maanantai 11. syyskuuta 2017

Iittalaa keittiöstä meikkipöydälle

Melbournen David Jones -tavaratalossa koin hetken, jossa olin erityisen ylpeästi suomalainen. Hienojen lasi- ja keramiikkamerkkien vieressä oli iso Iittalan osasto. Kiersin osaston läpi ja huomasin muutaman vuoden takaisia Issey Miyake x Iittala -tuotteita. Tykästyin jo aikanaan hieman erikoisiin muotoihin, mutta tuotteet olivat sen verran kalliita, että jätin ostamatta. Kävin Melbournessakin sen verran pienellä budjetilla, että en viitsinyt ottaa riskiä keraamisten tuotteiden kuljettamisesta lentokoneessa.

Yllätyin iloisesti kun löysin tuotteita taas Jyväskylän Palokan Iittala Outletista. Pari vaaleanpunaista Issey Miyakea oli hankittava. Miinukseksi voidaan toki kaiken rehellisyyden nimissä laskea, että varsinaiset tuotteet on valmistettu Suomen sijaan Thaimaassa.




Käynnillä sain mukaani myös Iittalan uutuuden, pienen lasisen Aalto-kulhon. Myyjä esitteli kuinka kulhoa voisi käyttää karkeilla, pähkinöillä ja jälkiruoilla. Minä näin pienen kulhon jo meikkipöydälläni. Mihinkä sitä kosmetiikkaintoilija friikkeydestään pääsisi?




Kulho on muuten myös tehty Suomessa.




Oletko tuotteiden "väärinkäyttäjä"? :D

4 kommenttia:

  1. Olen Ikeasta ostanut erilaisia pikkumaljakoita kivan ulkonäön ja halpojen hintojen takia, mutta en mihinkään maljakkotarkoitukseen. Tuollaisia pikku Aalto-maljan kaltaisia juttusia on kiva käyttää kaiken pikkusälän kotipesänä, esim. meikkien ja näytejuttusten säilyttämiseen.

    VastaaPoista
  2. Ikeassa tosiaan on paljon tällaista! Hauskin on ehkä se Ikean "pitsinen" tuikkukuppi, jota kukaan ei taida pitää kynttilöillä vaan ihan muissa tarkoituksissa. Toisaalta parasta näissä esineissä on niiden monikäyttöisyys!

    VastaaPoista
  3. :D Joo, tavaroita pitää käyttää siihen tarkoitukseen, mihin ne näyttää omasta mielestä passaavan! :) Enemmänkin luovuutta tämän suhteen vois kyllä olla meikäläisellä. Mutta joo, mun silmä aina myös sihtaa mitä vois hyödyntää kosmetiikan säilytyksessä. Mulla on tosin rajallinen tila siihen eikä tällä hetkellä chansseja esim. omalle 'vanitylle' ja kehitteillä on ties kuinka mones systeemi miten sais tilan (neljä lipaston laatikkoa ja puolet hyllynpäällyksestä) mahdollisimman hyvin hyödynnettyä. Hyvät vinkit tervetulleita :)

    On nuo Miyaket nättejä :) Aalto-maljakko jotenkin uudistuneen näköinen, vai kuvittelenko vaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin "vanityni" valitettavasti koostuu tällä hetkellä työpöytäni nurkasta ja purkkeja siirretään tarvittaessa esim keittiön pöydälle, johon tulee hyvä valo.

      Toi Aalto-maljakko on tosiaan siitä perinteisestä poikkeava, mutta sanoikohan myyjä mallin olevan 40-luvulta. Veikkaan että sama malli on myös teräksisissä vadeissa, jotka ilmeistyivät joku melkein kymmnen vuotta sitten. Kiva kuitenkin, että on vähän erilaisia. :)

      Poista

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...