sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Suuri aussikosmetiikan katsaus

Kun lähdin Australiaan, kyselin teiltä onko jotain mistä haluaisitte minun kirjoittavan. Yksi iso toive oli kirjoittaa sikäläisestä kosmetiikasta. Olin tietysti heti mukana, mutta miksi sitä postausta ei ole vieläkään näkynyt? Koska niitä kiinnostavia tuotteita ja merkkejä on niin paljon!

Aussikulttuuria dominoi tietty rentous ja no worries -asenne. Tämä on läsnä myös pukeutumisessa, mutta ihan selkeästi kosmetiikan käytössäkin. Australiassa on ihan tuhottoman paljon erilaisia luonnonmukaisia, luonnollisia ja "luonnollisia" merkkejä tai ainakin firmoja, jotka markkinoinnissaan hyödyntävät lumenemaista yhteyttä luontoon. Sitten on niitä merkkejä, joita ei ikinä tajuaisi lähteneeksi Australiasta.

Osa merkeistä on hankkinut itselleen kaikki mahdolliset sertifikaatit, yksi niistä on Inika, johon itse tutustuin alkujaan LookFantasticin joulukalenterin kautta. Luomu, vegaaninen ja cruelty free. Sitten on tietysti niitä merkkejä, jotka luottavat enemmän luonnonmukaiseen fiilikseen. Jokaiselle jotakin, mutta luonnollisuus eri muodoissaan on se juttu.




Natiosta mulle tuli mieleen, että tää on muuten Australian Lumene.  Lumenella ja Natiolla on samaa filosofiaa luonnosta lähtöisin olevia ainesosia ja luonnollista kauneutta myöten. Tietyssä mielessä hyvin perustuotteita, niitä joita on helppo lähestyä, mutta tuote on kohtuuhintainen ja tekee minkä pitää. Kuitenkin tavallaan vähän tylsä.

Jos Natiosta tuli lumenefiilis, niin totta puhuen se tuli aika monesta muustakin. Tosin Australiassa firmat korostavat erityisesti olevansa cruelty free, kuten Nude by Nature tekee. Filosofialtaan lumenea, fiilikseltään BareMineralsia, mutta kuitenkin vähän enemmän.




Sitten on tietysti niitä vanhoja tuttuja, jotka ihan aidosti tuntuvat jopa piilottelevan alkuperäänsä. Fudge on australialainen tai ainakin sieltä lähtöisin, vanha juttu, mutta tuo tieto on ihan uskomattoman vaikea kaivaa!

Puhumattakaan Beccasta. Yritin paikan päällä ollessani kysellä mitä paikallista kosmetiikkaa kannattaisi kokeilla, mutta ei mulle oikeastaan osattu sanoa. Ehkä kysyin vaan vääriltä ihmisiltä. Onneksi on Google. Erilaiset naistenlehdet on tehneet pitkiä listauksia australialaisista pakko-kokeilla -tuotteista. Kaikissa niissä mainittiin tietyt merkit ja mukana oli aina Becca. Ihmettelin hirveästi että miten niin, tosi jenkkimerkkihän se on ja tuotteita oli Aussilasta ihan uskomattoman vaikea saada.

Eipä mitään, tylsinä iltoina googlailin lisää ja lopulta löysin, että Becca on perthiläisen meikkaajan Rebecca Morrice Williamsin perustama yritys. Näyttää siltä että markkinointi on - ihan loogisestikin - suunnattu jenkkeihin. Mutta voi pojat kun se tausta on häivytetty!




Alpha-H, jolta löytyy yksi mun ehdottomista suosikkituotteista, Liquid gold. Merkki on ihan kohtuullisen hyvin edustettuna ja mainostettuna myös eurooppalaisissa nettikaupoissa ja australialaisuus on ollut tiedossa. On kuitenkin ollut mielenkiintoista seurata kuinka meillä vähän vähemmän tunnettu merkki onkin kotimaassaan (ylläri!) niin iso juttu, että firma ostaa mainossivuja Voguesta. On aidosti mielenkiintoista katsoa näitä juttuja ihan erilaisesta näkökulmasta.

