maanantai 24. heinäkuuta 2017

Kamalat kauneustavat

Tiedättehän kun kauneusalan ammattilaisena pitäisi tietää paremmin. Sitä antaa ohjeita miten tukkaa kannattaa hoitaa ja kuinka pitäisi tehdä sitä ja tätä. Sitten itse oletkin vain laiska. Ihminen.

Kampaajana tietysti tiedän, että paremmin hoitoaineet toimii silloin kun ne laitetaan pyyhekuivaan hiukseen. Mites sitä yleensä käykään kotona? Vähän puristelen hiuksia ja lätkin hoitoaineet. Hyvä minä.




Mun kynnet on yleensä tosi siistit. Ei ne välttämättä ole mitenkään lakatut tai muuten laitetut, mutta siistit. Varpaankynnet sen sijaan ei koskaan ole ihan samassa kuosissa. Leikkaan kynnet silloin kun ne alkavat hiertää naapurivarpaat verille, mutta en minä niihin panosta. Enkä koskaan lakkaa varpaankynsiäni. Koen jalat aina jotenkin vähän likaisina, myös juuri pestynä, joten en voisi kuvitella käyttäväni samaa tuotetta varpaankynsissä ja sormissa. Ottaen vielä huomioon mitä myrkkyjä lakat sisältävät, tämä on täysin hölmöä.

Mun ehkä kamalin tapa on hiusten "nyppiminen".  Mulla on senhenkinen hiuslaatu, että hiukset katkeaa helposti, välttämättä niihin ei edes tule kaksihaaraisia, vaan pieniä "helmiä". Kun latvasta ottaa kevyesti kiinni, karva napsahtaa helmen kohdalta poikki. Kun latvat tuntuvat karheilta ja nään niitä kamalia helmiä ja kaksihaaraisi, nappaan sakset ja yksitellen leikkelen niitä latvoja irti. Monesti harhaudun tekemään tätä ajatustyön ohella. Mulla onkin työkoneen vieressä ihan omat pikkusakset tähän asiaan. Joskus on käynyt niinkin, että olen meinannut avata Netflixin tai telkkarin, mutta näytön kirkkaassa valossa nuo inhottavat haarat paljastuu ja jään leikkelemaan hiuksiani vaikka tunniksi. Tai kahdeksi. Tämä on minulle jonkinlaista meditaatiota.




Jos nyt totta puhutaan, niin edellistäkin pahempi tapa on aurinkosuojien unohtaminen.  Olin kaksi kuukautta Australiassa ennen kuin nahka oli poltettu, mutta Suomessa vaadittiin vain yksi lämmin kesäpäivä ja se oli siinä. Miten nyt näin? Australiassa olin erityisen tarkka. Joka aamuisin päivärutiineihin kuului, että levitin aurinkovoidetta ennen kuin puin päälle. Varauduin hyvin, koska porottava aurinko oli helppo nähdä. Jopa sinä päivänä kun onnistuin polttamaan itseni, en polttanut niitä kohtia, jotka yleensä mulla palavat ensimmäisenä. Täytyy saada sama rutiini kotona.

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Surprise Nails ja muut älynväläykset

Suomalaiset usein suorastaan pelkäävät puhua englantia. Saman olen kokenut minäkin, mulla on pitkään ollut elämässä sellainen henkilö, joka korjaa jopa klara vappenit, joten tein puhumisesta itselleni lukon. Jos ei osaa englantia sen vertaa, että kukaan ei saa selvää, koko ajan täytyy toistaa tai kuunnella korjauksia ääntämisestä, niin miksi edes vaivautua, ajattelin. Todellisuus oli kuitenkin toinen, ulkomaalaisten kanssa tulin aina ymmärretyksi ja koska esim kampaamossa muut aina liukenivat paikalta englantia kuullessaan, minä pääsin vähä vähältä kammostani.

Australiassa tuo tuttu kammo lähinnä nauratti. Tietysti maassa on paljon porukkaa, jonka äidinkieli on muu kuin englanti, mutta aussienglanti kuulostaa kielioppinatsille ihan väärältä jopa natiivien puhumana. Siellä jokainen lause, sana tai sanonta lyhennetään jos vain mahdollista. Yleensä se lyhentäminen on mahdollista vaikka et olisi uskonut. Oman lisänsä tietysti tuo kaikenlaiset "good eat chinese" -kyltit ja mainokset, jotka tavallaan tekevät virheestä totta. Tämä kaikki tietysti vain rohkaisee puhumaan, sillä virheiden tekeminen on sallittua. Lisäksi maahanmuuttajia on niin paljon, että jokaisella on jonkinlainen aksentti ja englantia äidinkielenään puhuvia tulee joka paikasta, joten tajuaa aidosti ettei ole yhtä ja ainoaa tapa ääntää. Musta tää kaikki on sellaista, josta meidän pitäis oppia.

