Ei ulkomuoto vaan sisältö

Kaupallinen yhteistyö: Beautiikki

Sisältää saatuja tuotteita

 

Suomessa on paljon pieniä kosmetiikan verkkokauppoja, mutta minunlaiselleni ulkomaisiin verkkokauppoihin tottuneelle ostajalle ne eivät ole tuntuneet houkuttelevilta. Valikoima on ollut pieni tai tuntematon. Vaikka olen tiennyt Beautiikki-verkkokaupan, se ei ole koskaan tuntunut kiinnostavalta, paitsi nyt! Minua kiinnostava muutos tapahtui kun Beautiikki vaihtoi omistajaa. 

Bloggaus on tuonut mulle paljon uusia tuttuja, kavereita ja jopa ystäviä. Kun kuulin, että Maria Glow -blogin Maria oli ostanut Beautiikin, nimestä tuli heti paljon kiinnostavampi. Ihan siis sillä, että omistaja olikin tuttu, jonka kanssa on parannettu maailmaa ja naurettu moneen kertaan. Ehdottomasti hienointa minusta on, että Maria ryhtyi yrittäjäksi aikana, jolloin koki muuten vahvaa uupumusta. Pelkästään yrittäjäksi lähteminen on kunnioitettava valinta, mutta vielä upeampaa on tietysti se, että niin tekee muutenkin vaikean elämänvaiheen keskellä. Kiinnostukseni onkin todella hyvin henkilökohtaista, mutta samalla se tuo ihan uutta näkökulmaa niihin tuotteisiin, jotka muuten ehkä eivät niin kiinnostaisi. Toki yksi syy miksi suomalaisista pienistä verkkokaupoista pitäisi olla kiinnostunut on ne yrittäjät siellä taustalla, mutta myös se fakta, että Suomen sisällä tuotteiden kuljettaminen on ekologisesti järkevämpää kuin se, että tuotteita kuskataan ympäri Eurooppaa.

Haluan tietysti tuotteita, jotka toimivat, mutta kuten lähiaikojen postaukseni ovat kertoneet, olen sen verran esteetikko, että pakkausten tulee herättää mielenkiintoa. Nuori ei sarjana hivele kauneudentajuani. Sanalla sanoen pakkaukset on tylsiä eivätkä ne varsinaisesti herätä mielenkiintoa. Sen sijaan se mikä Nuori-merkissä herättää mun mielenkiintoni on se ekologinen aspekti: Se on tuorekosmetiikkaa. Sanana tämä sai minut ajattelemaan Lushin jogurttinaamioita, jotka säilyivät jääkaapissa pari viikkoa. Siitä ei kuitenkaan ole kyse, vaan jostain paremmasta: valmistuserät pidetään pieninä, jolloin valmistajalle ei synny kosmetiikkahävikkiä. Kaikki tuotteet tehdään myyntiin eikä niitä jää varastoihin pyörimään. Tässä ajatuksena on myös se, että ostaja ei koskaan saa parasta ennen päivänsä kohdannutta kosmetiikkaa. Kun kuulin, että pakkaukset on täysin kierrätettävissä, olin myyty. Esimerkiksi pumppupullot voidaan heittää sellaisenaan muovinkeräykseen, sillä pumppumekanismi ei sisällä sitä pientä metallista jousta, joka pitäisi lajitella erikseen. Helppoa kierrätystä, mahtavaa!

Sain testiin kaksi tuotetta: vaahtopuhdistusaine ja kaksiosainen kemiallinen kuorinta-aine. Nuori-vaahtoputsaria esitellään sanoin "Täyteläisen pehmeä puhdistusvaahto, joka puhdistaa iholta epäpuhtaudet ja meikin rasittamatta ihon luontaista öljykerrosta." Oma rasvoittuva ihoni yleensä kaipaa aika paljon putsausta ja jostain lukemani "hellävarainen" harvoin täyttää omat vaatimukset. Nuori-putsarin kanssa olin oikeasti aika ällikällä lyöty. Toimii! Vaahto on aivan ihanan kermainen ja vähän öljyisenkin oloinen, mutta silti pesevä. Tuote ihan oikeasti poistaa (kevyen) meikin ja putsaa ihon kunnolla, mutta ei todellakaan jätä jälkeensä kuivaa ihoa. Tuoksu on erikoinen, mutta ei huono. Vähän kuin Sisu-pastilleja ja hedelmäkarkkeja yhdessä. Sopivan raikas, mutta mielenkiintoinen.

Toinen testaamani tuote oli entsyymikuorinta + kuorintarakeet. Harvoin olen tyytyväinen kemiallisiin kuorinta-aineisiin, joissa ei ole rakeita ollenkaan. Yleensä niiden kuorintateho itselläni on samaa luokkaa kuin kuorintavoiteiden, jotka tuntuvat kosteusvoiteilra, joissa on noin kolme raetta neliösentillä - niin hellävarainen, ettei kuorikaan. Odotukset ei siis olleet korkealla, mutta toisaalta ilman tällaista tuotteen haastamista kaikesta tulee kädenlämpöisen tylsää. Ensimmäisellä kerralla tuotetta käyttäessäni huomasin kyllä, että iho pehmentyi. Jätin kuitenkin ihon vielä kosteuttamatta (hyi hyi minua!) ja parin tunnin kuluttua huomasin kuinka iho tuntui edelleen hyvältä ja ihon pinnalle oli noussut moskaa huokosista. Siis ei mitään konkreettista roskaa, vaan  joitain mustapäitä ja erityisesti sitä kaikkea kuonaa, joka ei vaan lähde huokosista ikinä. Seuraavatkaan käyttökerrat ei ole pettäneet. Entsyymivoiteen ja kuorintajauheen sekoittaminen kyllä sopii minulle, mutta mietin tietysti toimisiko voide ilman kuorintajauheen mekaanista kuorintaa. Tai siis tarvitaanko kahta putelia ja askartelua ihan välttämättä. Voide+jauhe -yhdistelmä ei ole mitenkään erikoinen tunnultaan, mutta tärkeintä onkin se tunne, mikä jää jäljelle. Tuoksu tuo mieleen englanninlakut. En tiedä onko näissä tuoksuissa oikeasti jokin karkkiteema vai onko mun nenäni kalibroitunut kaipaamaan karkkeja.

Olen kuullut, että parhaimmissa viineissä on tylsimmät etiketit. Oletettavasti hyvän sisällön on arveltu myyvän ilman krumeluurejakin. En ole viini-ihminen, joten en osaa sanoa pitääkö tämä paikkansa. Sanoisin kuitenkin, että samaa ajatusta voinee soveltaa myös kosmetiikkaan, tai ainakin Nuori-tuotteisiin. Ulkomuoto ei säväytä, mutta sisältö onkin se, millä on merkitystä.

Ei muuta kuin onnea matkaan Maria ja Beautiikki!

Viherpesua vai ekologinen valinta? Puiset kosmetiikkapakkaukset syynissä

Tämä kirjoitus menee varmasti monelle kategoriaan "enpä ole koskaan edes tullut ajatelleeksi" ja aihe onkin ehkä vähän marginaalinen, mutta koska itse olen mieleltäni sellainen, joka haluaa selvittää pienimmätkin murheet, pohdiskelin sunkin puolesta! Sanonkin aina, että silloin kun muut katsovat kokonaisuutta, minä keskityn yksityiskohtiin. Kun taas muut tuijottavat yksityiskohtaa, minä tarkastelen isompaa kuvaa. Mieleni lienee siis vähän eri raiteilla kulkeva kuin monella muulla.

