sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Ihan uudenlainen elokuvakokemus

Mun lapsuuteeni (ja myöhempiinkin ikiin) on vahvasti kuulunut mm. Disneyn piirretyt ja yksi niistä suosikkielokuvista on ollut Kaunotar ja Hirviö. Kun kuulin uudesta leffaversiosta (Emma Watson kuvittele tähän sydänhymiö) olin ihan valmiina lähtöön. Varasin tikettini lähimmän elokuvateatterin erikoisnäytökseen. Maksoin leffastani perus Finnkino-lippuuni nähden ihan tuhottoman hinnan, mutta en kadu sentin vertaakaan.

Käsittääkseni elokuvateattereilla ei mene Suomessa ihan mielettömän hienosti tällä hetkellä. Mua itseäni ei kiinnosta esim. 3D ollenkaan ja viimeisin parannus, joka lähiteatteriini Suomessa tehtiin oli pidikkeet mukeille. "Jee!"

En tiedä johtuuko se ihan aidosti kilpailusta vai mistä, mutta täällä on ollut syytä käydä elokuvissa. Olen käynyt elokuvissa varmaan useamman kerran kuukauden aikana kuin Suomessa kokonaisuudessaan viime vuonna. Miksi? Täällä tarjotaan muutakin kuin mukinpidikkeitä. On erikoisiltoja, ravintoiloita teatterisalin sisällä, luksuspaikkoja ja kaikenlaista elämystä. Erikoisnäytöksiä on myös vanhoista leffoista, jotka eivät ehkä ole vuosikymmeniin olleet elokuvateattereissa. Viimeisin kokemukseni oli ulkoilmateatteri Luna Parkissa, paikallisessa huvipuistossa. Tän voisi ihan mainiosti toteuttaa Suomessakin kesäisin! Kyllä täälläkin illat on tähän aikaan vuodesta (syksy) tosi viileitä, mutta jokainen osasi varautua (kylpy)takeillaan ja paikan päältä sai vuokrata vilttejä. Todella mielenkiintoinen kokemus katsoa elokuvaa huvipuiston rakennuksen katolta, maailmanpyörän ja Harbour bridgen valoissa.

Seuraavaksi kiinnostaisi ihan kokemuksen vuoksi käydä kokeilemassa art deco -henkinen elokuvateatteri. Tosin se ei ehkä ole vaan art deco -henkinen, vaan aidosti rakennettu 1935. Ainakin kuvissa todella kaunis paikka. Jos kiinnostaa niin Hayden Orpheum on paikka.

Palataan siihen Kaunottareen ja Hirviöön. Se oli mun eka leffakokemukseni täällä Australiassa ja en tietysti osannut teatterilta odottaa sen kummempaa. Ostin lippuni Girls night out -erikoisiltaan. Lippu maksoi n. 25 euroa ja sillä sai leffanäytöksen, popkornin, alkulimut ja churrot ennen näytöstä ja lahjapaketin. Nää oli kivoja asioita, mutta se, mikä sai mut toiseenkin kertaan elokuviin oli sali itsessään: Tuolit, jotka sähköavusteisesti saa kallistettua mukavaan katseluasentoon, paljon tilaa ympärillä ja korkeuserot eri rivien välillä on niin merkittäviä, että vahingossakaan ei joudu katsomaan kenenkään hujopin takaraivoa! Jos et saanut mielikuvaa, niin kokeile Google-hakua HOYTS reclining seats. Osasin jopa arvostaa niitä mukinpidikkeitä käsinojilla, koska ne oli toteutettu hyvin. Leveän käsinojan päädyssä on pieni pöytä ja se pidike juomalle.


Niin ja mitäs siellä Kaunottaren ja Hirviön erikoispaketista löytyikään. No laatikollinen kosmetiikkaa! (Ja joku paikallinen seiska, mutta tämä oli luonnollisesti se kiinnostavin lahjakassin sisältö.):



Aikamoinen setti australialaista edullista kosmetiikkaa BYS-merkiltä, The Body Shopin tuoksunäyte ja Elizabeth Ardenin minimascara. Ei huono saalis!

