maanantai 11. marraskuuta 2019

Maksoitko Tullille liikaa? Toimi näin




Nyt vasta pommi räjähtikin! Tulli on laskuttanut asiakkailtaan yhteensä noin 11,5 miljoonaa euroa liikaa, koska käytti väärää valuuttakurssia kolmen vuoden ajan. Tuona aikana perittiin liikaa yhteensä noin 11,5 miljoonaa euroa. Vähemmän yllättäen tämä on asiakkaiden rahaa, joten palautuksia on luvassa. Tarkempia tietoja täältä.

Itse olen tarkoituksella tehnyt ostokseni pääsääntöisesti tietyistä maista ihan siksi, ettei tarvitsisi nähdä tullauksen vaivaa ja huomioida veroja + mahdollisia tulleja loppuhinnassa. On tässä kolmen vuoden aikana kuitenkin jokunen tullaus tehty kauneustuotteista, kankaista tai vaatteista, joten melkein innostuin tuosta uutisesta. Kirjauduin heti Tullin nettipalveluun ja katsoin lähes jokaisen tullaamani lähetyksen tiedot. Osassa tuota virhettä ei ole tehty, mutta lähes kaikki ovat alun perin olleet valuutoissa, joissa on käytetty valuuttakertoimia. Jes, rahaa tulossa! Kaikki yli 10 euron palautukset (per tullaus) tehdään automaattisesti. Kymmenen euron rajan alle jäävistä rahan voi hakea näillä ohjeilla.

Yksityishenkilön on tullattava jokainen yli 22 euron arvoinen Euroopan talousalueen ulkopuolelta tuleva lähetys. Mikäli ostos on yli 22 euron arvoinen, maksetaan siitä arvonlisäveroa Suomeen. Näiden kolmen vuoden aikana arvonlisävero on ollut 24%. Lisäksi jos ostoksen kokonaishinta on mennyt yli 150 euron, on maksettava myös tulli, joka vaihtelee tuotteen mukaan, mutta on yleensä muutamia prosentteja. 

Itse olin aika varma, että yli kymmenen euron meneviä maksuja en saa yksittäisestä tullauksesta takaisin, mutta varmaan koko potista tulee sen verran hyvin rahaa, että palautuslomakkeet kannattaa täyttää!

Excelöin itselleni taulukon, johon laitoin kaikki tarvittavat tiedot ja aloin laskea. Olen tullannut tuotteita yhteensä 694,37 eurolla, josta olen maksanut Suomeen arvonlisäveroa 166,59 euroa tullausvaiheessa. Varsinaisia tulleja en ole joutunut maksamaan, sillä olen tehnyt tässä mielessä hyvin pieniä ostoksia. 

Okei, eli jos 694,37 euroa on se summa, jolla olen tullannut tuotteita, tästä summasta olen maksanut 166,59 euroa arvonlisäveroa, varsinaisia tullimaksuja en siis ole maksanut. Sanotaan, että kaikki nämä tilaukset on laskettu 1,5% yläkanttiin. Se tarkoittaa, että puolitoista prosenttia pienempi tullattava summa on 683,95 euroa, tästä arvonlisäveron osuus on 164,15 euroa. Homman laajuus alkaa selvitä. Lasken vielä vähän typertyneenä ja nauraen mitä 2,5% ero tässä tarkoittaa: kokonaissumma on 677,01 euroa ja arvonlisäveron osuus 162,48 euroa.

Jos haluaisin joka ikisestä väärin lasketusta tullauksesta näiden kolmen vuoden aikana rahani takaisin, kirjoittaisin jokaisesta yksityiskohtaisen hakemuksen. Tällä rumballa saisin takaisin jotain 2,44-4,11 euron väliltä. Vaikka saisin jopa tuon 4,11 euroa takaisin, olisin käyttänyt hommaan ainakin tunnin verran aikaani, joten ”tuntipalkkani” olisi hieman yli neljä euroa. Ottaen huomioon, että olen etsinyt palautuslomakkeen ja tehnyt selvityksiä, voidaan lisätä ehkä puoli tuntia työaikaa. Tällöin puolentoista tunnin työstä tuntipalkaksi tulisi 2,74 euroa. Miten muuten voisin tuon puolitoista tuntia käyttää? Aika monella tavalla mielekkäämmin ja vaikka tuottavammin kuin lomakkeita täyttäen. 




Jos olisin opiskelemassa, työttömänä tai muuten rahallisesti vaikeassa tilanteessa, niin saattaisin tuon ajan käyttääkin – ihan laihialaismaisen mielentilani takia. Nyt en kyllä rehellisesti sanoen viitsi. Ymmärrän jos joku hakee omansa takaisin, mutta kannattaa huomata näiden summien mittakaava.
Veikkaankin että suurimmat ”voitot” tulevat yrityksille, jotka ovat joutuneet tullauksia tekemään. Näin jälkijättöisesti 11,5 miljoonaa alkaa kuitenkin kuulostaa aika pieneltä summalta, kun laskee mikä se henkilökohtainen osuus on. Vaikka summa jaettaisiin tasan jokaiselle tullaajalle n. 990 000, niin jokainen saisi rahaa takaisin 11,62 euroa. Tämä on tietysti jo paljon parempi summa, mutta ei silti mikään kultakaivos. Kaikki on suhteellista ja tässä mittakaavassa 11,5 miljoonaa alkaa kuulostaa pikkurahalta.

Miten siis kannattaa toimia?
Selvitä Tullin nettipalvelusta millaisia tullauksia olet tehnyt välillä 1.5.2016-30.6.2019. 
Joudut avaamaan jokaisen tullauksen yksitellen. Avaa linkkinä oleva tullauspäätös, josta näet maksetun veron määrän. Katso tullausmääriä ja summia, joita olet maksanut. Jos toteat, että Tullilla olisi sinulle maksettavaa, hae rahasi takaisin. Saatat myös todeta, että antaa olla, maksettu mikä maksettu. Jos olet tullannut lähetyksiä, jotka ovat olleet todella lähellä noita 22 euron ja 150 euron rajoja, silloin on suurin syy katsoa josko aronlisäveroa tai tullia on laskutettu perusteettomasti.

 Joko kerkesit laskea mitä saisit takaisin?

2 kommenttia:

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...