Ei se silti tarkoita etteikö välillä tulisi hassuja sattumia ja tulkintoja!

Miten ois esimerkiksi kynsipaikka Surprise nails? Saakohan sieltä myös sitä mitä on pyytänyt? Onko yllätys tekijälle, asiakkaalle vai kummallekin?





Onhan se kiva, että hitaatkin lapset huomioidaan ilmoittamalla niistä!





Mitä tapahtuu vapaana syöville lapsille laivan lähdön jälkeen?




Mieleen jäi myös ruokarekan keulassa roikkunut "liikennemerkki"

CAUTION
CHILDREN

Johan siinä aikuiset ihmiset pelkäsivät lapsia kun oikein muitakin varoittelivat.

Että ihan oikeasti, ei pidä pelätä, virheetkin on ihan ok. Tärkeintä on että tulee ymmärretyksi, eiköhän noista kylteistäkin löytynyt se pointti, vaikka ne voikin lukea myös hauskasti!

Sitten on tietysti se, että australialaiset väittävät koululaitoksensa tekevän ihmisistä vähän tyhmiä ja laiskoja. Joskus mietin onko näissä jutuissa perää.






Mutta ei se mitään, fiilis oli molemminpuolinen kun keskellä luontopolkua törmää tähän:




Palasin muuten tuolle paikalle ihmettelemään paikallisen eläjän kanssa. Emme voineet vastustaa kiusausta painaa tuota nappia. Ei ollut nappi. Myöhemmin selvisi, että paikka on entinen sotilastukikohta, josta on jätetty tiettyjä osia. Yksi niistä osista oli siis tiiliportti, josta tämä kyltti löytyi. Portti vaan ei johtanut mihinkään.

Onko pelkääjiä? :)

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Käänteinen kulttuurishokki




Matkustamisen yhteydessä puhutaan monesti jonkinlaisesta kulttuurishokista. Australiassa ainoat shokit olivat kyllä kuumuus ja eräs tapaamani metrin mittainen lisko. Muuten oli todella helppo hypätä elämänmenoon. Toki paikallinen kertakäyttökulttuuri tuntui vähän pahalta ja ihmettelin paikallisten kummastelua siitä kuinka kävelin kahden kilometrin matkan töihin. Kuten sanottu, jokaisessa paikassa on hyvät ja huonot puolensa. Mistään shokista nyt ei kuitenkaan edes liioitellessa voi puhua.

Lähtiessä kotiin oli outo fiilis. Samaan aikaan olisin halunnut jäädä Ausseihin ja palata Suomeen. Olen tavallaan koko ajan Suomessa ollessani tuntenut  jotain kaipuuta takaisin. Olen jutellut aiheesta muutamien ihmisten kanssa, jotka ovat olleet pidempiä aikoja ulkomailla. Moni on sanonut, että paluu on vaikeaa kun tavallaan arki lävähtää kasvoille. Tämä on varmaan monessa tapauksessa totta, mutta minähän elin ihan oikeaa arkea viimeiset puoli vuotta. En siis siinä mielessä voi itse allekirjoittaa. Kotona ollessani taas en vielä ole ihan edes päässyt arkeen kiinni kun on pitänyt muuttaa, hoitaa asioita ja juhlia häitä (ei omia).

Liisasta tuli äärimmäisen helposti Lisa tai Lissa. Luulivat kai, että kirjoitin nimeni aina väärin! :D


Varmaan noissa on kuitenkin samoja juttuja taustalla. Tajusin, että ehkä kyse oli nyt siitä kuuluisasta kulttuurishokista! Kun täytyy opetella uudestaan mihin suuntaan katsoo kun ylittää tien, kasvikset punnitaan tai ei punnita itse ja ei olekaan ihan "normaalia" hymyillä kaikille vastaantulijoille, on elämä vähän raiteiltaan. Samalla ne aiemmin itsestäänselvyytenä otetut puhdas vesi ja digitaaliset palvelut tuntuu itsestäänselvyyksiltä ihan suoraan. Kummallisinta on jotenkin myös se sosiaalinen puoli, kun elämä on jatkunut täällä ilman minua.

Serkkuni asui vuosia Skotlannissa ja juteltiin aiheesta. Hän sanoi tunnistavansa myös fiilikset siitä, että samalla haluaisi olla kotona ja jossain muualla. Kuulemma kaikki helpottaa noin kuukaudessa. Kai se siitä!

Onko muita ajatuksia aiheesta?





Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...