keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Käytetyin kosmetiikkatuotteeni


Totesin tässä metalliroskista katsellessani että a) metalliroskista voisi ehkä tyhjentää useammin b) kuivashampoo on varmaan mun eniten käyttämäni kometiikkatuote.

Mun ihan ensimmäinen kuivashampookokeiluni oli noin kymmenen vuotta sitten. Olin kyllä haaveillut vastaavasta tuotteesta, koska oma tukka rasvoittuu tosi nopeasti. Ensimmäinen tuote tuota laatua oli label m -kuivashampoo. Tykkäsin ihan mielettömästi, vaikka hintaa oli yli 20 euroa pullolta. Sitten sain peräjälkeen kolme pulloa, jotka oli mahdollisesti huonosta erästä, koska tukka meni vain limaisemmaksi. Sain toki pullot vaihdettua, mutta en jäänyt odottelemaan milloin se toimiva erä tulisi.

Label m ja Tony&Guy on sisarmerkkejä ja keväällä otin kokeiluuni T&G:n texture-kuivashampoon. Täytyy myöntää ettei tää ollut soveltuva mitenkään superrasvaiselle tukalle. Lähillä tällä oli käyttöä puhtaassa tai melkein puhtaassa tukassa muotoilutuotteena.

Batiste jakaa vähän mun mielipiteitäni. Batiste on "puhdistusteholtaan" tosi hyvä eikä hyvin harjattuna jätä harmaata. Toisaalta tuoksut on pääsääntöisesti sellaisia vessanraikastimeen verrattavissa olevia, että ei meinaa pystyä. Nyt otin taas kokeeksi kun kirsikkaa kehuttiin ja blush oli lähikaupassa hyvän hintainen, 6,20 pullolta, Sokoksella 7,90 euroa. Muotoilutuotteena Batiste ei toimi, mutta eipä sitä kaikki haluakaan.

Hinta-laatusuhteeltaan huippu Klippoteket on tuote, joka tulee helppoudessaan valittua aina uudestaan. Hinta on helppo, 4,90 euroa ja tuoksu on mun mielestäni tosi ihana, vähän kirpeä omena. Toki, nää on makukysymyksiä! Yleensä jos minä sanon jotain tuoksua vessanraikastimeksi ja Klippoteketiä raikkaaksi omenaksi, on ihmisiä, jotka sanoo samoista tuotteista ihan päinvastaista. Tässä on myös tosi voimakas muotoilutuki, joka toisinaan on ihan kiva ja välillä ihan kaamea. Silloin kun mulla oli platinanvaalea tukka, huomasin että oma tukka oli jo niin "pitävä", että erillinen kuivashampoon pito oli ihan kamala asia. Toisaalta nyt kun mulla on hyvinkin luonnontilaista tukkaa varmaan 1/4 pituudesta, niin oma tukka on liukas ilman sitä kuivashampoon tekstuuria.

Myös Four Reasonsin kuivashampoo kuuluu kylpyhuoneen vakiovieraisiin. Perushyvä "puhdistus" pienellä muotoilutuella. Jättää helposti tummemman tyven harmaaksi, mutta kaverini ainakin käyttää tätä peittämään hennosti ruskeaa tyvikasvuaan. Hinta normaalikokoisella pullolla on suunnilleen 12 euroa. Hulluilta päiviltä onnistuin nappaamaan tuon 300 ml pullon samaan hintaan. Olispa noita erikoiskokoja muutenkin myynnissä! Tätä kun tulee käytettyä, niin perhekoko ei olis paha asia. :D

Mikäs siellä on käytetyin kosmetiikkatuote?

10 kommenttia:

  1. Misellivesi tai seerumi, niitä tuntui kerääntyvän, kun kolmisen kuukautta keräsin säkkiin kamaa kokeillakseni voisinko tehdä kerran kuussa jätteet-postausta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelinkin että puhdistustuotteet on varmaan niitä, mitö ihmiset eniten käyttää. Heh, ois hauska joskus tehdä tollanen loppuneiden postaus, mutta ei pysty säilömään niitä purkkeja! :D

      Poista
  2. Just tänään ostin taas jälleen kerran putelin Klippis-kuivasampoota :) Se on edullinen ja hyvä, helppo valinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti helppo valinta! Tais vielä olla Sokoksella alennuksessakin tasan 4 euroa. Osin ite kans! :D

      Poista
  3. Mun käytetyimpiä tuotteita on varmaan kasvovoiteet ja seerumit. Olen todennut olevani aika kova voiteiden läträäjä ja seerumit tulee siinä samassa.
    Käytän enimmäkseen Herbinan kuivashampoita, vihreä- ja sinipulloista. Ne on aika neutraaleja ja toimivia. Pari kertaa olen kokeillut Batistea, mutta minusta nekin oli melko tavanomaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seerumit ja kasvovoiteet on varmaan aika luonnollisesti sellaisia, joita tulee käytettyä paljon.

      Herbinan kuivashampoo on kyllä perushyvä! Itse tykkään eniten juuri siitå sinisestä. Se tosin tuntuu olevan muidenkin suosikki kun on aina hylly tyhjänä. :)

      Poista
  4. En ole varma oletko kokeillut Batisten Original-versiota, koska siinä ei ole vahvaa ominaistuoksua eikä haise todellakaan niin pahalta kuin ne muut hajustetut versiot :D Suosittelen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On sitä tullut kokeiltua ja silloin ihan iskenyt. Voihan se kuitenkin olla, että pitäis kokeilla nyt uudestaan, on nimittäin oma nenä ja maku muuttunut muissakin asioissa. Kiitos vinkistä! :)

      Poista
  5. Kannattaa kokeilla Herbinan kuivashampoota!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kans varsin toimiva! Ehkä pitäå teidän vinkistä kokeilla myös sitä vihreää, sitä kun tuntuu lähikaupassa aina olevan. :)

      Poista