perjantai 5. maaliskuuta 2021

Viherpesua vai ekologinen valinta? Puiset kosmetiikkapakkaukset syynissä


Tämä kirjoitus menee varmasti monelle kategoriaan "enpä ole koskaan edes tullut ajatelleeksi" ja aihe onkin ehkä vähän marginaalinen, mutta koska itse olen mieleltäni sellainen, joka haluaa selvittää pienimmätkin murheet, pohdiskelin sunkin puolesta! Sanonkin aina, että silloin kun muut katsovat kokonaisuutta, minä keskityn yksityiskohtiin. Kun taas muut tuijottavat yksityiskohtaa, minä tarkastelen isompaa kuvaa. Mieleni lienee siis vähän eri raiteilla kulkeva kuin monella muulla.

Olen aina ollut vähän tällainen sunnuntaisoturi, joka pyrkii ekologisiin vaihtoehtoihin ja toimimaan järjen rajoissa aina vain paremmin ympäristöä kohtaan, olematta kuitenkaan sellainen stereotyyppinen hippi. Olen samalla niitä ihmisiä, joita ohjaa myös jonkinlainen kauneuden tarve ja aina nämä asiat ei vaan voi mennä yksiin. Hetki sitten pohdiskelin kauniita puisia kosmetiikkapakkauksia, mutta olen päätynyt miettimään mitä se oikeastaan tarkoittaa. Onko puupakkaus vain kaunis kuori vai viestittääkö se jonkinlaisesta ekologisuudesta? Onko itse asiassa puupakkaus jonkinlaista viherpesua vai oikeasti parempi kuin meidän välttelemä muovi? En tiennyt mitä vastata, mutta koska aihe herätti täälläkin uteliaisuutta, juttelin erään insinöörin kanssa, joka työnsä puolesta on tutkinut mm. muovin hiilijalanjälkeä ja materiaalivalintojen merkitystä - ei toki kosmetiikkapakkauksissa, vaan isomman mittakaavan ajattelussa.

Sain sellaisen innostuneen selostuksen aiheeseen liittyen, että materiaalin käsittely itsessään vei jo hetken. Yritän referoida olennaisimmat osat niin kuin ne ovat. Jos jokin asia on mielestäsi väärin, kommentoi alle ja jatketaan keskustelua! Voi nimittäin olla, että referoin väärin. Vaikka asia voi olla vähän raskaskin, suosittelen kuitenkin lukemaan ja miettimään missä mennään.

Aloitettakoon kertomalla taustaa muun muassa kunnallisessa päätöksenteossa ja isoissa yrityksissä käytössä olevasta jätehierarkiasta. Mallia kuvataan kärjellään seisovalla kolmiolla: mitä ylempänä asia on, sitä tärkeämpää sen tekeminen on isossa mittakaavassa. Yksinkertaistettuna pyritään siihen, että ensisijaisesti pyritään toimimaan uusia hankintoja ehkäisevästi, vanhoja kierrätetään tai käytetään muuten hyödyksi. Lähtökohta on siis se, että tehdään kaikkensa, jotta tuote ei päädy sekajätteeseen tai kaatopaikalle. Tällöinhän kaikki käytetyt resurssit menisivät hukkaan (kolmion pienin osuus eli kärki). Halutessasi lisätietoa löydät hakusanalla jätehierarkia tai englanniksi waste hierarchy.

Kaikenlainen uusiokäyttö kuluttajapuolella tulee kuulemma jatkossakin olemaan triviaalia puuhastelua. Esimerkiksi jos joku tekee tyhjistä kahvipusseista kasseja, se on hieno asia, mutta isossa mittakaavassa muutama kahvipussikassi on aika merkityksetöntä. Tai jos minä keksin sille puiselle puuterirasialle kosmetiikan ulkopuolisen tarkoituksen, onhan se aika pieni juttu. Check. Lähtökohtaisesti tulisi siis löytää ratkaisuja, joissa uusiokäyttö ei ole itseisarvo, vaikka jätehierarkiaa ajatellen se kohoaakin korkeammalle. Vaikuttavuus vain on pientä.

Mitä tulee niihin muovisiin pakkauksiin: muovi itsessään ei ole paha asia, mutta kertakäyttöisyys ja lyhytikäisyys on. Tämä liittyy vahvasti myös kierrätykseen. Mikäli tehdään tuotepakkauksia, joissa on monia materiaaleja, kierrätettävyys voi vaarantua. Esimerkiksi sain elintarvikeppauksen, jossa pohja on 100% kierrätysmuovia, mutta kansi on 50% kierrätysmuovia ja 50% pahvia. Tämä tarkoittaa sitä, että pakkaus tulee pois heittäessä jakaa kahteen: kansi päätyy muovinkierrätykseen, pohja sekajätteeseen ja lopulta polttoon. Täysin kierrätysmuovista tehty pakkaus menisi kokonaan uusiokäyttöön, ainakin Suomen kierrätysjärjestelmässä. 