Olen aina ollut vähän tällainen sunnuntaisoturi, joka pyrkii ekologisiin vaihtoehtoihin ja toimimaan järjen rajoissa aina vain paremmin ympäristöä kohtaan, olematta kuitenkaan sellainen stereotyyppinen hippi. Olen samalla niitä ihmisiä, joita ohjaa myös jonkinlainen kauneuden tarve ja aina nämä asiat ei vaan voi mennä yksiin. Hetki sitten pohdiskelin kauniita puisia kosmetiikkapakkauksia, mutta olen päätynyt miettimään mitä se oikeastaan tarkoittaa. Onko puupakkaus vain kaunis kuori vai viestittääkö se jonkinlaisesta ekologisuudesta? Onko itse asiassa puupakkaus jonkinlaista viherpesua vai oikeasti parempi kuin meidän välttelemä muovi? En tiennyt mitä vastata, mutta koska aihe herätti täälläkin uteliaisuutta, juttelin erään insinöörin kanssa, joka työnsä puolesta on tutkinut mm. muovin hiilijalanjälkeä ja materiaalivalintojen merkitystä - ei toki kosmetiikkapakkauksissa, vaan isomman mittakaavan ajattelussa.

Sain sellaisen innostuneen selostuksen aiheeseen liittyen, että materiaalin käsittely itsessään vei jo hetken. Yritän referoida olennaisimmat osat niin kuin ne ovat. Jos jokin asia on mielestäsi väärin, kommentoi alle ja jatketaan keskustelua! Voi nimittäin olla, että referoin väärin. Vaikka asia voi olla vähän raskaskin, suosittelen kuitenkin lukemaan ja miettimään missä mennään.

Aloitettakoon kertomalla taustaa muun muassa kunnallisessa päätöksenteossa ja isoissa yrityksissä käytössä olevasta jätehierarkiasta. Mallia kuvataan kärjellään seisovalla kolmiolla: mitä ylempänä asia on, sitä tärkeämpää sen tekeminen on isossa mittakaavassa. Yksinkertaistettuna pyritään siihen, että ensisijaisesti pyritään toimimaan uusia hankintoja ehkäisevästi, vanhoja kierrätetään tai käytetään muuten hyödyksi. Lähtökohta on siis se, että tehdään kaikkensa, jotta tuote ei päädy sekajätteeseen tai kaatopaikalle. Tällöinhän kaikki käytetyt resurssit menisivät hukkaan (kolmion pienin osuus eli kärki). Halutessasi lisätietoa löydät hakusanalla jätehierarkia tai englanniksi waste hierarchy.

Kaikenlainen uusiokäyttö kuluttajapuolella tulee kuulemma jatkossakin olemaan triviaalia puuhastelua. Esimerkiksi jos joku tekee tyhjistä kahvipusseista kasseja, se on hieno asia, mutta isossa mittakaavassa muutama kahvipussikassi on aika merkityksetöntä. Tai jos minä keksin sille puiselle puuterirasialle kosmetiikan ulkopuolisen tarkoituksen, onhan se aika pieni juttu. Check. Lähtökohtaisesti tulisi siis löytää ratkaisuja, joissa uusiokäyttö ei ole itseisarvo, vaikka jätehierarkiaa ajatellen se kohoaakin korkeammalle. Vaikuttavuus vain on pientä.

Mitä tulee niihin muovisiin pakkauksiin: muovi itsessään ei ole paha asia, mutta kertakäyttöisyys ja lyhytikäisyys on. Tämä liittyy vahvasti myös kierrätykseen. Mikäli tehdään tuotepakkauksia, joissa on monia materiaaleja, kierrätettävyys voi vaarantua. Esimerkiksi sain elintarvikeppauksen, jossa pohja on 100% kierrätysmuovia, mutta kansi on 50% kierrätysmuovia ja 50% pahvia. Tämä tarkoittaa sitä, että pakkaus tulee pois heittäessä jakaa kahteen: kansi päätyy muovinkierrätykseen, pohja sekajätteeseen ja lopulta polttoon. Täysin kierrätysmuovista tehty pakkaus menisi kokonaan uusiokäyttöön, ainakin Suomen kierrätysjärjestelmässä. 

Muovi on materiaalina sellainen, jolle suurella todennäköisyydellä tulevaisuudessakin on riittävä infra kierrätykselle. Joidenkin sinänsä ekologisten, uusien materiaalien kanssa tilanne voi olla se, että materiaali on ekologinen vain paperilla. Tämä johtuu siitä, että materiaali voi jäädä hyvin marginaaliseksi, jolloin sen kierrätystä varten ei kehitykään sopivaa infraa. Tällöin pakkaus päätyy sekajätteeksi tai pahimmillaan kaatopaikalle. Tällaiset materiaalit insinööri tuomitsee viherpesuksi, sillä valinnalla lopulta vain tehdään karhunpalvelus ympäristölle. Huomioitavaa lienee, että puisessa huulipunahylsyssä on puun lisäksi ainakin muovia eikä sitä voi kätevästi purkaa osiin, jolloin kaikki osat menevät sekajätteeseen ja sitä kautta hukkaan. Tai huulipunajämien puhdistaminen muovista veisi niin paljon muita resursseja, että kierrätäminen menettäisi tietyssä mielessä merkityksensä.

Kierrätyksen näkökulmasta Suomessa ei ole väliä, mitä materiaali on, kunhan sen tietää kierrättävänsä ohjeiden mukaan. Relevanttia ei siis tässä mielessä ole kysyä tehdäänkö pakkaus puusta, puukuidusta vai muovista, vaan onko pakkaus alun perin uusiomateriaalia. Ja kun se on elinkaarensa päässä, meneekö pakkaus kierrätykseen vai polttoon. Tässä kohtaa on siis tärkeää olla valitsematta puuta, koska se on näistä kolmesta materiaalista ainoa, joka ei kuluttajan käytössä voi mennä kierrätykseen, sitä kun ei ole.

Kuluttaja voi valinnoissaan miettiä erilaisten pakkausten painoja. Jos muovista voidaan toteuttaa vaikkapa 1/10 kevyempi sama rasia kuin puusta tehtynä, muovinen on todennäköisesti paljon ekologisempi, koska sillä on pienempi hiilijalanjälki. Insiinööri tietysti huomauttaa, että hiilijalanjälki on vain yksi mittari ekologisuudelle.

Painavampi pakkaus tuottaa enemmän päästöjä myös kuljetuksessa. Jos pakkaus tulee toiselta puolelta maailmaa, merkitys voi olla suurikin. Insinööri epäilee: "Kosmetiikkapakkauksissa ei ehkä kiinnostavissa mittasuhteissa." En yhtään tiedä mistä päin maailmaa pääsääntöisesti kosmetiikkapakkaukset tulevat, mutta mittasuhteet voivat olla aidosti kiinnostavia, kosmetiikkateollisuus on kuitenkin ihan suunnattoman suurta. Huomattavaa lienee myös se, että pakkausten kuljetuksen lisäksi valmista tuotetta saatetaan kuljettaa ympäri maailmaa eli pakkaus itsessään voi kulkea kilometrinsa moneenkin kertaan.

Insinööri ottaa kuitenkin esille, että valmistusmaalla on väliä myös muuten kuin logistiikan osalta: yleisesti esimerkiksi Euroopassa ja muissa kehittyneissä maissa ympäristölainsäädännöt ja esimerkiksi työturva on paljon paremmalla tolalla kuin ei-kehittyneissä valmistusmaissa. Yhtenä mittarina kestävyyteen voidaan pitää jonkinlaista sosiaalista vastuuta.

On myös huomattava, että pakkauksen täytyy kestää kuljetusta hyvin. Jos pakkaus tehdään hennoksi, jotta hiilijalanjälkeä voidaan pienentää, mutta pakkaus menee rikki, on koko keskustelu aika turha, koska rikki mennyt tuote menee pahimmillaan sekajätteeseen.

Ehkä yleisemmin ajateltuna insinöörin kommentti pitkäikäisyydestä on tärkeä, mutta kosmetiikkamaailmassa panee vähän naurattamaan: "Mikäli tuotepakkaus kestää vaikkapa kymmenen vuotta, ei välttämättä ole merkitystä mistä materiaalista se on tehty." Jos pakkauksen käyttöikä on päiviä tai viikkoja, on tärkeää, että pakkaus voidaan kierrättää tai on esimerkiksi kevyt.