Alpha-H Liquid gold hinta n. 40 eur, pakkaus 100ml.

Melkein jokainen suomalainen nainen on katsonut sen verran ostos-tv:tä nuorena, että Nad's jos mikä on australialainen. Viimein pääsin myös testaamaan tuota kuuluisaa geeliä. Raahasin sitä kotiin useamman purkin edellisen kerran käydessäni. Ihan aidosti tykkään tuotteesta. Ei satu kunhan kaikki tekee ohjeen mukaan eikä yritä riuhtoa karvoja irti liian kosteassa tai kuumassa. Jännä kyllä, Nad's ei kotimaassaan ollut mitenkään uskomattomassa huudossa. Merkkiä löytyi kyllä, mutta tuo alkuperäinen geeli oli toisinaan kiven alla. Ehkä tämä on vain yleinen trendi, jonka mukaan ihmiset mieluummin käyttävät kylmävahaliuskoja tai perinteistä vahaa. Testasin muuten Nad'sin kylmävahaliuskatkin, ei vakuuttaneet. Ehkä en vain ole vahaliuskojen ystävä.

Nad's geelin hinta n. 15 aud, n. 10 eur, pakkaus 170g.

Jurliquen mainitsinkin aiemmin siitä että luulin merkkiä ranskalaiseksi. Ei, sieltä se luonnollinen ajatusmaailma tulee taas Australiasta. Tähänkin merkkiin muuten olen tutustunut nimenomaan LookFantasticin kautta! Jotain tuotteita olen saanut joko yllätysboksista tai joulukalenterista. Tykkään suunnattomasti ruusuntuoksuisesta kasvosuihkeesta. Varsinkin talvella Suomen kuiva ilma ja ilmastointilaitteet saa ihon jopa hilseilemään. Jurliquen ruususuihke auttaa ihan oikeasti. Muutama suihkaisu, niin flunssanaama tai kuivuudesta hilseilevä talvi-iho tuntuu ja näyttää hyvältä.

Rosewater balancing mist 49 aud, noin 35 eur, pakkaus 100ml.




MOR ei edusta sitä luonnollista meikkituotetta, mutta on tosi vahvasti esillä monessa paikassa. Ajatuksena on enemmänkin ylellinen hemmottelu kuin mikään muu. Mukana on kynttilöitä, kosteusvoiteita, huonetuoksuja ja kosmetiikkapusseja. MORin taustalla on enemmänkin kokonaisvaltainen luksus kuin pelkkä kosmetiikka. Tähän ajatukseen kuuluvasti pakkaukset on todella viimeisen päälle suunniteltuja. Kokeilemani käsivoide oli perushyvä käsivoide, mutta pakkaus on oikeasti aika kaunis.

MOR-käsivoide n. 30 aud, noin 22 eur, pakkaus 100ml.




Jos kaikissa aussikosmetiikkalistauksissa oli Becca, niissä oli ehdottomasti myös Jojoba Companyn jojoba-öljy. Jojoban pitäisi käydä suunnilleen kaikkeen muuhun paitsi syötäväksi. Itse en ehkä löytänyt tämän öljyn hienoutta, mutta tykkään ehdottomasti monikäyttöisyysajatuksesta ja toisaalta siitä, että öljy on enemmän tai vähemmän paikallista. Kun sanon enemmän tai vähemmän paikallista viittaan tietysti siihen, että Australian mannerhan on suunnilleen Euroopan kokoinen alue. Ei meillä ainakaan toistaiseksi Suomessa kukaan kehu vaikkapa portugalilaista tuotetta lähituotteeksi.

Öljyn hinta 20 aud, noin 14 euroa, pakkaus 30ml.




Sydneyssa kotiaan pitävä Brite ihastutti värikkäillä pakkauksillaan ja mielenkiintoisilla tuotteillaan. Tässä on toinen firma, jonka tuotteita pakkasin matkalaukkuuni toisella käynnilläni. Erityisesti pastellivioletin hiusvärin ylläpitoon tarkoitettu shampoo kolahti muhun ihan täydellisenä hopeashampoona. Tuotteet on tehty Australian sijaan Kiinassa. On kuitenkin hankkinut itselleen jokaisen mahdollisen sertifikaatin luonnonmukaisuudesta, eläinkokeettomuudesta ja vegaaniudesta. Ulkomuodoltaan purkit tuovat mieleen brittiläisen Bleach Londonin.