Muovi on materiaalina sellainen, jolle suurella todennäköisyydellä tulevaisuudessakin on riittävä infra kierrätykselle. Joidenkin sinänsä ekologisten, uusien materiaalien kanssa tilanne voi olla se, että materiaali on ekologinen vain paperilla. Tämä johtuu siitä, että materiaali voi jäädä hyvin marginaaliseksi, jolloin sen kierrätystä varten ei kehitykään sopivaa infraa. Tällöin pakkaus päätyy sekajätteeksi tai pahimmillaan kaatopaikalle. Tällaiset materiaalit insinööri tuomitsee viherpesuksi, sillä valinnalla lopulta vain tehdään karhunpalvelus ympäristölle. Huomioitavaa lienee, että puisessa huulipunahylsyssä on puun lisäksi ainakin muovia eikä sitä voi kätevästi purkaa osiin, jolloin kaikki osat menevät sekajätteeseen ja sitä kautta hukkaan. Tai huulipunajämien puhdistaminen muovista veisi niin paljon muita resursseja, että kierrätäminen menettäisi tietyssä mielessä merkityksensä.

Kierrätyksen näkökulmasta Suomessa ei ole väliä, mitä materiaali on, kunhan sen tietää kierrättävänsä ohjeiden mukaan. Relevanttia ei siis tässä mielessä ole kysyä tehdäänkö pakkaus puusta, puukuidusta vai muovista, vaan onko pakkaus alun perin uusiomateriaalia. Ja kun se on elinkaarensa päässä, meneekö pakkaus kierrätykseen vai polttoon. Tässä kohtaa on siis tärkeää olla valitsematta puuta, koska se on näistä kolmesta materiaalista ainoa, joka ei kuluttajan käytössä voi mennä kierrätykseen, sitä kun ei ole.

Kuluttaja voi valinnoissaan miettiä erilaisten pakkausten painoja. Jos muovista voidaan toteuttaa vaikkapa 1/10 kevyempi sama rasia kuin puusta tehtynä, muovinen on todennäköisesti paljon ekologisempi, koska sillä on pienempi hiilijalanjälki. Insiinööri tietysti huomauttaa, että hiilijalanjälki on vain yksi mittari ekologisuudelle.

Painavampi pakkaus tuottaa enemmän päästöjä myös kuljetuksessa. Jos pakkaus tulee toiselta puolelta maailmaa, merkitys voi olla suurikin. Insinööri epäilee: "Kosmetiikkapakkauksissa ei ehkä kiinnostavissa mittasuhteissa." En yhtään tiedä mistä päin maailmaa pääsääntöisesti kosmetiikkapakkaukset tulevat, mutta mittasuhteet voivat olla aidosti kiinnostavia, kosmetiikkateollisuus on kuitenkin ihan suunnattoman suurta. Huomattavaa lienee myös se, että pakkausten kuljetuksen lisäksi valmista tuotetta saatetaan kuljettaa ympäri maailmaa eli pakkaus itsessään voi kulkea kilometrinsa moneenkin kertaan.

Insinööri ottaa kuitenkin esille, että valmistusmaalla on väliä myös muuten kuin logistiikan osalta: yleisesti esimerkiksi Euroopassa ja muissa kehittyneissä maissa ympäristölainsäädännöt ja esimerkiksi työturva on paljon paremmalla tolalla kuin ei-kehittyneissä valmistusmaissa. Yhtenä mittarina kestävyyteen voidaan pitää jonkinlaista sosiaalista vastuuta.

On myös huomattava, että pakkauksen täytyy kestää kuljetusta hyvin. Jos pakkaus tehdään hennoksi, jotta hiilijalanjälkeä voidaan pienentää, mutta pakkaus menee rikki, on koko keskustelu aika turha, koska rikki mennyt tuote menee pahimmillaan sekajätteeseen.

Ehkä yleisemmin ajateltuna insinöörin kommentti pitkäikäisyydestä on tärkeä, mutta kosmetiikkamaailmassa panee vähän naurattamaan: "Mikäli tuotepakkaus kestää vaikkapa kymmenen vuotta, ei välttämättä ole merkitystä mistä materiaalista se on tehty." Jos pakkauksen käyttöikä on päiviä tai viikkoja, on tärkeää, että pakkaus voidaan kierrättää tai on esimerkiksi kevyt.

Tähän loppuu referaatti ja alkaa mun oma pohdintani aiheeseen liittyen. Tähän tietoon pohjautuen lähdin miettimään aiemmasta jutusta tuttua huulipunaa ja puuterirasiaa: 

Puuterirasia koostuu kahdesta materiaalista eli puusta ja alumiinista. Puuteri on prässätty alumiinipannulle ja alumiinipannu on liimattu puuhun kiinni. 
  • Pakkaus on tehty kertakäyttöiseksi.
  • Koska kaikella kosmetiikalla on jonkinlainen parasta ennen -päivä, puuterin käyttöikä on korkeimmillaankin vain pari vuotta. 
  • Pannun saa ehkä pienellä vaivalla irroitettua metallinkeräykseen, mutta puuta ei voida kierrättää. 
  • Toki rasialle voidaan keksiä vaihtoehtoisia käyttötapoja, mutta isossa mittakaavassa vaihtoehtoinen käyttö ei juuri näy.
  • Pakkaus voisi kestää vaikka sen kymmenen vuotta, mikäli pannu olisi irroitettavissa ja yritys myisi täyttöpakkauksia.
  • Ei voida tietää mistä päin maailmaa pakkaus tulee ja millainen tarina puulla on
Tuomio: Pakkaus on vain kaunis kertakäyttörasia, sellaisenaan ei jatkoon, mutta potentiaalia löytyisi tietysti täyttöpakkausten kautta.

