keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Hullut päivät: Hc experience


Mun ensimmäinen kokemukseni Stockmannin hulluista päivistä on Helsingin keskustan tavaratalosta. Kello oli varmaan neljä iltapäivällä kun olin eksynyt kaupunkiin. Voi sitä kauhua! Ihmiset sarjakuvatyyliin tappelivat samoista vaatekappaleista, ihmisiä oli niin paljon, että eteenpäin pääsi vain virran vietävänä ja suunnilleen kahden metrin minuuttivauhtia. Se oli nopea käynti - tai niin nopea kuin mahdollista. Sen jälkeen pysyttelin hullareiden aikaan vain Itäkeskuksen Stockmannilla tai välttelin koko firmaa.

Tällä kertaa selailin kuvaustoa ajatuksella, että mitään en varmasti osta. Mutta onhan tietysti nähtävä mitä on tarjolla - logiikka hei! Sieltä sattui pilkistämään eräs trenssi. Kevättakkia olen kaipaillut ja siinä se oli. Satuin itse asiassa olemassa hullujen päivien aikaan Tallinnassa. Täysin samaa tarjontaa ei Tallinnassa ole, mutta takki löytyi myös virolaisesta kuvastosta, sehän se oli tärkeintä.

Homma suunniteltiin matkaseurani kanssa tarkasti. Kävimme tiistai-iltana kävelemässä Stockmannin läpi, etsimme oikean osaston ja oikean rekin, jotta aamulla kahdeksalta osaisimme suunnistaa suorinta reittiä oikeaan paikkaan. Keskiviikkoaamuna, ennen kahdeksaa "jonottelimme" sisälle hyvänkokoisen lauman kanssa. Porukkaa oli kuitenkin näkyvillä yllättävän vähän. Kun ovi avautui, ihmisiä vaan vyöryi jostain. Minulla oli suunnitelmana saada takkini, joten suunnistin määrätietoisesti oikealle rekille, löysin kokoni, sovitin ja katsoin tuhoja ympärilläni. Ihan kuin heinäsirkkalauma olisi kulkenut perässäni ja tyhjentänyt rekit! Äkkiä ulos, tänne emme enää tällä reissulla palaisi.

Suomalaisessa kuvastossa näkyi myös Cliniquen Lash Power -ripsiväri, joka on mun ehdoton suosikkini tällä hetkellä. Hyvin samanlainen kuin Sensain kuuluisa 38, mutta toimii tällä hetkellä omilla ripsilläni Sensaita paremmin. Pieni harja ja lähtee lämpimällä, 39 asteisella vedellä. Tätä ei Tallinnasta löytynyt, mutta uskaltauduin vielä kotimatkalla sen verran Helsingin keskustan Stockalle, että sain ripsivärit äidille ja minulle. Hinta oli oikeasti kohdallaan, käytännössä kolmenkympin ripsari oli 14 euroa. Selvisin tästäkin! Sain kaiken lisäksi hyvää palvelua Stockmannilla, ehkä se oli uusi, siisti takkini tai ehkä kontrasti tallinnalaiseen palveluun vain tuntui tosi suurelta.

Eikä siinä kaikki! Sunnuntai-iltana tilasin vielä verkkokaupasta kotiin kattolampun!
Hullut päivät, sait minut, taisin tulla hullari-hulluksi.

Muita selviytyjiä? Kiinnostaako miltä takki näyttää?

6 kommenttia:

  1. Mua ei saisi Hulluille päiville edes kirveellä uhaten, onneksi on netti. :D Vaatteet on hankalia, koska niitä on melkein pakko sovittaa tai sitten olla rahoissa, että tilaa netin kautta heti kahta kokoa josta toisen sitten mahdollisesti palauttaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nettiin luotan minäkin yleensä! Tosin onpa hullareilla käynyt "varastovirheitäkin" niin monesti että tällä kertaa päätin mennä mieluummin paikan päälle. :D

      Poista
  2. Takista kuvaa joo :) Mä käyn kyllä Hullareilla, tällä kertaa saalis vaan jäi aika laimeaksi-suurin "aarteeni" oli sellainen vanhan ajan tyylinen pölyhuiska :D

    VastaaPoista
  3. Huh! Mua ei saa stokkalle kirveelläkään hullareitten aikana. Tulee ahistus pelkästä ajatuksesta... :D Mutta hei, laitapa sitä trenssiä kehiin! Pitäähän se esitellä, ku tommoset sotasuunnitelmat oot tehny sen saamiseksi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kuvata takki, onhan se totta, että nyt on esiteltävä kun oli kovat suunnitelmat! :D
      Onkohan ihmisiä, jotka mielellään menevät paikan päälle hullareiden aikaan?

      Poista

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...