

Olen ihan hulluna Zoevaan! Tai olen ihan hulluna siveltimiin joka tapauksessa... No kuitenkin.
Ennestään olin jo ihan hulluna Zoevan erikoiseen kulmasiveltimeen. Se on ollut mulla aktiivisessa käytössä ja muunlaisia en oikeastaan enää arkimeikkiini kaipaa.

Mutta miten ei voisi olla hulluna näihin?


Zoeva ei ole ehkä se ihan edullisin merkki, mutta mielestä varsin kohtuuhintainen ja varsinkin hinta-laatu-suhde on enemmän kuin kohdallaan. Yksittäisillä kasvosiveltimillä on hintaa n. 15-20 euroa, silmämeikkisiveltimillä n. 8-10 euroa. Setteinä hinnat jäävät parhaimmillaan alle kuuteen euroon kappaleelta. Harjakset ovat joko täysin synteettisiä, luonnonkuituisia tai sekoitteita. Zoeva tarjoaa myös täysin vegaanisia sivellinsettejä.


En voinut olla ihastumatta tähän kolmanteen Rose Golden -settiin. Mukana tulee kahdeksan sivellintä ja tekonahkainen laukku. Siveltimet alhaalta ylöspäin:
  • Face Paint Vegan 109v - toimii ainakin meikkivoidesiveltimenä, että varjostuksissa
  • Luxe Face Focus 114 - mm. oskipunalle, korostustuotteille, varjostuksille
  • Defined Buffer 103 - meikkipohjalle, toimii sekä nestemäisellä, että puuterimaisella
  • Concealer Buffer 142 - pehmeä ja jämäkkä sivellin peiteaineelle tai silmämeikille
  • Luxe Crease 228 - häivytyssivellin
  • Wing Liner 317 - rajaussivellin, jolla saa äärimmäisen helpon siipirajauksen tai vaikka kulmat
  • Luxe Fan 129 - aina yhtä söpö viuhkasivellin vaikkapa puuterijarruille
  • Luxe Smoky Shader 234 - perus silmämeikkisivellin
Käytetyn tuotteen koostumuksesta huolimatta nämä on tosi helppo pestä kaikki, esim. kaikki synteettiset ei ole helppoja pestä. Muista synteettisitä kun nyt on puhe, näähän muistuttaa kovasti jotain muuta:


Jotain yhdennäköisyyttä havaittavissa, eikö vaan? Alempi ruusukultainen on RT:n Bold Metals -poskipunasivellin ja ylempi on Zoevan vastaava. No ok, RT:n versio on synteettinen, Zoevan on jotain vuohenkarvaa. Toinenkin pari tuli mieleen: RT:n silmämeikkisivellin ja Zoevan peitevoitesivellin ovat ovat varsin samantyyppisiä. Muitakin vastaavuuksia olisin löytänyt, mutta RT:t ei täysin kolahtaneet, joten olen myynyt osan.

Kun elämään tulee pari hyvää sivellintä, on helppo alkaa karsia sitä ihan kivojen kokoelmaa.

Muita Zoeva-faneja?

7 kommenttia:

  1. Oi miten kauniita siveltimiä! Mulla on kokemusta vain yhdestä Zoevan siveltimestä (127 Luxe Sheer Cheek). En tykännyt siitä, koska karvat levähti parin käyttökerran jälkeen. Voi olla, että se oli maanantaikappale.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Mun siveltimet ovat ainakin palvelleet hyvin. Onkohan laatu muuttunut viime aikoina paremmaksi tai oliskohan ollut vaan harmillisesti maanantaikappale. :/

      Poista
  2. Oi tsiisus etenkin nämä Zoevan siveltimet ovat todella kauniita! Concealer puffer ja fan olisivat mulle ihan omiaan, sopisi hyvin mun kokoelmaan ;)

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä tosi hyviä! Tuleekohan näitäkin myyntiin yksittäiskappaleina?

      Poista
  3. Se Zoevan kulmasivellin on ihan huippu! Kun tottui sen kokoon, ei enää halua näpertää millään pikkuisilla.
    Ja nuo uudet rose goldit.... en kestä miten ihanat! Mun on ehkä tilattava tuo setti vielä jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niin! Joissain tilanteissa tarvii sitä pikkusivellintäkin, mutta toi leveä on kyllä huippu.

      Poista
  4. Aaaah, Zoeva. Tilasin myös nämä, mutta en oo ehtinyt vielä tekeen postausta :D Zoeva on täyttä rakkautta, kauneimmat siveltimet mitä oon koskaan nähnyt ja kohtuuhintaankin vielä. Ykskään ei oo pudottanut karvoja tai muuta vastaavaa, ei mitään valittamista. Tosin eka settikin on vasta alle vuoden vanha, mutta jotkut halvemmat siveltimet on pudottanu karvaa jo ekasta pesusta lähtien.

    VastaaPoista