Huulipuna koostuu kahdesta eri puulajista ja kahdesta erinäköisestä muovista. 
  • Sisällä on siis itsenäisestikin toimiva muovinen pakkaus. Puuhylsy on vain kuori, mikä tarkoittaa että huulipunaa varten on tuotettu kaksi pakkausta.
  • Huulipunan parasta ennen -päivä tulee vastaan kuukausissa eli pakkaus on lyhytikäinen.
  • Muoveja ei voi eritellä puukuoresta, eli jopa muovinen korkki menee sekajätteeseen kierrätyksen sijaan.
  • Muoveja on ainakin kahta eri väriä, voivat olla samaa laatua. Kierrätettävyydestä ja erottelusta meillä ei kuitenkaan ole käsitystä.
  •  Kierrätykseen ei voi laittaa likaisia pakkauksia, joten vaikka muovisen hylsyn saisi eroteltua puupakkausesta, sitä ei voisi kierrättää puhdistamatta. Jos olet koskaan yrittänyt puhdistaa huulipunhylsyä niin tiedät, että se on likimain mahdotonta.
Tuomio: Pakkaus on kaunis, mutta ei sellaisenaan kierrätettävissä.

On varmaan reilua ottaa esille, että huulipuna, josta tämä kaikki pohdinta alun perin lähti, ohjeistaa heittämään koko tuotteen - pohjan paperitarraa lukuun ottamatta - bioroskikseen, koska kaikki punasta PLA-muoviin on biohajoavaa oikeissa olosuhteissa. Yhdenlainen zero waste -tuote kai tämäkin. 

On kuitenkin huomioitava, että PLA-muovit eivät sovi nykyisenlaiseen muovinkierrätykseen. Ne saattavat pilata koko kierrätyserän ja sekajätteeseen joutuessaan voivat alkaa osin kompostoitua, jolloin hapettomassa tilassa muovista muodostuu metaania. Metaani itsessään on hiilidioksidia paljon pahempi kasvihuonekaasu. On siis olennaista, että PLA-muovi hävitetään juuri oikealla tavalla.

Lisäksi PLA-muovi tehdään ruoka-aineista kuten maissista tai sokeriruo'osta. Tämä tietysti nostaa esiin tiettyjä eettisiä kysymyksiä, mutta myös se seikka on huomioitava onko järkevää antaa peltojen tuottaa raaka-ainetta muoville. Tämä johtanee siihen, että PLA-muoville ei myöskään muodostu omaa kierrätysjärjestelmäänsä, sillä ruoantuotannon syrjäyttävä muovin raaka-aine ei kuulosta kovin kestävältä.

Voidaan tietysti myös kysyä eikö ole vähän turhaa resurssien tuhlausta tehdä kahta pakkausta yhtä tuotetta varten. Lisäksi hajoava puu käsittääkseni päästää kaikki siihen sitoutuneen hiilidioksidin jälleen ilmakehään. Tällöin on siis järkevämpää valmistaa puusta tuotteita, joita ei noin vain heitetä pois ja tuo ylimääräinen hiili pysyy sitoutuneena.

Tuomio: Ajatus on kaunis ja hyvä, mutta lopputulos tuntuu ennemmin epäekologiselta viherpesulta tai tietämättömyydeltä kuin loppuun mietityltä kokonaisuudelta.

Huh, sellainen selvitys tällä erää. Tarkoituksena ei missään nimessä tässäkään kohtaa ole kieltää ostamasta kauniita tuotteita, mutta jättämällä vastaavat tuotteet ostamatta - eli asiaa tukematta - voidaan itse viestiä, että hommassa ei ole järkeä. Vielä parempi on tietysti antaa myös järkevää palautetta tuottajille, jotka meitä tämän tyyppisillä tuotteilla houkuttelevat.

Mitä ajatuksia tällainen ekologisuuden miettiminen herättää?

2 kommenttia:

  1. Hmm, olipa mielenkiintoinen postaus! Enpä tosiaan tullut aiemmin ajatelleeksi näitä pakkauksia tältä kantilta. Jopas on kimuranttia, mutta toisaalta hyvin loogista nyt kun asiaa jää pohtimaan. Oletko laittanut valmistajalle viestiä? Olisi kiinnostavaa kuulla heidän kantansa näihin pohdintoihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nää on tosiaan monenmutkaisia asioita, joita ei ehkä tule ajatelleeksi. Siksi halusinkin tuoda asian esille. :) En ole vielä laittanut valmistajalle viestiä, näitä kun useampia, vaikka postauksesta varmasti vihkiytynyt lukija tunnistaa yhden yrityksen. Ehkä näistä esimerkeistä voisi aloittaa!

      Poista

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...