Tähän loppuu referaatti ja alkaa mun oma pohdintani aiheeseen liittyen. Tähän tietoon pohjautuen lähdin miettimään aiemmasta jutusta tuttua huulipunaa ja puuterirasiaa: 

Puuterirasia koostuu kahdesta materiaalista eli puusta ja alumiinista. Puuteri on prässätty alumiinipannulle ja alumiinipannu on liimattu puuhun kiinni. 

• Pakkaus on tehty kertakäyttöiseksi.

• Koska kaikella kosmetiikalla on jonkinlainen parasta ennen -päivä, puuterin käyttöikä on korkeimmillaankin vain pari vuotta. 

• Pannun saa ehkä pienellä vaivalla irroitettua metallinkeräykseen, mutta puuta ei voida kierrättää. 

• Toki rasialle voidaan keksiä vaihtoehtoisia käyttötapoja, mutta isossa mittakaavassa vaihtoehtoinen käyttö ei juuri näy.

• Pakkaus voisi kestää vaikka sen kymmenen vuotta, mikäli pannu olisi irroitettavissa ja yritys myisi täyttöpakkauksia.

• Ei voida tietää mistä päin maailmaa pakkaus tulee ja millainen tarina puulla on

Tuomio: Pakkaus on vain kaunis kertakäyttörasia, sellaisenaan ei jatkoon, mutta potentiaalia löytyisi tietysti täyttöpakkausten kautta.

Huulipuna koostuu kahdesta eri puulajista ja kahdesta erinäköisestä muovista. 

• Sisällä on siis itsenäisestikin toimiva muovinen pakkaus. Puuhylsy on vain kuori, mikä tarkoittaa että huulipunaa varten on tuotettu kaksi pakkausta.

• Huulipunan parasta ennen -päivä tulee vastaan kuukausissa eli pakkaus on lyhytikäinen.

• Muoveja ei voi eritellä puukuoresta, eli jopa muovinen korkki menee sekajätteeseen kierrätyksen sijaan.

• Muoveja on ainakin kahta eri väriä, voivat olla samaa laatua. Kierrätettävyydestä ja erottelusta meillä ei kuitenkaan ole käsitystä.

•  Kierrätykseen ei voi laittaa likaisia pakkauksia, joten vaikka muovisen hylsyn saisi eroteltua puupakkausesta, sitä ei voisi kierrättää puhdistamatta. Jos olet koskaan yrittänyt puhdistaa huulipunhylsyä niin tiedät, että se on likimain mahdotonta.

Tuomio: Pakkaus on kaunis, mutta ei sellaisenaan kierrätettävissä.

On varmaan reilua ottaa esille, että huulipuna, josta tämä kaikki pohdinta alun perin lähti, ohjeistaa heittämään koko tuotteen - pohjan paperitarraa lukuun ottamatta - bioroskikseen, koska kaikki punasta PLA-muoviin on biohajoavaa oikeissa olosuhteissa. Yhdenlainen zero waste -tuote kai tämäkin. 

On kuitenkin huomioitava, että PLA-muovit eivät sovi nykyisenlaiseen muovinkierrätykseen. Ne saattavat pilata koko kierrätyserän ja sekajätteeseen joutuessaan voivat alkaa osin kompostoitua, jolloin hapettomassa tilassa muovista muodostuu metaania. Metaani itsessään on hiilidioksidia paljon pahempi kasvihuonekaasu. On siis olennaista, että PLA-muovi hävitetään juuri oikealla tavalla.

Lisäksi PLA-muovi tehdään ruoka-aineista kuten maissista tai sokeriruo'osta. Tämä tietysti nostaa esiin tiettyjä eettisiä kysymyksiä, mutta myös se seikka on huomioitava onko järkevää antaa peltojen tuottaa raaka-ainetta muoville. Tämä johtanee siihen, että PLA-muoville ei myöskään muodostu omaa kierrätysjärjestelmäänsä, sillä ruoantuotannon syrjäyttävä muovin raaka-aine ei kuulosta kovin kestävältä.

Voidaan tietysti myös kysyä eikö ole vähän turhaa resurssien tuhlausta tehdä kahta pakkausta yhtä tuotetta varten. Lisäksi hajoava puu käsittääkseni päästää kaikki siihen sitoutuneen hiilidioksidin jälleen ilmakehään. Tällöin on siis järkevämpää valmistaa puusta tuotteita, joita ei noin vain heitetä pois ja tuo ylimääräinen hiili pysyy sitoutuneena.

Tuomio: Ajatus on kaunis ja hyvä, mutta lopputulos tuntuu ennemmin epäekologiselta viherpesulta tai tietämättömyydeltä kuin loppuun mietityltä kokonaisuudelta.

Huh, sellainen selvitys tällä erää. Tarkoituksena ei missään nimessä tässäkään kohtaa ole kieltää ostamasta kauniita tuotteita, mutta jättämällä vastaavat tuotteet ostamatta - eli asiaa tukematta - voidaan itse viestiä, että hommassa ei ole järkeä. Vielä parempi on tietysti antaa myös järkevää palautetta tuottajille, jotka meitä tämän tyyppisillä tuotteilla houkuttelevat.

Mitä ajatuksia tällainen ekologisuuden miettiminen herättää?

Ihan kuin Strömsössä! Saippuaa tekemässä

 

Kerroin tammikuussa kuinka betasalpaajien aloittamisen jälkeen olen saanut viitseliäisyyteni takaisin. Olen aina ollut aikamoinen askartelija ja tekijätyyppi kaiken kaikkiaan. Yksi niistä asioista, joita olen tehnyt viime aikoina on saippua. 

Kun puhutaan saippuan tekemisestä niin se voi tarkoittaa valmiin massan sulattamista muotteihin kuten yllä oleva shampoopioni. Se voi tarkoittaa myös alusta asti tekemistä eli "vanhaa kunnon" lipeäsaippuaa. 

Melt and pour -nimellä kulkevat mikrossa sulatettavat valmismassat on ehdottomasti se helpoin kun haluaa itse tehdä saippuaa. Puolen kilon pakkaus maksaa noin kymmenen euroa ja massaa saa vaikka askartelutarvikeliikkeistä. Saippuaa voi sulattaa esimerkiksi tyhjiin jugurttirasioihin, jääpalamuotteihin tai saippualle tarkoitettuihin silikonimuotteihin. Pionin ostin Lahtisen vahavalimosta, mutta suomalaiset pienyrittäjien nettikaupat on näitä pullollaan ja esimerkiksi eBayssa voisi sanoa, että vain mielikuvitus on rajana, jos vain malttaa odottaa.

Mutta sitten päästäänkin siihen isompaa askartelua vaativampaan hommaan eli massan itse tekemiseen! Kaikessa yksinkertaisuudessaan saippuamassan tekoon vaaditaan aika vähän aineita: vettä, lipeää ja itse valittuja rasvoja. Lipeä saippuoi rasvat eikä lopullinen saippua enää sisällä syövyttäviä ainesosia, mutta koska lipeä sellaisenaan on oikeasti vaarallinen aine, on aiheeseen syvennyttävä ja ohjeita noudatettava. Onneksi pelottavuus vähän hälvenee siinä kohtaa kun voi todeta, että kaikkihan meni ihan hyvin.

Suomeksi kaikki löytämäni materiaali oli mun mielestä vaikeaselkoista tai hyvin ylätasolla liikkuvaa, mutta tuntien selvitystyön ja lukemisen jälkeen löysin tieni The Things We'll Make -blogiin ja sen englanninkielisiin saippuaohjeisiin ja lipeävaroituksiin. Homma oli lopulta hyvinkin yksinkertaista ja ensimmäiseksi eräksi oman saippuan tekeminen meni mielestäni hyvin.