Mitäs sanot, maksaisitko vähän enemmän jostain muustakin kuin 3D:stä elokuvissa?

14 kommenttia:

  1. Vau, mikä elokuvakokemus! Suomessakin voitaisiin järjestää enemmän tämmöisiä erikoisnäytöksiä, joissa olisi leffaan sopivia lisämausteita. Minä ainakin innostuisin!

    Ihanaa aikaa ausseissa! Sydney on upea kaupunki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti! Toisessa teatterissa tarjottiin skumpat ennen kyseisen elokuvan alkua. Sekin oli jo omassa sarjassaan houkutteleva kokemus. :)

      Kiitos! Tykkään kyllä kaupungista ehdottomasti. :) Keskusta on mulle vähän liikaa, mutta onneks täällä on paljon muutakin.

      Poista
  2. Wou. Kuullostaa kyllä sekä tuo kosmetiikkapaketillinen leffakokemus että kaikki muutkin niin mielenkiintoisilta, että ehdottomasti itsekin useammin leffassa kävisin jos täällä olisi samanlaisia elämyksiä tarjolla - ehkä vielä joskus..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mää uskon, että Suomessakin joskus. :) Ei nimittäin vaatis kauheesti kuitenkaan tollainen erikoisnäytöskään.

      Poista
  3. Toi kuulostaa niin hyvältä! Ilman muuta mäkin lähtisin elokuviin, jos saisin sieltä jonkun kivan meikkiyllärin ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin! :D Eiköhän nyt lähetä näitä lobbaamaan!

      Poista
  4. Olen pari kertaa joutunut katsomaan 3D-näytöksen leffassa ja en tykkää yhtään! Ihan kuin ne hahmot olisi paperinukkeja jotka hyppivät näytöllä :'D Enkä saa erityistä kiksiä että lumipallo "osuu naamaani" salissa yms mistä siinä nyt maksetaankaan extraa. :D Tallinnan leffasalissa ne lasit olivat kasvoilla huomattavasti mukavemmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin! Sitten on vielä silmät ristissä puol näytöstä kun ei silmä totu. :D

      Poista
  5. Melkoinen hinta/laatusuhde 25 eurolla. Toi on totta, että Suomessa ei oikein osata olla luovia tälläisten suhteen, esim. perheellisille jokin perhepaketti yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivänäytöksiä vauva-arkea viettäville vanhemmille oon nähnyt, siinä ne on erikoisuudet tainnu ollakin. Taisin löytää itselleni uuden uran. :D

      Poista
  6. Kaunotar ja Hirviö oi ihanaa! Kuului myös minun lapsuuteni rakkaimpiin elokuviin. Voisin jopa joskus käydä myös katsomassa uudestaan, ties kuinka monesti jo lapsena sen katsonut. Suomessa ei tule kyllä käytyä elokuvissa kiitos Netflixien ja kotisohvan vaikka äänentoisto ja ruutu onkin eri luokkaa. Luulenpa että tulisi käytyä enemmän jos siellä olisi teemoja ja jotakin speciaalia, sellaista mitä et saa kotisohvalta :) Hinta oli ihan bueno moisesta minun mielestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkäsin kovasti kans! Onhan toki toi 3D sellainen spesiaali, jota ei juuri kotisohvalta saa, mutta jotain muuta kaipaisin itekin. :) Kieltämättä tuo 25 euroa kuulostaa ihan kohtuulliselta nyt kun miettii. Ehkä se oli se dollarisumma 37, joka hämäsi. :)

      Poista
  7. En tienny ollenkaan että toi BYS on aussimerkki! Aika kiva ylläri, itelläni on muistaaksenni yks sivellin heiltä!

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...