sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Näitä ilman en pärjää, osa 2 - ihoitotuotteet

Keväällä kerroin hiustuotteista, joista en enää voi luopua. Nyt halusin paljastaa mitä ihonhoitotuotteita ilman en vaan "pärjää". Tosin tällä erää keskityn vain kasvoille tarkoitettuihin ihonhoitotuotteisiin, koska muu rehellisesti kaipaa ehkä toimii vähän vähemmällä.

Meikinpoisto

Mulle meikkiä poistaessa on tärkeää, että tuotteen kanssa iholle tulee mahdollisimman vähän hankausta ja kaikki lähtee helposti pois. Sensain silky purifying cleansing oil oli rakkautta ensi kokeilulla. Öljy sivellään kevyesti iholla ja kaikki meikki tuntuu liukenevan ihan vain kosketuksesta tuotteeseen. Parasta on tietysti se, että kun öljy koskettaa vettä, muuttuu öljy maitomaiseksi ja liukenee täysin veteen. Toki tämän kanssa täytyy käyttää vielä toista puhdistustuotetta, mutta monessa muussa puhdistusöljyssä ongelma on, että öljy jää tosi inhottavasti ihon pintaan ja vaatii tujummat puhdistustuotteet sen jälkeen. Noin 50 euron hinta kyllä kirpaisee, mutta parempaa en ole löytänyt!

Esittelen tässä luonnollisesti vanhanmallista pulloa, sillä tottakai  hamsterilla on vain vanhoja etikettejä esiteltävänä. :D


Puhdistus

Kerroin hiustuotteiden yhteydessä, että mulla ei ole shampoista mitään yhtä ja parasta tuotetta. Perusajatuksena on kuitenkin saada tukka puhtaaksi ja sen voi tehdä tosi monella eri tuotteella. Sama on ihonhoidossa. Minulla on alkuvuodesta 2014 ollut kuitenkin puhdistuksen apuna Foreo Luna Mini -puhdistuslaite. En ole vaihtanut pois, tämä on nimittäin ihan loistotuote! En käytä Foreota nykyisin päivittäin, koska en koe siihen mitään tarvetta, mutta 2-3 kertaa viikossa on ollut ihan hyvä määrä. Iho on paljon sileämpi ja pehmeämpi ja kuorintatuotteiden tarve on tippunut hyvin minimiin. Laite on helppo puhdistaa ja ladannut tätä olen 2-3 kertaa koko sinä aikana kun Luna mini on minulla ollut. Ei tämä mikään musta aukko ole, joka imisi itseensä kaikki iho-ongelmani, mutta ihosta on tullut paljon siedettävämpi tämän kanssa. Joskus on hetkiä kun en ole käyttänyt laitetta ollenkaan ja silloin se on näkynyt ihostani. Toimii!


"Kasvovesi"
Laitan nyt sanan kasvovesi ihan reilusti lainausmerkkeihin. En nimittäin aina kyseistä tuotetta käytä, mutta ehkä samaa jollain tapaa pitää hoitoneste, jota käytän silloin tällöin. Australialainen Alpha-h on löytö, joka on tullut mun elämääni muistaakseni Jonnan suosituksesta. Kun iho on ihan "tukossa" ja pukkaa kaikennäköistä ongelmaa on liquid gold ollut kyllä nimensä veroinen. Liquid goldia sivellään iholle vanulapulla ja ideaalitilanteessa päälle ei laiteta mitään. Yön aikana neste tekee taikojaan ja iho näyttää taas aamulla vähän paremmalta. Monesti tällaiset tuotteet - varsinkin ilman kosteusvoidetta - saa ihon lähinnä tuntumaan kuivalta, mutta tämä ei. Liquid goldin kanssa ei oikeastaan edes tee mieli sitä normaalia kosteutusta, sillä iho jää yllättävän kosteutetun oloiseksi.


Kosteutus
Kosteusvoiteen kanssa olen todella kranttu. Voiteen täytyy tuntu siltä, että se ainakin teoriassa imeytyy eikä jättää minkäänlaisia kalvoja tai sen tunnetta iholle. Mun ihoni reagoi pidemmällä aikavälillä käytettynä vahvasti tiettyihin ainesosiin, vaikka niiden ei periaatteessa mitään ongelmia pitäisi aiheuttaa. Astetta luonnollisempi kosmetiikka on yleensä ollut vaihtoehto ja Korres toimii aina! Kesäisin ja ei-niin kuivina kausina Pomegranate moisturising cream-gel on ihan riittävä tällaiselle rasvoittuvalle iholle. Yleensä kuitenkin talvella iho kuivuu ihan korpuksi (samalla kun se on rasvoittuva!), joten tarvitaan jotain astetta tujumpaa. Muutama vuosi sitten ihoni hilseili ihan tuhottomasti ja tuntui ettei hilseily lähde millään. Testasin hyllyyn kasaantuneita testeripusseja ja niissä oleva Korresin Magnolia bark -yövoide teki ihmeitä. Yön aikana kaikki itsepintainen hilseily oli hävinnyt. Pelkään tosin että myös tuote on hävinnyt. Tätä on myynty aika hurjilla alennuksilla viime talvena pois, silloin sain hamstrattua pari purkkia, mutta nyt vedellään taas viimeisiä. Ehkä tätä vielä löytyy jatkossakin.


Bonus-tuotteena haluan mainita myös V10 plus -merkin hyaluronihapposeerumin. Normaalisti se riittää pelastamaan kaiken kuivuuden ja tuntuu iholla siltä kuin sitä ei olisikaan. Hintahan V10 plus -tuotteissa on yleensä huima. 30ml seerumeilla on hintaa yli 70 euroa, mutta tuota "sinistä" saa ostettua myös 10ml pakkauksissa, joilla hintaa on käytännössä puolet täysikokoisesta tuotteesta. Yleensä yksi 10ml pakkaus on riittänyt minulle talvikaudeksi eikä siitä määrästä jää sitten tuotetta pilaantumaan.

Löytyykö tuttuja tai omia suosikkeja?




2 kommenttia:

  1. Tiedätkö, mulla pyöri just tuo Alpha-H Liquid Gold mielessä pari viikkoa sitten, kun se oli beautybaylla ihan jäätävän hyvässä alessa, mutta ennen kuin ehdin tilaustiedot täyttää, se oli myyty loppuun, siinä paketissa olisi samassa tullut myös Instant Facial, yhteishinta olisi ollut 22 euroa. :D Tuote tuli mieleen siitä, kun monet nykyään puhuu Paula Choicen joistain vähän vastaavista tuotteista, mutta tuo oli oma pintaraapaisu tuon kaltaisiin tuotteisiin reilut kolme vuotta sitten. Olisin niin halunnut sen pitkästä aikaa. Käytän just noin kuin säkin, että aina vain silloin, kun tuntuu, että iho puskee epäpuhtauksia, yleensä rauhoittaa ihon heti yön aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Olipa siinä hyvä tarjous! Minä juuri tilasin uuden ja liquid goldin hintaan sai myös putsarin. Ihan hyvä sekin.

      Paulalla tosiaan on paljon samantyyppisiä tuotteita, mutta mulla on asenneongelma Paulaa ja hänen mustavalkoista ehdottomuuttaan kohtaan. Onhan siinä tietysti paljon hyvääkin, mutta en vaan vielä ole sulattanut sitä asennetta ja monen ihmisen harrastamaa "palvontaa" naista kohtaan. Ehkä jonain päivänä. :D

      Mutta kiitos tämän tuotteen vinkistä!

      Poista