sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Timantinmetsästäjä

Olin suunnilleen kymmenen kun sanoin äidilleni, että asuttaisiinpa Helsingissä. Äiti luonnollisesti kysyi miksi. Siksi että siellä tapahtuu koko ajan jotain. Tällä viittasin ainakin Jyrkin musiikkivieraisiin, ehkä johonkin muuhunkin. Hassua kyllä, tuota lausahdusta lukuun ottamatta en koskaan ollut ajatellut asuvani Helsingissä. Kun sinne muutin opiskelemaan, en varmaan käynyt missään muualla kuin Ikeassa ilmaisella Ikea-bussilla. Vantaalla asuessani kävin yhden vaateliikkeen blogitapahtumassa ja sieltäkin lähdin pois kun tuntui että olen ihan väärässä paikassa ja väärässä seurassa. Seuran merkitys on tietysti jo tullut todettua kauneusbloggaajia tavatessa, siinä seurassa on minulle helpompi olla kotonaan.

Täällä Sydneyssa taas tapahtuu koko ajan niin paljon, että ei edes osaa seurata kaikkea, mihin voisin osallistua. Eräänä päivänä Facebook päätti auttaa ja läväyttää mainoksen "Sydney Diamond Hunt". Tulossa olisi "pääsiäismunajahti", jossa palkintona olisi n. 7000 euron arvoinen timanttisormus. En varmaan koskaan osaisi isoa timanttisormusta käyttää, mutta koska tykkään kaikesta kiiltävästä ja olen toisinaan yllättävän kilpailuhenkinen, lähdin heti mukaan. Jahti suomalaisittain osui näin huhtikuun viimeiselle päivälle, vappuseikkaluksi siis.

Muutamaa viikkoa ennen kisapäivää järjestäjä alkoi julkaista vihjeitä oikealle paikalle. Joka päivä yritys julkaisisi vihjeen, joiden perusteella piti päätellä, mihin olisi tarkoitus suunnata. Kolmen kuukauden asumisen (mutta monen vuoden amazing race -tyyppisen pääsiäismunajahdin!) jälkeen olin oikeasti aika hyvä. Vaan hommassa oli mun mielestä aika surullinen twisti. Viime vuoden jahdissa n. 4000 osallistujasta suunnilleen 60 oli löytänyt lopulliselle paikalle, tänä vuonna haluttiin joko sekoittaa pakkaa tai pelättiin kovaa kävijäryntäystä. Lauantaina 29. päivä tulee sähköposti, jossa sanotaan, että varsinaiseen tapahtumaan pääsee osallistumaan vain 200 ensimmäistä nopeinta, jotka varaavat (ilmaiset) liput tapahtumaan.

Minä olin sen verran nopea ja nopean mobiilinetin kanssa, että taisin olla se ihan ensimmäinen mukaan ilmoittautuva. Ilmoittautumalla sai osoitteen, johon piti mennä tiettyyn kellonaikaan (järjestäjän liike Mosmanissa), sieltä mukaan saisi viimeisen vihjeen.



Viimeinen "vihje" ei ollut varsinaisesti mikään vihje, vaan ihan suora osoitus mihin pitäisi mennä. Paikan päällä jokainen sai goodie bagin. Mietittiin jonossa olevien kanssa mitä säkki voisi sisältää. Heitin vitsinä, mutta kokemus taustalla, että kassi täynnä alennuskuponkeja. Siitä en ollut väärässä, mutta kassilla oli myös oma tehtävänsä. Jokaisessa bagissa oli kultainen kirjekuori, jonka sisältä löyty kaksi alennuskuponkia. 21 onnekkaan kupongeissa luki takana "play". Ainoastaan nämä kupongin saaneet pääsivät "jahdissa" eteenpäin, muiden - myös minun - loppui siihen. Jäin kuitenkin mielenkiinnolla katsomaan, mitä kisailijoille oli keksitty. Ensimmäinen erä oli ryhmätyötä. Nopeimmin hommasta onnistuvat pääsisivät finaaliin ja aidosti taistelemaan tuosta sormuksesta. Finaalivaiheessa kolme naisihmistä pääsivät vapauttamaan sisäisen lapsensa: pallomereen oli kätketty kultainen pallo, se joka pallon löytää, on voittaja. Olisin halunnut tarkkuusheitellä kimppua ja etsiä oikeaa palloa vaikka en olisi edes osallistunut siihen palkintoon.