Ei toki nyt puhuta siitä, että saippuan kovettuminen meni mun massallani vähän pidempään kuin ohjeessa kerrottu yksi päivä, joten ulkomuoto ei ole mikään onnistunein. Tämä johtunee siitä, että kauppaan lähtiessäni en katsonut tarvittavan oliiviöljyn määrää, vaan päädyin ostamaan liian pienen pullon. Jouduin sitten käyttämään lisäksi sitä, mitä kaapista löytyi eli auringonkukkaöljyä oliiviöljyn ja kookosöljyn lisäksi. Ihan äärimmäisen hyvä saippua kyllä! Pesee riittävästi ja vaahto on ihanan runsas.

Kaverit nimesivät mun saippuani leikkisästi Vanhaksi Kunnon Liisan Lipeäsaippuaksi. Tässä siis Vanha Kunnon Liisan Lipeäsaippua, meni niin kuin Strömsössä edition!

Alavasemmalla on erän ensimmäinen saippua, joka viimein viiden viikon jälkeen irtosi muotista. Onneton muoto johtuu siitä, että yritin aina viikkon aikana selvitellä muottia "avaamalla" missä mennään. Ylin on jo kuvioltaan ja muodoltaan ihan sinnepäin, vähän litistynyt tosin. Oikeanpuolimmaisena sen sijaan valmismassasta tehty saippua samalla muotilla. Sitä kohti mennään!

Onko siellä muita askartelijoita?

Kauniit kosmetiikkapakkaukset

 

Olen pitkään suosinut kosmetiikkaa, jonka pakkaukset on täysin tai vähintään osin kierrätettävissä. Esimerkiksi saippuoissa olen siirtynyt aika vahvasti vanhoihin kunnon palasaippuoihin. Ne kun yleensä pakataan pahvirasiaan ja pahvin voi hyvinkin helposti kierrättää. Samasta syystä en ole innostunut lasipakkauksista, koska suurinta osaa kosmetiikkalasipakkauksista ei vain voi heittää lasinkeräykseen.

Sitten on tietysti puu. Viime vuosien aikana puisia pakkauksia on tullut enemmän ja enemmän. Onhan ne kauniita. Olen helppo ja ihastus melkein mihin vain, mikä on pakattu puupakkaukseen. Jopa ne puulta näyttävät kosmetiikkapurkkien korkit on aika nättejä - vaikka en edes tiedä onko ne muovia vai oikeasti puuta.

Eräänä päivänä aloin kuitenkin pohtimaan, että eikö ole aika haaskausta tehdä puisia pakkauksia, jotka ovat kertakäyttöisiä. Tutkimusten mukaan esimerkiksi puuvillaisen kassin hiilijalanjälki on niin kova, että se on itse asiassa pahempi kuin muovipussi ekologiselta näkökulmalta. Kangaskassia tulisikin käyttää tuhansia kertoja ennen kuin se on "edullisempi". Toki on parempi käyttää olemassa olevaa kangaskassia kuin ostaa uusia muovikasseja, mutta erikseen kangaskassin hankkiminen ei ole erityinen ekoteko. Miksei sama sitten pätisi puisissa kosmetiikkapakkauksissa. Ja mitä niille tapahtuu käytön jälkeen? Bioroskis ei taida olla oikea osoite mahdollisesti tuotejäämiä sisältävälle ja ehkä käsitellylle puulle. Eihän sille voi oikein mitään tehdä ellei sillä ole jatkokäyttöä esimerkiksi korurasiana, mutta huulipunahylsy ainakin on hyvin vaikea putsata, joten jatkokäyttö lienee enemmänkin kiva ajatus kuin oikea toimenpide. Sekajäte voi olla se ainoa vaihtoehto.

Tosi hyvä tietysti olisi jos puista pakkausta saisi käytettyä uudelleen ja uudelleen. Onhan meillä jo Guerlainin huulipunakotelot, joihin vaihdetaan vain varsinainen punan osuus tai Kjaer Weiss, jonka tuotteet taitaa öljyjä myöten olla sellaisia, jotka myydään täyttöpakkauksissa.

Tällaisia pohdintoja tänään. Jos sulla on tietoa puupakkausten ekologisuudesta niin kerro ihmeessä. Jos tiedät lisää täyttöpakkausperiaatteella toimivia merkkejä, nekin kiinnostaa!

Vähän erilainen kampaaja

 

TAAS mulle tuli se hassu tunne, että olen vähän tällainen valekampaaja. No miksi? Siitäkin huolimatta, että olen koulutettu parturi-kampaaja, en ole se perinteisin mahdollinen tekijä. Keväällä tulee kymmenen vuotta täyteen kun opiskelemaan parturi-kampaajaksi. Tuolloin kymmenen vuotta sitten olin valokuvaaja ja monesti tuntui, että jotain puuttui. Pitäisi pystyä tekemään meikit ja laittaa hiuksia ainakin sen verran, että ei aina tarvitse 1-2 tyyppiä lisää kuvauksiin. En oikeastaan koskaan kuvitellutkaan tekeväni perinteistä parturin työtä. 

Opiskelin Jyväskylän ammattiopistossa - nykyinen Gradia - jossa meikkaus oli parturi-kampaajan koulutuksessa aika iso painotus, joten sain kerralla opin hiuksista ja meikeistä. Kumpikin toki vaati opintojen aikana ja sen jälkeen aikamoista harrastuneisuutta, mutta ei onneksi ennen opintoja.

Itse opiskelin linjalla, jonne tuli lukiopohjaiset tai jo ammatin itselleen opiskelleet, joten opinnot kestivät kokonaisuudessaan kaksi vuotta. Ensimmäisen vuoden jälkeen näin ilmoituksen, että iso ketju etsii kesätyöntekijöitä. Hain kesätöihin. Mua jännitti ja pelotti, mutta totesin itselleni, että tottakai ensimmäinen työpaikka pelottaa aloittaisipa siellä milloin tahansa. Koetyön aikana mua jännitti niin paljon, että sormet ei meinanneet mennä kamman yli kun kädet tärisi. Lopputulos oli se, että arvioiva taho jaksoi vielä kuukausia myöhemmin kertoa kuinka näppärä olin ja otteet oli kuin vanhalla tekijällä! Eli sain kesätyöpaikan. Ketjuliikkeessä karttui erityisesti rutiini tekemiseen ja viikon jälkeen jokainen työ onnistui kirjattuun tavoiteaikaan, esim. max 30 minuuttia, max 45 minuuttia jne. Olisin saanut jatkaa pidempäänkin, mutta homma ei tuntunut omalta.

Samana syksynä ryhdyin osuuskuntayrittäjäksi eli tein yrittäjänä, mutta takana oli osuuskunta, jolloin ei tarvinnut huolehtia kuin omista tekemisistään, byrokratiasta piti huolen muut. Tein keikkatöitä: kampauksia pienille ryhmille, laitoin hiuksia ja meikkejä kuvauksiin. Samalla pääsin myös kokeilemaan siipiäni kampaamoyrittäjänä koululta vuokratussa liiketilassa. Toisen vuoden kevät on varattu aika pitkälti opintojen viimeistelyyn eli näyttöihin ja työssäoppimiseen. Työssäoppimisen sain tehdä omassa "yrityksessäni" eli tein parturi-kampaamotöitä ja meikkailin porukkaa. 

Jossain kohtaa ryhdyin tekemään sitä osuuskuntamme byrokratiaa eli hoitamaan päivittäistä rahaliikennettä ja palkkojen maksua. Tämä oli vain lisä muuhun omaan työhön, mutta aloin miettiä, että voisin kaivata lisäeväitä yrittäjyyteen. Koska vuokrasopimukseni olisi kuitenkin loppumassa, hain ammattikorkeakouluun opiskelemaan tradenomiksi.

