keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Keltanokka matkustaa

Olen huomenna lähdössä matkalle. Jännittää vähän.

Edellisen kerran olen ollut lentokoneessa 2006, maailma on muuttunut sen jälkeen kummasti. Kaukaisin piste, jossa olen tuon jälkeen ollut on Tallinna. Samalla mua vähän jopa nolottaa. Varsinkin lifestyle-blogeja lukiessa tulee sellainen mielikuva, että koko ajan ollaan rantalomalla Balilla tai shoppailemassa New Yorkissa tai milloin missäkin. Tuntuu että kaikille on normaalia matkustaa. Mulle taas normaalia on reissata vain Suomen sisällä.

Kaikki on ihan uutta ja lentoyhtiön sekä Finavian ohjeet on luettu sataan kertaan. En vieläkään tiedä onko mulla kaikki paperit ja jutut matkassa. Pakkaaminen ainakin on tätä kirjoittaessa kesken. Vihaan muuten kaikenlaista pakkaamista, en vain ymmärrä sitä. Se ehkä yksi näkyvimmistä muutoksista vuoden 2006 jälkeen matkustavalle on nesteiden määrän rajoittaminen. Tämä tietysti osuu vahvimmin kosmetiikkaan, vaikka Finavia yrittääkin muistuttaa, että nesteitä on mm. vanukkaat ja jogurtitkin. Nyrkkisääntönä annettiin, että kaikki mitä voi levittää on nestettä. Tästä voisi vaikkapa joku luomiväri-ihminen pillastua ja saada mielenkiintoisen keskustelun aikaan.



Lisäjännitystä luo tietysti se, että moni mun matkoistani on peruuntunut ennalta-arvaamattomista syistä. Muun muassa viime kesän matka Espanjaan tyssäsi siihen kun sain jonkun kammottavan taudin. Päästiin Helsingin rautatieasemalle ja luovutettiin. Se oli oikea päätös, vaikka harmitti.

Nyt oon kuitenkin vahvasti lähdössä. Suuntana on opintomatka ja Kalifornian Piilaakso. Saavutaan paikalle 24.11. eli kiitospäivänä ja ollaan paikalla black fridayn aikaan. Palataan vasta joulukuun alussa. Jännittävää, monella tavalla.

Onko viime hetken vinkkejä tai samassa tilanteessa olevia?

10 kommenttia:

  1. Ihanaa matkaa! Itse tarkistan, että passi, lompakko ja kännykkä ovat mukana, mutta jenkkeihin mennessä kannattaa pitää huoli, että ne siellä tarvittavat paperitkin on messissä, niillä on päästy aina pitkälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo kyllä näillä varmaan pääsee pitkälle. :)

      Poista
  2. Mukavaa matkaa! Kannattaa varata paljon lukemista/tekemistä kun pitkä lento kyseessä :) Jos kiinnostaa, käy ihmeessä lukemassa omia pakkausvinkkejäni blogista: https://sarkasmiajashampanjaa.com/2016/03/04/lentoemannan-pakkausvinkit/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä, en ollutkaan tätä vielä lukenut. :)

      Poista
  3. Täällä toinen, joka ei ole Tallinnaa ja Tukholmaa kauempana käynyt :D Itse kun ei tuolla pk-seudulla asu niin ulkomaille (jopa sinne Tallinnaan tai Tukholmaan!) lähtö ei ole ihan niin helppoa, halpaa ja nopeaa.. Mutta jospa sitä vielä joskus tämänkin nokan väri vaihtuisi keltaisesti joksikin muuksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin! Kyllä tullessa melkein kadehti niitä, jotka asuivat pk-seudulla ja kotimatkaa oli lentokentältä enää alle tunti. Kyllä se neljä tuntia kotimatkaa tuntuu siinä kohtaa kun on jo 15+ tuntia takana. :)

      Poista
  4. Mukavaa matkaa! Enpä ole itsekään ollut lentokoneessa sitten vuoden 2006. Naapurimaat on kyllä tullut kierrettyä senkin jälkeen, mutta niihinhän ei tarvikaan lentää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu on kuitenkin se, että on nuo isommat koneet ainakin muuttuuneet valtavasti! Omalla "tabletilla" voi katsoa juuri sitä leffaa, joka sattuu nappaamaan, on sähköpistokkeet, latausmahdollisuudet ja lisämaksusta vielä wifi. Ei paha!

      Poista
  5. Isänsä tyttö, ei pidä pakkaamisesta. Äiti taas nauttii siitä😊

    VastaaPoista

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...