Sephoralla on silloin tällöin ilmestyvä Sephora Box. Sephoran boksi ei ole samanlainen kuin LivBox tai muut kuukausittaiset boksit vaan tämä on kaupanpäälliskampanja, joka ilmestyy silloin tällöin.
Mun oli täydennettävä työpakkiani tietyillä tuotteilla, joita ei täältä saa, joten päädyin hurjista postikuluista huolimatta Sephoraan (tosin hurjat ne oli tässä tapauksessa muuallakin). Sephora Box vaikutti sen verran valintaan, että valitsin 5 euroa kalliimman Sephoran toisen liikkeen sijaan.
Tämänkertainen boksi oli Ocean Box, mutta ei se nyt (mini)tuotteissa varsinaisesti näkynyt. Muuten kyllä sisältö näyttää varsin lupaavalta! Ensimmäiset ajatukset boksin saatuani oli kuitenkin tosi ristiriitaiset, ei suinkaan sisällön takia vaan pakkauksen takia. Kannesta alkoi rääkyä mainos. Eikä se mainos pelkästään rääkynyt, se myös näkyi liikkuvana kuvana. Kannessa on siis pieni näyttö, jossa on ohjeet ihan perusohjeet perusmeikkiin boksin tuotteita hyödyntäen. Mukana tuli lataukseen tarkoitettu USB-piuha ja kaikki. Äänen voimakkuutta voi säätää ja voi valita katsooko mainosta vai meikin levitystä. Samalla olin positiivisesti hämmästynyt uudehkosta ajatuksesta, mutta samalla olin vähän surullinen. Olin surullinen siitä, että tekniikka on jo niin halpaa, että sitä voi käyttää kertakäyttöiseen mainokseen. Paperimainoksen voin aina heittää paperinkeräykseen, mutta entäs sitten tämä? Laatikko on vain kertakäyttöinen ongelmajäte, ei kiva. Kyllä ne samat mainosvideot olisi saanut vaikka YouTube-linkeillä minulle jos ne kiinnostaisi.
Se mielenkiintoisempi ja iloisempi asia oli tämä, itse sisältö:
Vau, tosi hulppea sisältö! Olisipa boksit aina tälläisia :)
VastaaPoistaSisältö on kyllä upea! Sephoralla ollaan näköjään käsitetty tuo näytteiden jakaminen keskimääräistä reilummin.
PoistaMoikka! Käyn välillä lukemassa kivaa blogiasi, mutta mua vaivaa todella paljon kun en tiedä, mitä tarkoittaa smykki! :D Voisitko avata? Muistan pari kertaa oikein etsimällä etsineeni vastausta, mutta sori, jos olet sen kertonut ja mä en vain löydä sitä.
VastaaPoistaHyvä kysymys! En olekaan varmaan koskaan sitä kertonut. :) CMYK (suomalaiset tuntuvat sanovan "smykki") on värijärjestelmä, jossa kaikki sävyt muodostuvat neljästä eri väristä c = syaani, m = magenta, y = keltainen, k = musta. Esimerkiksi painotuotteet tehdään juuri näillä väreillä. Elämää smykkinä on siis vähän kuin elämää väreissä. :)
PoistaTai jos tarkkoja ollaan niin tuo musta muodostuu noista kolmesta muusta väristä CMY, tosin painotuotteissa tuo musta nyt on vielä erillinen muste. Ei ehkä tärkeä tieto, mutta ajattelin nyt vielä tarkentaa. :)
PoistaVau! Ihan jotain muuta kuin arvailin. No ei mulla mitään hyviä arvauksia ollutkaan, mutta aina tuo on mua hirveästi vaivannut, kun vain näenkin "nimesi" jossain. Kiitos selvityksestä =)
PoistaOlis ihan hauska kuulla millaisia arvauksia löytyi! :)
PoistaWau melko herkullinen sisältö! Tuoksujen ystävänä on pakko kiitellä boxin panostusta niihin. ;)
VastaaPoistaSanopa muuta! Sen verran mitä olen noita sisältöjä katsonut niin erilaisia tuoksuja tuntuu olevan melkein aina. Pienenä keräilin noita minituoksuja, joten vieläkin mulla taitaa olla joku heikkous niihin. :D
PoistaVAU mikä boksi! Charlotte Tilburyn The Supermodel -lahjapakkauksen kohdalla törmäsin muuten netissä ekan kerran tohon samaan "talking gift box" -konseptiin ja mun reaktio oli vähän saman tapainen kuin sulla.. Ensin hämmästelin ja melkein jopa innostuin, sitten ärsyynnyin. Siis ihan oikeasti, paljon mieluummin vaikka tilaajien sähköpostiin se linkki videoon kuin tollanen loota kaatopaikalle!
VastaaPoistaItse en oo törmännyt vastaavaan aiemmin. Oon kyllä kuullut, että ainakin IKEAlla on ollut ainakin samanhenkinen kuvasto. Mihinköhän tässä maailmassa päädytään näitten kaikkien hienojen markkinointikikkojen kanssa.
PoistaVoi morjenss!! Aivan upea paketti :) Teknologian haaskaaminen tosin vähän ärsyttää minuakin :P
VastaaPoistaJep!
Poista