Opintojeni aikana tein edelleen paljon hiusten leikkauksia ja meikkauksia, yhdessä ja erikseen. Värit on aina kiinnostaneet ja vähän pelottaneet, mutta niitä on tosi hankala tehdä kotioloissa, joten tyytyin ihan mielelläni vähempään läträykseen. Alalla puhutaan alentuvaan sävyyn "vessakampaajista", jotka vievät koko alan tuhoon. Vessakampaaja olen kai siinä mielessä, että minulla ei syksyn 2014 jälkeen ole ollut vakinaista tilaa, mutta ei hätää, ihan olen tekemisistäni ottanut hinnan ja toiminut yrittäjänä edelleen. Osuuskunta vain vaihtui välissä.

Kesällä 2017 valmistuin tradenomiksi ja olen tehnyt alani töitä markkinointitoimistossa. Pääsääntöisesti päivätyökseni teen itse asiassa sitä byrokratian pyörittelyä. Huikeita on tietysti ne päivät kun pääsen olemaan mukana vaikkapa videokuvauksissa tai mainoksen teossa hiusten ja meikkien parissa. Kesäisin puolestaan voin tehdä häämeikkejä ja -kampauksia vain silloin kun tuntuu siltä. Siis siinä mielessä, että kaikki mitä teen (nykyisin laskutuspalvelun kautta) on bonusta eikä tarvitse täyttää päiväänsä jos ei halua. Voin halutessani tehdä kuvauspaketteja, joihin kuuluu meikki ja kampaus, mutta minulla on vapaus lähteä vain niihin projekteihin, jotka aidosti kiinnostaa.

Töissäkin projektit on saattaneet olla viisinumeroisen summan maksaneen videon meikkaus, pienen some-postauksen meikki tai ison artistin puuterointi keikkajulisteeseen. Se on voinut olla kuvapankkikuvissa mukana olemista isojen kansainvälisten firmojen kuvapankkeihin. Ja kaikkea tältä väliltä.

Että kyllä, minä olen vieläkin kampaaja. Olen vain vähän erilainen tekijä.

Parempaa valoa meikkaajalle

Meillä on kahden valokuvaajan kotona tiukka kuri ja järjestys mitä tulee valoihin. Kaikki lamput (eli polttimot) on jotain superhifejä päivänvalolamppuja, joita ei lähikaupasta saakaan. Eihän tätä tule ajateltua sen kummemmin arjessa. Autoin kesällä yhdessä muutossa ja kun avasin vessan oven ja löin valot päälle, meinasin pökertyä. Sen lisäksi, että edellinen asukas oli selvästi onneton siivoaja, vessa näytti suunnattoman synkältä ja yrmeältä. Tuntui että jotain hyökkää niskaan, kun astuu kelmeänkeltaisen valon alle ja laittaa oven kiinni. Tajusin, että tämä on normaalissa kodissa ihan oletusarvoinen tilanne.

Palataan vuosien takaiseen vinkkipostaukseeni, jonka avulla vessassa meikkaaminen lakkaa olemasta rikollista. Puhutaan siis kahdesta - jos ei maailmaa, niin ainakin - meikkiä parantavasta pienestä parannuksesta. Aloitetaan peilikaapista, joka monessa kodissa on useimmin Polarian "perusmalli", jossa varsinainen lamppu on muovisen kotelon alla. Muovi kellastuu aikojen saatossa ja lopputulos on tämä:

Näitä saa muutamalla eurolla varaosina rautakaupoista. Polarian omilta nettisivuilta selviää, että muovin nimi on "valonsuoja" ja sivuilta voi etsiä postinumeron mukaan lähimmän jälleenmyyjän. Itse löysin omani aikanaan hyllytavarana lähimmästä K-Raudasta. Ero on huomattava. Ei ihmekään että kellastunut muovi värjää kaiken valon vieläkin kelmeämmäksi. Itse asiassa suoja oli jotenkin käpristynyt kasaan eikä edes meinannut pysyä paikallaan. Vaihtoon!

Uudistetulla kuvulla tilanne muuttuu tällaiseksi: Valkoinen näyttää valkoiselta eikä enää tule huono olo pelkästään vessan väristä.

Perustilanne nollattu, mutta vielä on jotain, millä vessassa meikkaamisesta tulee laillista eikä kotoa lähtiessä tule yllätyksiä, että meikkivoide on ihan liian keltaista tai poskipuna jossain muualla kuin poskissa. Vaihdetaan tietysti ne varsinaiset loisteputket! Miten ne valitaan, kysyt. Minäpä kerron! 

Sen perusjutun lisäksi, että osaa valita oikean mittaisen ja oikealla kannalla kiinnityvän polttimon, niissä on kaksi huomattavaa ominaisuutta: Valon väri ja värien toistokyky. Valon väri määrittelee aika yksiselitteisesti onko väri keltainen, valkoinen tai jopa sinertävä. Puhutaan valon värilämpötilasta ja sitä lamppuostoksilla mitataan Kelvin-luvulla. Meillä suositaan sellaisia valoja, joissa värilämpötila on noin 5000 Kelvinin tienoilla. Näin väri ei juuri taita kumpaankaan epätoivottuun suuntaan. Lisäksi näissä lampuissa (oikeammin siis polttimoissa) on hyvä värintoisto eli meikkejä ajatellen sävyt erottuvat toisistaan hyvin. Tämä on tietysti toivottua jos ei halua yllätyksiä ovesta ulos lähtiessään, mutta tarkoittaa että omia sävyjä saattaa joutua katsomaan astetta kriittisemmin. 

Itse olemme tilanneet kodin loisteputket oululaisesta Valotornista ja lamput on olleet Philipsin Graphica-sarjaa, joissa värintoisto on äärimmäisen hyvä ja värilämpötila 5300K. Tämä voi tuntua jopa jäätävän kylmältä, mutta helpottaa pimeitä aamuja ja meikkaamista. Usko pois. Hinta ei ole halvimmasta päästä, mutta eipä näitä usein tarvitse vaihtaa - puhutaan vuosien vaihtovälistä. Toisaalta uskon, että sitä saa mistä maksaa: ostin lukuvaloon lamppuja, joista maksoin kahdesta kappaleesta kaksitoista euroa. Toinen lampuista pimeni kymmenen minuutin jälkeen. Ostin merkkituotteen, jonka hinta oli 12 euroa yhdeltä polttimolta. Ei ole tarvinnut katua.

Eikä tämä nyt tietenkään tarkoita, että jokainen kodin lamppu täytyy vaihtaa, mutta meikkauspaikassa olisi hyvä miettiä tätäkin asiaa. Tuleeko näitä valoasioita mietittyä meikatessa?

Olispa ollut last swab

Jos olet lukenut blogia pidemmän aikaa, niin tiedätkin jo, että minussa on vähän maailmaa parantavaa ekohippiä, mutta joskus tavallinen on parempi kuin zero waste ja joskus meitä vaan yritetään huijata viherpesulla.

Mutta mistä sitä aina tietää milloin joku on oikeasti ihan hyväksi tai milloin meitä yritetään sumuttaa? Eipä sitä aina tiedäkään kuin kokeilemalla. Viitisen vuotta sitten koin jotain maailmantuskaa kaikista kertakäyttöisistä vanulapuista. Tein jämäkankaista omani ja sen jälkeen en ole vanulappuja itselleni ostanut. Vanupuikot on vähän samaa sarjaa, mutta niitä ei noin vain vaihdetakaan.

Pitkään katselin jossain joukkorahoituspalvelussa Lastswabeja eli nimensä mukaisesti se viimeinen vanupuikko, jonka ostat. Kerran taisin jo olla tuotetta ostamassakin, mutta homma jäi kesken syystä tai toisesta. Aina välillä pieni maailmanparantaja minussa niitä jäi kaipailemaan. Viime talvena niitä kuitenkin löytyi Stockmannilta. Hinta tuntui aika isolta, 9,90 euroa kappaleelta. No kyllähän se hinta jonain päivänä tulee takaisin jos tuote toimii. Paino sanalla jos.