Shampoon hinta 16 aud, noin 12 euroa, pakkaus 300ml.




Ulkomuotonsa ja filosofiansa takia yksi mielenkiintoisimmista merkeistä on turkoosi Kora organics. Yksinkertaisen kauniissa pakkauksissa on jopa skandinaavinen fiilis. Hinnaltaan Kora on kuitenkin mun makuuni aika korkea, joten perussaippuaa ja kosteusvoidetta lukuun ottamatta mulla ei merkistä ole omakohtaista sanottavaa. No okei, tykkäsin suunnattomasti kuinka nopeasti tuo kosteusvoide imeytyi eikä jättänyt lähmää tai tahmafiilistä iholle. Tuoksutkin on aika hennot siihen nähden, että organics-liitteellä varustetut tuotteet voivat olla aika vahvoja.

Kosteusvoiteen hinta 50 aud, noin 36 euroa ja pakkaus on 175ml. Palasaippuan hinta 22 aud eli noin 16 euroa.

Jos olet yhtään innostunut pin-up -kulttuurista tai vaikka Benefitin retrohengestä, niin kannattaa vilkaista myös Glamourflage! Paljon olisi tietysti enemmänkin maantieteellisesti isossa maassa kokeiltavaa ja nähtävää myös kosmetiikan saralta.

Oliko vanhoja tuttuja vai uusia ajatuksia?

8 kommenttia:

  1. Natio on sellainen brändi johon itse haluaisin tutustua enemmän, olen muutamia tuotteita kokeillut ja tykännyt. Mä olen aina käsittänyt, että Alpha-H on just Ausseissa tosi iso juttu ja olen jo vuosia ihmetellyt, että miksi ei tule Suomeen, voisin niin kuvitella näkeväni ne pullot joka toisessa sisustusblogissa. :D Itsehän tykkään sarjan tuotteista todella paljon ja olen niitä aika laajan kirjon kokeillut. Jurlique on tietenkin tuttu, koska myydään Suomessakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu että Alpha-H:n löysin nimenomaan sun kautta! Heh, kieltämättä ne pullot vois ihan oikeasti sopia suomalaiseen sisustukseen. ;)

      Poista
  2. Enpä olisi itsekään Jurliqueta ausseihin yhdistänyt :D

    Mietin tuota, että kun paljon kohutaan Kiinan eläinkokeista niin voiko Kiinassa valmistettu tuote olla eläinkokeeton? Vai onko siellä ainoastaan heidän markkinoilleen tulevat tuotteet ne, jotka valtio testaa..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en rehellisesti tiedä! Pohdin samaa aihetta toisessa postauksessa, mutta en oo lähtenyt vielä selvittämään asiaa. http://smykki.blogspot.fi/2017/09/maailman-tehokkain-hopeashampoo.html

      Poista
  3. Kiitos kiinnostavasta postauksesta. Australialaista kosmetiikkaa tulee aika harvoin (siis ei juuri koskaan) käytettyä. Jurliquen muistin australialaiseksi merkiksi, mutta en Beccaa.

    VastaaPoista
  4. Mulla on Natiolta kasvovesi ja olen tykännyt, sen tiesin aussibrändiksi :) Samoin Jurliquen. Beccaa olen luullut jenkkibrändiksi :D Aika jännä juttu, mutta pakko sanoa, nyt mun mielenkiintopointsit merkkiä kohtaan kasvoivat entisestään ^_^ Täytyypä mennä katsomaan, onko mun Becca postauksessa mikä viittaus merkin alkuperämaahan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kattelinkin sun postauksesta joku aika sitten tota kasvovettä! Muakin oikeestaan alkoi Becca kiinnostaa varsinaisesti vasta kun kuulin alkuperästä. Hassu tämä ihmismieli. :D

      Poista

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...