sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Takkutukkaharja

Tangle Teezer ei varmaan kellekään ole enää uusi juttu. Monet tykkää, toiset ei ymmärrä yhtään. Olen näitä lyhyen kampaajanurani aikana myynyt lukemattomia nimenomaan lapsiperheille. En ollut edes tajunnut, että hiusten harjaaminen voi olla niin kamala asia pienelle ihmiselle. Tangle Teezerillä harjaus on kuulemma muuttunut ihan mukavaksi.

Ei nää pelkästään lapsiperheille uppoa, olen itsekin höyrähtänyt. Ajattelinkin nyt vähän esitellä eri harjamallien eroja, näitä kun on.


Tangle Teezer Original. Ensimmäisen harjani ostin viisi vuotta sitten ja se on edelleen töissä käytössä värin levityksessä, selvitykseen se alkaa olla jo epäsiistin näköinen. Toimii kyllä hyvin, mutta värit on vähän kulahtaneet ja harjaksista uloimmat alkaa sojottaa sivuille. Tämä malli kerää sisälleen vettä, mutta onneksi sen saa auki. Sisällä voisi säilyttää vaikka pinnejä tai hiuslenkkejä.


 Tangle Teezer Salon Elite. Muotoilultaan hieman erilainen kuin Original eikä tätä saa auki, ei siis myöskään kerää vettä esim. pestessä. Tämä on vain mun epäilyni, mutta luulen, että harjakset ja koko rakenne on valmistettu vähän kovemmasta muovista kuin Original.


Tangle Teezer Compact Styler. Pienempi matkaharja, harjaksetkin on itse asiassa muutaman millin lyhyemmät kuin muissa harjoissa. Bonuksena "kansi", ettei harjakset väänny laukussa. Tää on niin pieni, että en ehkä suosittele ainoaksi harjaksi pitkähiuksisille. Omat hiukseni on lyhyet/puolipitkät ja näissä tää harja on hyvä.


Sitten on vielä Aqua Splash. Löysin tämän Hairstoren loppuunmyynnistä niin edulliseen hintaan, että se oli pakko kokeilla. Tämä on ehkä nerokkain näistä! Harja itsessään on taas jämäkämpi kuin aiemmat ja se on ontto putki. Selvitän tällä hiukseni suihkussa hoitoaineen kanssa ja se on sanalla sanoen mullistanut mun hiustenhoitoni. Tämän kanssa sen hoitoaineen nyt vaan saa levitettyä paljon paremmin hiuksiin, jotka vedessä muuttuvat yhdeksi majavanhännäksi. Huono puoli tässä on se, että ei se suihkussa oikeasti pysy pystyssä epämääräisen muotonsa takia. Se tosin on kokonaisuutta ajatellen pieni miinus.


Ja sitten vielä kaikki vakavasti otettavat harjat yhdessä, jotta näkee vähän kokoeroja.


Osa sanoo, että tällä saa hiukset vaan pahempaan takkuun. Tällä saa toki tehtyä hyvät tupeerauksetkin, mutta siitä ei nyt ole kyse. Olen katsonut jonkin verran sivusta kun ihmiset harjailevat hiuksiaan ja aika moni näyttää selvittävän hiuksiaan tyvestä latvaan päin. Näin tehdessä takku ei pääse aukeamaan vaan ennemminkin alkaa muodostaa jättitakkua alempana hiuksessa olevan mytyn kanssa. Voisiko ongelma olla siinä? Paras tapa hiusten selvittämiseen olisi pikku hiljaa latvasta lähtien alkaa aukoa takkua, jolloin hiuksella on mahdollisuus päästä selviämään.

6 kommenttia:

  1. Mä olen eläköittänyt vanhemman TT:ni kuivasampoon kaveriksi. Ässähyvä siihen loppumöyhintään, eikä vie kosteutta tukkaan kuten sormet. Ainakin mulla sormeilu vaan tuhoaa sen vaivalla kuivaksi suhistellun tukan, kun aamu menee aina sähläämiseksi. TT + kuivasampoo = 4eva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä! Huuhtelukin onnistuu paremmin kuin monessa muussa harjassa.

      Poista
    2. Mulla käytössä sama kikka kuin Petralla!

      Poista
    3. Jäi käyttöön mullekin! Noita kun nyt on yks ylimääräinen. :D

      Poista
  2. Kerää sisälleen vettä? Saa auki? Whaaat mun täytyy mennä pahoinpitelemään vanhaa raukkaa vielä lisää :D Tähän mennessä se on yhtenään lennellyt kädestä kuin ohjus ja sinkoillut ympäri kylppärin lattiaa. Voisin kyllä päivittää ressukan tuohon uuteen suihkuversioon, kun käytänkin sitä vain suihkussa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, saa auki! Huomasin tän joskus kun pesin omaa harjaani ja se alkoi hölskyä. Aluksi luulin, että sen sauma on vaan pettänyt, mutta oon huomannu saman ominaisuuden muissakin original-harjoissa. Tuo suihkuversio on kyllä osoittaunut hyväksi.

      Poista