No olihan se kuitenkin otettava testiin. Tämä puikko on siis muovinen tikku, jonka kummassakin päässä on vanupuikkomaiset päät, mutta materiaali on silikonia eli pestävää. Ostin teräväkärkisen beauty-mallin, koska meikkien kanssa niitä vanupuikkoja eniten tulee ehkä käytettyä. 

Beautya kokeilin meikin kanssa. Koko luomiväri, jota yritin poistaa, levähti ympäriinsä. Eli puikko teki pahempaa jälkeä kuin, miltä meikki näytti näyttikään. Lopputulos: suttuisempi, ei siistimpi. Kokeilin uudemman kerran silmänrajausvärin kanssa. Ei tulosta. Rajausväri ei edes liikahtanut. Väri olisi ilmeisesti kaivannut kosteaa vanupuikkoa, mutta eihän silikonista päätä voi kostuttaa.

Mietit kuitenkin että mites se korvien kaivelu? Kaikkihan me tiedetään, että korvavaikkua ei saa kaivaa vanupuikoilla, mutta kuka sitä ei joskus tekisi?  Kokeilin sun puolestasi. Turhaa touhua. Silikonipintaan ei jää vaikut kiinni ollenkaan.

Jäin miettimään nystyräistä basic-puikkoa. Mitä sillä tehdään? Kaivetaan korvia, ehkä?  en keksi basic-mallille muuta käyttöä. Ostin sitten kuitenkin mielenkiinnosta myös basicin, ihan että tiedän onnistuuko sillä edes korvavaikun poisto. Ei ollut mukava kokemus sekään! Nystyrät tuntuivat korvakäytävää vasten todella kurjilta ja lopputulos oli aika laiha. Itse asiassa kuulemma paras tikku korvavaikun kaiveluun olisi Avrilin bambupuikko, joka ei työnnä vaikkua syvemmälle, vaan lusikoi sitä pois. 

Entäs pesu? Katso itse:

Ei ehkä ihan putkeen. Valkoinen silikoni värjääntyy ja kaikkea väriä ei vain saa pois. Tai sai sitä hieman valkoisemmaksi raaputtamalla. Ei varmaan tarvitsisi sanoa, mutta raaputtaminen ei tee silikonipinnalle pidemmän päälle hyvää. Samalla tuntui, että pää vähän nitkui ja saattaisi irrota jos useammin joutuisi hinkkaamaan. Sen sijaan korvavaikku kyllä irtosi helposti lämpimällä vedellä ja saippualla.

Tämä kaikki saa kyllä kysymään, että mitä näillä sitten oikeasti saisi tehtyä. Tästä otsikkokin, olisin halunnut näiden olevan viimeisiä, ettei vanupuikkoja tarvitsisi enää käyttää. Ehkä ne kertakäyttöiset paperivartiset vanupuikot on kuitenkin parempi vaihtoehto. Oletko saanut Lastswabin toimimaan jossain muussakin kuin korvankaivuussa?

Rikkinäinen puhelin -meikkihaaste

Ihana Elisa Miten niin liikaa? -blogista sai neronleimauksen rikkinäinen puhelin -tyyppisestä meikkihaasteesta eli rikkinäinen sivellin -haaste. Tämä tuli todella hyvään hetkeen. Olin nimittäin tammikuussa alkanut kasata itselleni meikkipakkia, jotta voisin taas alkaa tehdä kuvausmeikkejä ja muut hauskaa. Tietänette miksi tämä suunnitelma odottelee edelleenkin toteutusmahdollisuuksia. Todellakin siis olin mukana!

Meitä tuli kolmen ryhmän verran osallistujia. Jokaisen ryhmän ensimmäinen osallistuja sai tämän meikin kopioitavakseen:

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Like an exotic little bird. Loved this look so much i had to post a #KJHcloseup for anyone who wants to recreate. The palette I used was the @katvondbeauty Pastel Goth (people said it’s been discontinued) @byterryofficial have a really similar one that i Just got yesterday. Finally note my crease, fold part of the eye, Hopefully it shows you how to play with that area of your eye if you also have a fold/hooded lid. Try blend with your eye open working with the fold. X

Henkilön KATIE JANE HUGHES (@katiejanehughes) jakama julkaisu Helmi 2, 2018 kello 12.23 PST

Itse sain sähköpostiini nämä kaksi kuvaa Marialta:

Tällaisen kopion tein. Eihän se nyt ihan sama ole, mutta sinnepäin. Näin uudemman kerran kun katsoo, niin onhan siinä paljon pielessä. Lähdin haasteeseen todella innoissani, mutta meikkiä tehdessä turhautuminen iski: Oma silmä on ihan väärän mallinen, liian syvällä, kulmaluu on haastava ja kuvistakaan ei tule yhtään mitään tai ainakin näyttää vaan kaikin puolin väärältä. Lopulta pyyhin koko meikin pois ja aloitin alusta. Tällä kertaa korjaten niitä virheitä, mitä näin ensimmäisessä. Lopputulos oli parhaimmillaankin sinnepäin, mutta oli kai hyväksyttävä, että oman silmän muoto nyt vaan vaikuttaa. Lopulta mustaa sitten tulikin, noh, vähän enemmän kuin piti kun halusin pitää tietyt linjat, jotka mielessäni olin katsonut tärkeiksi.

Mutta hei, katsokaas miten minua seuraava Nena Sofia lähti taas lähemmäs sitä kuvaa minkä olin itse saanut! Koko ryhmämme tuotokset näyttävät tältä:

Ryhmässä:1. mariaglow1  - 2. minä - 3. nenasofias - 4. mari.anniina - 5. Henna.vee - 6. Hannamaria

Kyllähän se muuttui matkan varrella edestakaisin, mutta ainakin värit on pysyneet tosi hyvin samoina.

Tässä vielä kahden muun ryhmän kuvat:

Mukana: 1. dioriina - 2. tiitu_gingerbiscuit - 3.  maskinani - 4. viilankantolupa - 5. lauraloukola - 6. marisalomeikkaa

Ryhmässä: 1. elisa_liiallisuuksia - 2.  charlottaeve - 3. missaria - 4. blingershimmer - 5. paletillaviivi - 6. mia_beautyhighlights

Ihan mielettömän hauska haaste ja kokonaisuuksia on tietysti tosi hauska verrata rikkinäinen sivellinen -hengessä. Vaikka vähän pitikin jo käydä potemassa omia silmiään ja osaamattomuuttaan tai taitojen ruostumista, oli huikeaa kun tällainen järjestettiin. Eipä tämä toisaalta hauskaa olisikaan jos kaikki olisivat lopulta tismalleen samanlaisia. Kai rikkinäisen puhelimenkin hauskuus on nimenomaan siinä miksi juttu matkalla muuttuu. Kiitos Elisa!

Kiinnostaako meikkikuvat yleisesti?

Hullujen päivien säästötärpit

Tein muutama vuosi sitten suuren suosion saaneen Hullujen Päivien vinkkipostauksen siitä lähtökohdasta, että kannattaa miettiä mitä sieltä insanity loss -päiviltä kannattaa hankkia tai jättää hankkimatta. Tässä jatkan samaa linjaa:

Kosmetiikan puolella on aina hyviä perustarjouksia. Lähes joka kerta nappaan Hulluilta Päiviltä Cliniquen Lash Powerin, jossa on pieni harja ja tuote lähtee helposti lämpimällä vedellä. Normaalihinta on lähes tuplaten HP-hinta, joten mikäpä ettei jos lämpimällä vedellä lähtevät maskarat kiinnostaa!

Saman firman kasvojenpuhdistusgeeli 400 ml pakkauksessa 24,90. Tämä on hyvä perusputsari, joka pesee pahimmankin rasvanaaman ihon ilman natisevaa tunnetta. Kuivalle iholle saattaa olla liian tuju. Näitä olen paatuneena rasvoittujana käyttänyt enemmän pulloja kuin olen osannut laskea. Varma perustuote.

