sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Vaaleammaksi pelkällä shampoolla



Hiuksissa on se hieno asia, että kun kaikki on kunnossa, ne kasvaa säännöllisesti. Samalla se on vähän ongelmallista jos hiusväri ei ole ihan oma. Olen tässä jo moneen otteeseen kasvattanut omaa väriä, mutta se on niin tasainen ja tylsä kun tietää mitä kaikkea muuta olisi mahdollista tehdä. Joskus sanoin kampaajakaverilleni, että mun kauhuni olisi tukka, joka on täysin tasavärinen. Nyt tuntui että varsinkin kiinni ollessa tukka näyttää vähän turhan tasaväriseltä. Paitsi tietysti ne läntit, jotka on edellisen vähän epäonnistuneen värin jälkeen jääneet vaalennuksesta todella oranssiksi. Kuontalo tuntui siis väärällä tavalla aika kirjavalta.

Päätin kokeilla John Friedan in-shower -vaalentajaa.  Tuote, jota en ole koskaan nähnyt tai kuullut vastaavista. Kyseessä mun tulkinnan mukaan on siis vaalennusaine ja hapete. Koska aine lupaa vaaleampaa tukkaa viidessä minuutissa, hapete on varmaan aika tuju ja vaikuttaa tietysti koko tukkaan, tällaista kun on vaikea levittää ihan vain tyveen. Tämä tietysti sopi minulle koska halusin sitä oranssiakin vaaleammaks. Tuote toimii tosin samalla shampoona, sillä sen jälkeen kaivataan vain hoitoaine.

Miten kävi? Oranssit vaalenivat juuri sen verran, että saan ne hopeashampoolla sopivan neutraaleiksi, mutta tyvessä ero on aika olematon. Toki tämä nyt on luomassa vieläkin parempaa liukua mutta, 14,90 aud eli noin kymmenen dollaria tästä käsittelystä oli kyllä aika kova hinta. Täällä muuten apteekeissa myydään vaalennusainetta ja hapetteita ihan yksittäisinä ja isoinakin pulloina. Jos tietää mitä tekee, kuten toivottavasti ainakin minä kampaajana tiedän, on ehkä parempi tarttua niihin pulloihin seuraavalla kerralla.

Kuvissa en näe juuri mitään eroa, mutta ero on ihan yhtä "valtava" oikeassakin elämässä.

Vasen: ennen, oikea: jälkeen

Ei jatkoon. Miten selviätte tyvikasvusta?

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Älä vihaa itseäs

Tää ei tosiaan oo ensimmäinen kerta kun puhun aiheesta, mutta koin jonkun valaistumisen, niin jatketaan hyvän asian puolesta!

Täällä on ollut aika kuuma. Ainkin suoalaisittain lämmintä on huolimatta siitä, että kuuden viikon aikana neljä viikkoa on satanut joka päivä. Tai vähintään joka yö. Ihmiset kulkee siis niissä vaatteissa, missä on mukava olla. Yleensä se tarkoittaa aika minimaalista määrää kangasta. Olipa käyttäjän koko ja muoto mikä tahansa, vähemmän on enemmän kun meinaa muutenkin koko ajan uida omassa hiessään.

Sitten mulla välähti. Mitä sitten, että mun reisissäni on selluliittia, ne hyllyy tai että mulla ei oo vuosiin näkynyt thigh gapia. Niin sitä on (katukuvasta päätellen) kaikilla muillakin. Se on ihan normaalia eikä siinä ole mitään arastelemista. Enkä varmaan normaalitilanteessa olisi edes kiinnittänyt asiaan mitään huomiota.

Olen varmaan aiemminkin maininnut, että ihmisen koko, muoto tai mikään muukaan tällainen seikka ei oo koskaan estänyt mua pitämästä ihmistä kauniina. Ehkä jopa tärkeämpää on ollut se miten kantaa itsensä. Toki just oikean kokoiset ja hyvin leikatut vaatteet auttaa, mutta nekään ei ole mikään pakko. Surullista on kuitenkin se, että itse on aina itsensä pahin vihollinen ja ihan liian ankara.

Samaan aiheeseen liittyy tietysti se, että musta ei valokuvaajana ole otettu kovinkaan montaa kuvaa. Minä kun yleensä olen se, joka niitä kuvia ottaa. Tämä tuli joulun alla surullisen ilmeiseksi. Tehtiin sisarusten kanssa vanhemmille kuva-albumia meistä ja musta taisi olla yksi selfie ja muutamassa kuvassa satuin olemaan mukana. Se ihan totta harmitti mua. Siksi päätinkin, että alan olla sinut itseni kanssa myös kameran "väärällä" puolella. Tässä selfie-testaus erästä haastattelua varten. Puhelin on kädessä ihan siitä syystä, että testasin sitä kameran kaukosäätimenä. Toimi paremmin kuin odotin!



Älä vihaa itseäs, se ei johda mihinkään.

Onko muita valaistuneita?

