Hiuksetkin viimeistellään lakalla, joten on ihan järkeenkäypää, että meikillekin on jotain samantyyppistä. Urban Decayn All Nighter kiinnittää meikkiä lakan tavoin, mutta ei tunnu kuivuttaan miltään. Sumu on kevyttä ja tasaista, joten tämä leviää kasvoille hyvin nätisti. Mitä iloa tästä siis on?
Hyvin suurta iloa meille, joilla meikki levähtää ennen kuin edes pääsee kotiovesta ulos. Tältä näytti oma nassuni 11,5 tunnin illanvieton jälkeen! Yleensä varsinkin nenän alueelta meikki katoaa ennen kuin silmiään kerkeää räpäyttämään ja muutenkin pohja laikkuuntuu ennen aikojaan. Pohjatuotteina tässä on käytetty vain Narsin sävyttävää päivävoidetta, vähän BareMineralsin pohjaa. Päälle on vielä suihkautettu jokunen painallus Urban Decayn All Nighteria.
Ihan mieletöntä! Viimeistään tanssilattialla kuvittelin kaiken valuvan paikoiltaan, mutta ei!Vertailuksi valitsin teille järkyttävää kuvamateriaalia viime syksyltä. Veljeni hääpäväinä minun aikani meni muiden laittamiseen eikä oman meikin tekoon lopulta jäänyt juuri viittä minuuttia kauempaa aikaa. Tästä johtuen mitään ei ollut enää jäljellä vihkiseremonian jälkeen. Meikillä oli lopulta kestoa (teosta vihkiseremonian alkuun) n. 2 tuntia. Ei hyvä! Tässä tuotteina oli meikinpohjustaja, meikkivoide ja puuteri.
Ei muuta sanottaavaa. :D
Tai oikeastaan on. All Nighterin pakkaus on siitä hieno, että siinä on kaksi eri korkkia. Ei tarvitse pelätä, että korkki irtoaa ja aine suihkuttelee itsensä laukkuun. Mukava siis kuljettaa myös työvälineissä.
Mulla on UD:n se oilslickjuttu, ja oon tykännyt siitä hirveästi! Tää kyllä kuulostaa vielä paremmalta... :'D
VastaaPoistaEikös se ole käytännössä samaa tavaraa, mutta rasvoittuvalle iholle? Oma iho on nyt ollut jotenkin tosi kuiva niin tää on ollut oikein sopiva. :)
PoistaPakko varmaan testata tätä jossain vaiheessa, kun niin monella on positiivisia kokemuksia. :p
VastaaPoistaSuosittelen!
PoistaKaverini lainasi tätä minulle hääpäiväkseni, ja koin kyllä meikin kestäneen paremmin. Täytyisi ostaa ihan oma pullo, mutta ottaisin mielummin sen 30 ml pikkukoon kuin sitä isoa ja sitä taas ei oikein meinaa löytyä :)
VastaaPoistaHalusin itselleni sen pikkupullonkin, joten oon vahdannut niitä.
PoistaTällä hetkellä Look Fantasticilta löytyy yksinään
http://www.lookfantastic.com/urban-decay-all-nighter-makeup-setting-spray-deluxe-30ml/10797491.html
Lisäksi löytyy setti, jossa on minikoko ja täyskokoinen pullo
http://www.lookfantastic.com/urban-decay-all-nighter-makeup-setting-spray-duo/10833841.html
Hintaeroa ei juurikaan tuossa pakkauksessa tule verrattuna erikseen ostamiseen, mutta yksin vaihtoehto. :)
Lisäksi FeelUniquellahan on se tuotevahti, että saa sähköposti-ilmoituksen kun tuotteita tulee lisää!
http://www.feelunique.com/p/Urban-Decay-All-Nighter-Makeup-Setting-Spray-Travel-Size-30ml