Urban Decayn All Nighter -meikinkiinnityssuihke on parasta, mitä meikkimaailmassa on tapahtunut meille rasvoittuvan ihon omaaville. Tämä on kuin hiuslakka meikille, parhaimmillaan meikki kestää kellon ympäri.

Samaa lupailee myös Beautyblenderin meikinkiinnityssuihke.  BB:n suihke on äärimmäisen hienojakoinen, mutta itselleni täysin riittämätön. Ehkä tästä olisi kuivaihoiselle kiinnittäjä?

Sitten yksi tuote, jota en ymmärtänyt yhtään. Oman kokemukseni perusteella ehdottaisinkin kiertämään kaukaa: Foreo Iris. Tämä on jonkinlainen silmänympärysten hierontalaite, jonka on tarkoitus virkistää ilmettä. Löysin tämän jostain alelaarista sellaisella -80%-hintalapulla, että pakkohan se ostaa kokeeksi. En ymmärtänyt yhtään mitä tämän pitäisi tehdä. Jos oikein tarkasti katsoo tuloksia, niin silmät näyttivät aina jotenkin entistä väsyneemmiltä. En suosittele ostamaan ainakaan hetken mielijohteesta.

Sen sijaan näitä suosittelen lämpimästi! Tonymolyn keveä geelimäinen päivävoide, joka kuitenkin kosteuttaa enemmän kuin tarpeeksi. Normaali hinta on 26 euron tuntumassa. Viime keväänä taisin hamstrata näitä kolme ja kaikki käytin. Selvää säästöä kun tietää mitä ostaa. Tai vaihtoehtoisesti haluaa kokeilla.

Joulun jälkeen kaverini kertoi, että haluaisi opetella meikkaamaan, mutta oli katsonut YouTube-videoita aiheesta ja oli huolissaan paljonko meikkihin ja välineisiin täytyisi laittaa. Kuulemma eräälläkin videolla oli listattu tuotteita ja jos ne kaikki ostaisi, rahaa menisi helposti yli 200 euroa.
Meinasin vähän tukehtua pelkästään ajatuksesta. Tokihan rahaa saa käytettyä, mutta lopulta aika vähällä pääsee alkuun! Sivellinihmisenä olen vankasti sitä mieltä, että pelkästään hyvillä välineillä saa meikkauksen alkuun, loppu on harjoittelua. Rahaa saatiin lopulta kulumaan ihan riittävästi sellaista "mukava olla" -tuotteiden muodossa, mutta perusjutuissa päästiin edullisesti. Siveltimiksi valittiin Eco Toolsin meikkisivellinsetti, tämä sama, joka on nyt Hulluilla Päivillä. Siinä on silmämeikkiin perussiveltimet, rajaussivellin luomivärirajauksiin ja pullealla siveltimellä saa vielä muutaman korostusraidan sinne tänne. Setti on tekokuituinen, mutta silti niin laadukas, että kehtaan suositella toisenkin kerran.

Lisäksi luomiväripaletti, joka sopii moneen kokeiluun ja tilanteeseen on hyvä olla. Päädyimme joulun jälkeen johonkin Maybellinen pakettiin, joka ei ollut parasta ikinä, mutta sillä oli hyvä lähteä alkuun. Näin Hullujen Päivien alla uskallan kuitenkin suositella NYXin palettia. NYXin luomivärejä käytän itsekin osin työpakissani ja hinta ei ole huimaava.

Lisäksi otettiin iholle sopiva meikkivoide, mutta sitä en missään nimessä suosittele ostamaan netistä. Beautyblender on kuitenkin loistava väline meikkivoiteen levitykseen. Hulluilla Päivillä näiden hinta on "perus alehinta" 13,90 kun normaalihinta on 19,90 euroa. Sokokselta saatavat We care iconin sienet on muuten toiminnallisesti ihan samoja kuin Beautyblenderit, mutta hinta on alle kympin kappaleelta! We care iconin sienet on samalla tavalla vedessä turpoavia ja kosteana käytettäviä.

Tähän settiin kun lisää vielä esimerkiksi tuon Lash Power -ripsivärin ja itseään kiinnostavan huulipunasävyn tai vaikka huulirasvan, niin ollaan tosi pitkällä perusteissa!

Vielä näin edullisten meikkituotteiden lisäksi haluan esitellä tuotteen, jota ei juuri alennusprosenteilla koskaan näe: Dysonin hiustenkuivain. Normaalihinta tälle kuivaajalle on pöyristyttävät 399 euroa, mutta Hullujen Päivien tarjouksessa 339 euroa. Olen kirjoittanut tästä ja miettinyt onko se hintansa väärti. Oman lopputulokseni pääset lukemaan täältä. Ei tästä taas ihan heräteostokseksi ole, mutta parempi niin. Jos olet ajatellut hankkivasi Dysonin föönin, niin tässä hyvä tilaisuus.

Sitten kosmetiikkamaailmasta kotiin, koska olen aika kotikissa. Aloitetaan tämä osa yhdellä mun suosikilla, eli monikäyttöinen, Ranskassa valmistettu valurautapata, joka mainostaa elinikäistä takuuta. Pataleipä nousi ihan uudelle tasolle valurautaisessa padassa. Verrattuna siis siihen teräskattilaan, jota olen aiemmin käyttänyt. Le Creuset -patoja Hulluilla Päivillä hintaan 165 euroa/kpl. Samat padat ovat Suomessa myynnissä suunnilleen 270 euron kappalehintaan. Jos valurautapata on ollut mielessä, niin kannattaa napata kiinni!

Jos taas haluaa Suomessa valmistetun vaihtoehdon, niin Fiskarsin Norden-pata on myös saatavilla kahdessa koossa. Normaalihinta pyöreälle padalle Fiskarsilla on 170 euroa ja kulmikkaalla 180 euroa. Edullisimmillaan pyöreän padan saa n. 130 euron normaalihintaan. HP-tarjous on siis varsin kilpailukykyinen.

Italialaisen Smegin leivänpaahdin ja vedenkeitin löytyy hienoissa metallivärissä. Nämä on muuten tehty Kiinassa, ei Italiassa. Kumpikin mulla on ollut jo useamman vuoden enkä löydä mitään valittamista. En tietysti tiedä leivänpaahtimista, mutta uskoisin että niistä löytyy laatutuotteita myös edullisempaan hintaan. Omasta paahtimestani olen maksanut reippaasti vähemmän kuin näistäerikoisversioista. Sen sijaan vedenkeitin on sellainen, johon kannattaa panostaa, mikäli tarvitsee eri lämpötiloja, niin Smeg-keitin on ihan loistava - kunhan valitset sen version, jossa on lämmönsäätö, ja on itse asiassa Hulluilla Päivillä edullisempikin kuin tämä. Veden kun saa pelkästään kiehuvaksi vaikka kattilassa tai parin kympin laitteella.

Normaalihinta näille erikoismalleille: leivänpaahdin alk. 140 euroa (perusvärit n. 120 euroa), vedenkeitin 149 euroa.

Kas tässä lämpötilansäädöllä:

Lämpötilat ovat esisäätöjä 50, 60, 70, 80, 90, 95 ja 100 asteeseen. Laite pitää myös pienen merkkiäänen, jota en ole osannut saada pois, mutta sen kuulemma saa pois. Ääni on kuitenkin aika sympaattinen ja hetken päästä sitä alkaa kaivata. Normaalihinta 160 euroa.

Yamazakin kenkäteline on yksinkertainen ja kaunis. Multa löytyy tämä mustana omasta kaapista. Kaappiin piiloon olin tämän itse suunnitellutkin, mutta kaappi on sille ihan oikea paikka. Laitos on nimittäin todella hutera! Kaapissa huteruutta ei huomaa, sillä se nojaa kuitenkin kaapin taka- ja sivuseinään, mutta en todella haluaisi tätä nitkumaan kaapin ulkopuolelle. Mieti siis etukäteen minne olit ajatellut hyllyn sijoittaa. Normaalihinta 149 euroa.

