Heipä hei! Pitkästä aikaa. Elämää smykkinä -blogi on aina ollut vähän epäsäännöllinen ja muutama vuosi takaperin päätinkin, että en stressaa kirjoittamisesta tai kirjoittamattomuudesta, joten tauot on olleet sitäkin isompia. Tällä kertaa musta tuntuu, että asiat muuttuu ja osaan oikeasti keskittyä kirjoittamiseen sen sijaan, että olen mielessäni jo kirjoittanut kymmeniä juttuja ja ideoinut vieläkin useampia. Miksi mikään muuttuisi, uudenvuodenlupaus? Ei suinkaan.
En ole blogissani koskaan antanut itsestäni ja elämästäni kovin paljon. Ammatillista osaamista toki, mutta olen aina jäänyt tarkoituksellakin taustalle. Esimerkiksi tyylijutut ja minun ajatukseni on aina kiinnostaneet teitä lukijamäärien perusteella, mutta en vain ole osannut kertoa kaikkea sellaiseen lifestyle-tyyliin. Nyt ajattelin vähän muuttaa asiaa ja kertoa missä mennään.
Kesällä 2017 päätin opintoni ja ehkä sen jälkeen mulla ei ole oikein ollut kiinnostusta, energiaa tai oikeastaan mitään keskittymistä siihen vapaa-aikaan. Varsinkaan kun viimeiset 2-3 vuotta olen kärsinyt uskomattomista niska- ja pääkivuista, migreeneistäkin. Kokonaisuus on ollut sanalla sanoen lamauttava.
Alkutalvesta tapasin sellaisen neurologin, jonka luona oli helppo olla. Ei tuntunut tyhmältä valittaa kivuistaan ja oloistaan. Tuo neurologi teki myös sellaisen oivalluksen, jota kukaan muu ei ole koskaan tehnyt: mun hermostoni käy koko ajan ylikierroksilla. Ja on ilmeisesti tehnyt niin aina. Lääkäri lähestulkoon kauhistui kun näki mun verenpaineen heittelyn ja laski kaikki oireet yhteen: Syke on ollut sadassa heti herättyä, hikoilen helposti, itken helposti, mulla on yliaktiivinen rakko ja olen pienestä asti kärsinyt unettomuudesta. Siitä verenpaineesta nyt puhumattakaan. En muista että multa olisi ikinä saatu terveydenhoitajan tai lääkärin vastaanotolla verenpainetta mitattua. Reagoin fight or flight -hengessä kaikkeen, mitä ympärillä tapahtuu.
Sain beetasalpaajia laskemaan verenpainetta ja rauhoittamaan hermostoa, sekä migreenin estolääkkeeksi. Niskakivut osoittautui migreeniksi ja ne alkaa olla tavalla tai toisella kurissa, mutta jo muutaman viikon jälkeen huomasin olevani paljon viitseliäämpi kaikessa. Vanhat jutut, kuten kaikenlainen askartelu, tulivat takaisin elämään ja iltaisin oli kiinnostusta tehdä muutakin kuin lojua ja katsoa telkkaria. Fiilistä on vaikea kuvata, mutta ehkä viitseliäisyyden lisääntyminen on lähin ilmaisu. Olo alkaa tuntua siltä, että on kiva tehdä uusia ja vanhoja asioita, kirjoittaminen yksi niistä.
Mulla on niin paljon ajatuksia ja mielessä valmiiksi kirjoitettuja juttuja, että olen itse asiassa aika innoissani! Että tervetuloa vuosi 2021 myös tänne blogiin. Moi vaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti