sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Pyyhi meikki pois

Tiedättehän te Bunnyn? Bunny tekee erilaisia youtube-arvosteluja hyvin omalla tyylillään. Tyyli on tosi vahva ja täytyy sanoa, että olen vihannut sitä tyyliä niin paljon, että en kyennyt edes katsomaan ensimmäistä minulle näytettyä videota loppuun. En tiedä minkä auringonpistoksen kesällä sain, mutta  juutuin katsomaan noita videoita moneksi tunniksi. Arvosteltavat tuotteet olivat jotain niin outoja, että olihan ne pakko nähdä. Tyylikin alkoi vähitellen olla sivuseikka.

En voi edelleenkään sanoa seuraavani Bunnya, kuten en ketään muutakaan tubettajaa. Yksi tuote jäi kuitenkin niin hyvin mieleen, että siihen oli tartuttava. Make up eraser. Mikrokuituliina, joka lupaa poistaa meikin pelkän veden avulla.


Tuotetta ei silloin vielä saanut Suomesta ja postikuluineen hintaa olisi yhdelle rätille tullut aika paljon. Kun nämä rantautuivat tännekin, hinta oli edelleen korkea, 30 euroa. Nyt ostin omani alennuksella alle kahdellakympillä. Nämä tulevat mainoksen mukaan myös Sokokselle, jossa normaalihinta on 25 euroa.

Liinassa on kaksi erilaista nukkaa: lyhyt ja pitkä. Lyhyen avulla poistetaan meikit, pitkällä nukalla on tarkoitus kuoria ihoa. Ajatus on todella hieno!


Kevyt meikkipohja lähtee tällä oikein mainiosti. Mitä tulee silmämeikinpoistoon, en ole ainakaan vielä ihan vakuuttunut. Minun mielestäni liinan kanssa tulee niin paljon ylimääräistä hankausta herkälle alueelle, että mieluummin poistan silmämeikkini vaikkapa puhdistusöljyllä, joka ei tuota ihoaluetta kauhean kovasti rasita. Kuitenkaan tästä hankauksesta huolimatta en ole varsinaisesti huomannut kuorivaa ominaisuutta.

Käytännössä liinaa voi käyttää kahtena päivänä, koska muotonsa takia en ainakaan itse tarvitse koko aluetta kerralla. Sitten vaan liina pesuun. Käsin pestessä en tätä ole saanut puhtaaksi, joten liina on pakko pestä aina koneessa. Käytännössä siis jokaisen käytön jälkeen. Liinoja pitäisi siis olla viikossa aika monta.

Ajatuksen tasolla tuote on todella hyvä. Käytännössä ei niinkään. Liinoja pitäisi olla paljon jokapäiväistä käyttöä ajatellen ja toimii lähinnä satunnaisessa käytössä kun silmämeikkiä ei juuri ole.

6 kommenttia:

  1. Mieti ainoat ulkolaiset tubettajat joita seuraan on Bunny ja Tati, siinä on sitten eroa kuin yöllä ja päivällä. :D Mut hei ne sopii hyvin erilaisiin fiiliksiin, katselen sen mukaan. :D

    VastaaPoista
  2. Katselen Bunnyn videoita aina välillä, vaikka joskus se tyyli voikin tuntua vähän raskaalta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonnan tapa kuulostaa ihan pätevältä, Bunnyn videoille voi kaivata rauhallista tasapainotusta. :D

      Poista
  3. Kun hinkkaa palasaippuaa suoraan meikkitahraiseen kohtaan, se lähtee puhtaaksi! :) Tosin mulla ei olisi ongelma vaikka koneessa päivittäin pitäisi pestäkin, IKÄVÄ KYLLÄ. Välillä tuntuu että elämä on yhtä pyykinpesua. :'D

    Linda/Juille's

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kokeilla palasaippuaa. :) Itsekin kyllä aina ihmettelen mistä se kaikki pyykki oikein tulee, mutta en vielä kykene päivittäiseen pesuun. :D

      Poista

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...