Iittalan erikoisväri ametisti on tosi kaunis! Sen hienous on siinä, että väri "vaihtuu" valaistuksen mukaan. Ongelmaksi voi koitua, että väri vaihtuu valaistuksen mukaan. Kotonani Iittalan ametistinvärinen maljakko näytti ainoastaan siniseltä, ei yhtään odottamaltani violetilta. Hyvät puolet on tässä huonot puolet. Pidä tämä mielessä. Bonuksena muuten tieto siitä, että Iittalan lasitavara tehdään edelleen Suomessa!

Tässä omat esikarsintani. Mitään en tällä erää tarvitse, enkä oikeastaan haluakaan, mutta jos tilanne olisi toinen, näitä katselisin.

Löytyikö näistä vinkkejä tai aiotko nettishoppailla Hulluilla Päivillä?

GHD Gold vai GHD Platinum+?

Ensi kesänä minun ja ensimmäisen GHD-rautani yhteistä taivalta on tullut täyteen 11 vuotta. Kallis ostos mullisti mun hiustenlaittoni ja kaduin ainoastaan sitä että olin tuhlannut rahojani halpoihin ja huonoihin rautoihin. Toki nykyiset edullisetkin laitteet ovat tulleet suuren harppauksen eteenpäin, mutta tuo ostamani GHD mini on edelleen loistava laite.

Opiskeluaikana tutustuin myös Cloud Nine -rautoihin. Silloin en ainakaan nähnyt suurta eroa näiden kahden merkin välillä. Toki näkyvä ero on lämmönsäätö, joka on ollut Cloud Ninessa plussaa. En kuitenkaan ole koskaan itse kokenut sitä tärkeäksi tai niin merkittäväksi että olisin siirtynyt toiseen leiriin.

GHD on luonnollisesti vuosien varrella noussut uudelle tasolle uusilla versioillaan ja Platinum-mallilla. Mutta mitä eroa on Platinumilla ja Goldilla? Gold on "perusmalli", jonka hinta on noin 150 euroa, kun taas Platinum+ on hieman uudistunut, joka säätää itse lämpötilaa ja on ulkoisesti erilainen. Platinum+ -laitteen hinta on noin 200 eurossa. Onko näillä sitten käytännön eroa muuten kuin hinnassa?

Näkyvin ero on luonnollisesti erilainen sarana. Platinum+ (vaaleanpunainen) kuvassa vasemmalla ja Gold (turkoosi) oikealla.

Levyt ovat Platinum plussassa muutaman millin leveämmät kuin Goldissa. Tämä on varmaan tehnyt sen, että itse en meinaa saada kiharoista täysin pyöreitä, vaan niihin jää pienet kulmat jokaisella käytöllä. Kulmat voivat tietysti johtua myös siitä, että "toivomusluu"-saranansa kanssa on minun mielestäni kömpelömpi käyttää. Kummankin mukana tulee kuumaa kestävät suojukset, jonka ansiosta kuljetus on astetta kätevämpää. Oma Gold-mallini on hieman vanhempi, joten sen suojus on kovaa muovia, työpaikan Platinum+ taas on lähes uunituore tapaus, joten sen suojus on silikonia. Joskus olen pelännyt, että Goldin kovamuovinen suojus hajoaisi puristuksessa, mutta niin ei ole vielä ainakaan päässyt käymään. Sen sijaan silikonisessa tätä samaa pelkoa ei ole ollenkaan.

Suurimmat erot on siis sellaisia "näkymättömiä", toisaalta ominaisuudet on lämmönvaihtelua lukuun ottamatta samat, mutta erilaisissa paketeissa. Jatkossa on valintatilanteeseen joutuisin, toteaisin, että sillä vähintään 50 euron hintaerolla en näe syytä ottaa kalliimpaa Platinum+ -mallia. Käytännössähän näissä hintahaitarit on aika suuria. Goldin saa edullisimmillaan noin 150 eurolla, mutta suositushinta lienee 215 euroa, jolla laitteen saa itselleen valmistajan edustajalta, kun taas Platinum plussaa GHD itse myy 275 euron hintaan. Aika reipas ero kuitenkin minun mielestäni pienistä eroista.

Vieläkö GHD on jokaisen hiustenlaittajan unelmissa?

Koreasta ruotsalaiseen minimalismiin

Meillä on "aina" ollut Kanebo (nykyisin Euroopassa Sensai). Shiseidokin on ollut Suomen markkinoilla pienen ikuisuuden. Mitä tulee modernimpaan aasialaiseen kosmetiikkaan, niin kyse on ehkä nimenomaan korealaisista merkeistä, jotka on tulleet Suomeenkin muutaman viime vuoden aikana mielettömällä vauhdilla.

Jos unohdetaan Kanebo ja Shiseido, niin mun ekat kosketukset aasialaiseen kosmetiikkaan on vähintään kymmenen vuoden takaa suomalaisista blogeista, tai tarkemmin blogista, jota kirjoitti jossain päin Aasia (ehkä Hongkongissa?) opiskeleva tai siellä ainakin opiskellut suomalainen. Mun mieleeni on jotenkin erityisesti jäänyt kuvaus taiwanilaisista My Beauty Diary -kangasnaamioista: "Naamion jälkeen iho näyttää siltä kuin olisi syönyt vain lohta viimeiset kaksi viikkoa". Noita naamioita mulla sitten olikin! Ja paljon muuta aasialaista kosmetiikkaa, mutta eihän niitä nyt suinkaan ollut helppo saada. Tänä päivänä en missään nimessä uskaltaisi tilata aasialaisia tuotteita samalla tavalla. Ehkä mulle kävi tuuri, silloin ehkä väärennösmarkkinat varsinkaan näissä tuotteissa ei ehkä olleet olemassakaan?

Tässä "uuden sukupolven" aasialaisessa kosmetiikassa on aina ollut tosi poikkeavaa muun muassa miten pakkauksilla leikitellään ja mistään ei tehdä niin vakavaa. Nimetkin ovat monesti näin suomalaiseen korvaan erikoisia. Jossain on nyt kuitenkin tullut jokin kääntöpiste vastaan. Käyn silloin tällöin &Other Stories -myymälässä tutkimassa heidän kosmetiikkavalikoimaansa. Talvella sinne on uutuutena tullut merkki nimeltään Huxley. Olen kyllä kuullut nimen moneen kertaan, se ei vaan ole jotenkin sykähdyttänyt, että olisin miettinyt asiaa sen kummemmin.

Nyt kaipasin päivittäiseen käyttöön vaihteeksi jotain riittävän pesevää, mutta ei narskuvan pesevää tuotetta. Secret of Sahara kuulostaa tuotelinjana jo siltä, että tarkoitus ei ole kuivattaa. Katsoin Huxleyn puhdistusgeelin pakkausta ja 20% alennusta. Otin testiin enkä ole pettynyt. Kuitenkin vähän jälkijättöisesti tajusin, että Huxley on tosi amerikkalaisesta(?) nimestään huolimatta Etelä-Koreasta. Selvästi joku uusi taso on löytynyt kun hyvin perinteisesti Skandinaaviseen minimalismiin nojaava ruotsalainen yritys ottaa tällaisen merkin hyllyilleen. En missään nimessä näkisi saman firman hyllyillä Tono Molyn pandoja tai kissapurkkeja, mutta Huxley on niin oikeasta maailmasta, että pienen hetken mietin jo sitä, josko merkki olisi talon oma. Ehkä kohta varsinainen Korea-hype menee ohi ja aletaan taas puhua enemmänkin merkeistä kuin tuotteista sen perusteella mistä ne tulevat. Kuka tietää.

Mikä oli sun ensikosketus aasialaiseen kosmetiikkaan? Entä tiedätkö mikä tuon blogin nimi oli, josta puhuin?