keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Kuorinta hiuksille ja kiiltävä tukka ilman silikonia


Postauksen tuotteet saatu

Redkenillä oli muutamia vuosia sitten yksi mun suosikkituotteistani: silikoniton hiusöljy. Silikonilla on hiusöljyissä ja -tuotteissa paikkansa, mutta pelkästään öljyistä koostuva tuote sai hiukset tuntumaan erityisen pehmeiltä. Tuote kulki diamond oil -tuoteperheen alla. Olin siis innoissani kun sain testattavakseni diamond oil glow dry -tuotteita.

Mun hiuksissani on yksi aika suurikin ongelma. Hiukset ovat latvoistaan käsitellyt, karheat ja kiillottomat, mutta hiuspohja rasvoittuu todella nopeasti ja tukka on hyväkuntoinen, jopa lasimainen. Niillä silikonisilla hoitoaineilla on paikkansa myös minun kylpyhuoneessani, mutta jos joka pesulla läträän silottavimmilla hoitoaineillani, niin näytän puhtaallakin tukalla siltä kuin hiuksia ei olisi pessyt sitä viikkoon. "Hoitavat" shampoot eivät myöskään auta aiheessa, kun valmiiksi kiiltävästä tyvestä tulee entistä kiiltävämpi ja raskaampi - lopputulos ei ole kovin puhtaan oloinen. Glow dry -shampoo siis toimii aika mainiosti perusshampoona. Suunnilleen joka toisella pesukerralla olen vuorotellut Redkenin All Softin ja Glow Dryn kanssa. Tämä estää pahinta lähmätukkafiilistä, mutta latvat pysyvät pehmeinä ja hoidettuina.

Tuoksusta minulle tulee mieleen vuosien takainen suosikkituoksu: Yves Rocher Ming Shu.

Hyvää peruskauraa siis, mutta mulla on jotain parempaa esiteltävää:




Siis mitä? Kuorinta, joka kiillottaa hiuksia? Kuorinta hiuksille? Mitä ihmettä!? Oli mun ajatukset kun sain tuotteen käsiini. Olihan se kokeiltava!

Ensimmäisen kerran itse asiassa kokeilin tuotetta kokonaan ilman hoitoainetta, jotta saisin käsityksen tuotteen hyödyllisyydestä. Olin ällistynyt. Kun kuontaloni on veden kanssa kosketuksissa, siitä tulee yksi iso rastapallo. Levitin kuorinnan ohjeen mukaisesti pesemättömään, mutta kosteaan tukkaan, hieroin hennosti latvoihin ja rastapallo oli ihan oikeasti hyvässä kuosissa! Sormilla haromalla takkupallo aukesi ja pyyhekuivauksen jälkeen harja aukaisi kaikki solmut. Tukka oli kyllä kuivaessaan aikamoisen kuiva, mutta jos pelkästään kuorintaan tarkoitettu tuote teki tällaista jälkeä, olin löytänyt jotain aika hienoa.

Edelleenkään en ole ihan ymmärtänyt miksi tuote on kehitetty ja miten se toimii, mutta kyllä se toimii. Parhaan lopputuloksen tietysti saa kun käyttää ohjeiden mukaan kaikkia kolmea tuotetta yhdessä. Vaalennetulla tukalla en missään nimessä ottaisi sarjaa ainoiksi hoitotuotteiksi, mutta yhdistettynä edellä mainittuun tapaan nämä on kyllä pelastaneet minun tyveni, joka muuten näyttäisi puhtaanakin likaiselta.

Oletko aiemmin kuullut hiuskuorinnasta?

2 kommenttia:

  1. Mulla on The Body Shopin hiustenkuorinta, joka melko pesevä muttei kuitenkaan takuttava, vaan jopa kiiltoa lisäävä. Sen takia olenkin innostunut kokeilemaan lisää hiuskuorintoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun täytyy kyllä myöntää, että on mennyt ihan ohi! Täytyy varmaan tutustua tuohon Body shopin tuotteeseen kans. :)

      Poista

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...