Harmi siis sinällään, että vihjeiden ratkaisulla ei ollut mitään merkitystä ja kaikki päättyi täysin arpapeliin, mutta oli silti mainiosti käytetty sunnuntai!

Lähtisitkö jahtaamaan timanttia?


12 kommenttia:

  1. Vau! Kuulostaa ihan mahtavalta kisalta! Ja hienosti kirjoittu, olin jo ihan koukussa. Jyväskylässä on myös opiskelijoiden amazing race vappuna, mutta palkinto ei varmaankaan kiillä kilpaa auringon kanssa. Ihanaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Harmi että lopussa ei tullut suurta yllätystä, vaan kiva kun luit. :) Olen kuullut tuosta opiskelijoiden amazing racesta, sekin on tainnut olla jo useamman vuoden juttu. Noissa on itse huomannut, että varsinainen kilpailu ja ehkä itsensäkin päihittäminenkin on tärkeämpää kuin itse palkinto, vaan luulen että opiskelijoiden vappubileissä siinä palkinnossakin on sopivaa kimallusta. ;) Hauskaa vappua!

      Poista
  2. Kuulostaa hauskalta, varmasti lähtisin jos olisi sopiva ajoitus. Tulee mieleen viime kevään itupiilot, niitä ainakin jahtasin ihan innoissani :D

    Tuosta tapahtumatarjonnasta sen verran, että Helsingistä kotoisin oleva ystäväni sanoi, että Jyväskylässä on paljon helpompi tehdä kaikkea, kun tarjontaa on vähemmän. Helsingissä tulee kuulemma jotenkin runsaudenpula, ja voin uskoa tämän. Itse vietän tulevan kesän ensimmäistä kertaa Helsingissä, ja saa nähdä kökinkö kaikki illat vaan väsyneenä kämpillä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itupiilot oli ihan uus juttu, piti googlata. Samanlainen taustahan tuossa tuntuu olevan! :)

      Tuo on kyllä oikeasti ihan totta, että tulee jotenkin välinpitämättömyys kun on liian paljon. Tosin Jyväskylää puoltaa myös lyhyet välimatkat verrattuna Helsinkiin!

      Poista
  3. Hauska idea, harmi, että loppu meni arpapeliksi ei kilpailuhenkiselle kovin miellyttävä loppuratkaisu. :D

    VastaaPoista
  4. En ole juuri ollenkaan kilpailuhenkinen, joten en pystyisi osallistumaan tällaisiin kisoihin, vaikka olisi kuinka huikeat palkinnot. En myöskään katso kilpailullisia tv-ohjelmia, koska eläydyn liikaa niihin tilanteisiin. Hermot ei kestä. Juu, olen hirveä mamero.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipähän jokaisen tarvi ollakaan! Oon myös huomannu, että itessä se pahin kilpailumieli on hävinny jonnekin tässä vuosien varrella. :)

      Poista
  5. Kuulostaa ihan sairaan hauskalta, en oo koskaan aiemmin kuullut tällaisesta! :-D

    VastaaPoista
  6. Joo, tottakai lähtisin! Amerikkalainen Amazing Race-ohjelma on mun suosikkeja, joten olisi jännittävää päästä itsekin johonkin palkintojahtiin :) Kyllä siellä varmaan tosiaan tapahtuu paljon kaikkea hauskaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amazing race olis mulle itelleni ehk vähän liikaa, mutta onhan siinäkin varmasti oma viehätyksensä sopivalle kilpailuhengelle. :)

      Poista

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...