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Kahden dollarin kosmetiikkakippo



Mussa on vähän sellaista askartelijan ja laihialaisen vikaa. Ei tosin kaikissa asioissa, niin kuin olette ehkä huomanneet. On kuitenkin tosi turhauttavia asioita kuten ei-kavojen-ihon kuorinta. Mun sääreni on siitä onnekkaat, että niissä kasvavat karvat ei ole kauhean vahvoja. Samasta syystä saan tosi paljon sisäänkasvaneita karvoja. Yritin ensihätään löytää kuorintahanskoja, mutta niitä ei tunnu löytyvän mistään, ainakaan nyt kun niitä etsin! Toisekseen kuorinta-aineet on yllättävän kalliitta ja niistä ei koskaan tiedä mitä saa. Musta tuntuu että yleisimmin ne on kosteusvoiteita, joissa on kolme pientä raetta ja kuorinta on ihan mahdotonta. Täällä kun harrastan jonkin sortin budjettimatkailua, niin ei tehnyt mieli laittaa vähintään kymmentä euroja johonkin, joka ehkä jeesaisi.

Laihialainen minussa tuli apuun. Hankin Targetista pienen dippikulhon, hintaa kaksi dollaria eli pyöreästi 1,5 euroa. Miksi? Kaapista löytyy jättipaketti ruokasuolaa (koska se oli halvin mahdollinen pakkaus) ja käsivoidetta. Sekoitetaan yhteen ja kuoritaan. Tadaa! Ongelma ratkaistu aika edullisesti.

Samaa kippoa voi tietysti käyttää muuhunkin kosmetiikka-askarteluun. Siinä voi esimerkiksi sekoitella omat hopeahoitoaineensa suoraväristä ja hoitoaineesta. Eihän tämä nyt välttämätöntä olisi, mutta kuten sanottu, askartelu on ihan kivaa. Ja mitä tulee siihen suolakuorintaan, niin on paljon kivempi hakea se suola keittiöstä kuin viedä se keittiöstä suihkuun.

Mulla on tällainen muuten kotonakin. Se on jostain Dr. Hausckhan naamiopakkauksesta.  Onko sullakin kosmetiikkakippo?


sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Aussikosmetiikan alkulähteillä



Ihan ensimmäisiä kosmetiikkaostoksia, jotka täällä Australiassa tein oli tietysti tuo aiemmin mainittu Nad'sin karvanpoistovahageelisokerimikälie, koska täältä jos mistä sitä saa. Toinen oli tietysti hiusten hoitotuotteet, joita ei suuremmin kannattanut tänne asti raahata. Mitäs sitä nyt muuta olisi ostanut kuin paikallista Fudgea? No ok, ostin ison pönikän Schwarzkopfin perusshampoota, mutta totesin tarvitsevani myös pesevämmän tuotteen. Otin hyväksi havaitun värjättyjen hiusten hoitoaineen, minulle uuden syväpuhdistavan tuotteen ja lilan paintboxin, jotta voin aina tarvittaessa käyttää "hopeatuotetta".

Hinnoiltaan tuotteet on tietysti vähän edullisempia kuin Suomessa. Nad's oli 14 dollaria eli noin kymmenen euroa. Taitaa samaan hintaan saada kuitenkin jonkun Veet-vahan? Fudgen shampoo ja hoitoaine oli 22 dollaria/purkki eli noin 17 euroa kappaleelta. Muistelen, että ainakin hopeashampoo menee reippaasti yli kahdenkympin Suomessa. Paint boxista muistan Suomessa maksaneeni noin 18 euroa, kun täällä taas hintaa tuli 18 dollaria, noin 14 euroa.

Lähtökohtaisesti täällä hyllyt notkuu niitä samoja merkkejä kuin meilläkin: Maybelline, L'Oréal, Rimmel jne. Suomessa vähän vähemmän edustettuja merkkejä on mm. Revlon ja meillä vähintäänkin toisella nimellä kulkeva Cover Girl. Seuraava vaihe on tietysti selvittää muita täkäläisiä brändejä. Minä kun tykkään aina hankkia mahdollisimman lähellä tuotettuja tai muuten paikallisia firmoja. Pääasiassa löysin ihan uppo-outoja merkkejä, mutta kohtasin myös muutamia yllätyksiä. Muun muassa Jurlique oli yksi niistä. Olen aina kuvitellut että Jurlique on eurooppalainen, ehkä ranskalainen merkki. No ei! Ausseista sekin ponnistaa! Tai miten olisi Becca? Becca on australialainen meikkimerkki, mutta fiilikset siitä on todella amerikkalaiset, en tiedä miksi. Tosin huomasin, että kevään uutuustuotteet on ilmestyneet helmikuussa Jenkeissä, mutta saapuvat Australian markkinoille "vasta" maaliskuun ensimmäinen päivä. Ehkä Becca on lähtenyt enemmän amerikkalaiset edellä ja siitä tulee tuo fiilis.

Niin ja joo, koska tuo aasia nyt on tuossa vieressä, niin täältä on kohtuullisen helppo löytää sieltä suunnalta tulevaa kosmetiikkaa. Ne kuuluisat Shu Uemuran ripsentaivuttimet vaan on pakko päästä kokeilemaan ja TonyMolya löytyy ainakin pienemmistä liikkeistä.

Onko vinkkejä australialaiseen kosmetiikkaan?

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...