sunnuntai 27. elokuuta 2017

Painepullot oikein kiertoon

Olen todistetusti saanut ainakin yhden ihmisen kierrättämään vanhat kynsilakkapullonsa oikein, joten miksi lopettaa nyt.

Painepulloissa tuleva kosmetiikka on mulle vähän kauhu. Jossain vaiheessa käytin jopa vain ponneaineetonta hiuslakkaa (on muuten yleensä vähän turhan tymäköitä kun näin jälkikäteen miettii). Täysin tyhjänähän alumiiniset painepullot on täysin kierrätettävissä metallinkeräyksessä. Mutta mitäs sitten kun tuote ei toimikaan, kukaan ei halua ottaa sitä käyttöönsä ja pullo jää keräämään pölyä hyllyyn. Sellainen purnukka pitäisi taas viedä sinne ongelmajätteeseen.

Yleensä yritän luovuttaa minulle sopimattomat tuotteet eteenpäin. Joskus olen myös suhutellut jämät ulkona, jotta voin pistää alumiinit kiertoon. Mutta entäs sitten ne "tyhjät", joista ei enää lakkaa/kuivashampoota/jotainmuuta tule, mutta ponnekaasu pihisee? Olen pusertanut viimeisetkin kaasut menemään, se vie vähän aikaa ja hermoja, mutta mitä löysinkään Australiasta! Ausseissa on paljon japanilaisia (ja korealaisia) tavarataloja, joissa myydään asioita, joita et ole koskaan osannut edes kuvitella. Miten olisi esimerkiksi sukat tuolinjaloille tai kertakäyttöiset alushousut matkalle? Yksi mun suosikkilöydöistäni on tämä:




"Purkinavaaja", jolla painetaan reikä purkin alareunaan, ponneaineet suhahtaa pois ja kierrättäminen on astetta helpompaa. Ei tämä tietysti varsinaisesti ratkaise puolitäysien pullojen ongelmaa, mutta jos oikeen haluaa reikiä tehdä, niin ei niidenkään tyhjennys mahdotonta ole.


Miten ratkaiset puolitäysien pullojen ongelman?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...