keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Talvivaloja

Mussa on pientä hamstraajan vikaa. Tiedättehän ne kosmetiikan mukana tulevat pienet samettipussukat? Eihän niitä nyt poiskaan voi heittää, mutta ei niillä kyllä mitään teekään. Aika vähän se puuterirasia kaipaa samettipussia käytössä ollessaan.

Olen joulun aikaan laittanut meille erilaisia valoja. Tykkään valoista kovasti ja inhoan sitä ajatusta, että kunhan joulut on juhlittu niin keskellä pimeintä vuotta "jouluvalot" täytyy ottaa pois. Kutsunkin "jouluvaloja" äitini tapaan talvivaloiksi.

Miten nämä nyt sitten liittyy toisiinsa? Kas näin: Ladattavilla pattereilla toimiva valosarja sai Clarinsin samettipussin itseään kaunistamaan.

Nyt valot voi ihan hyvin laittaa purkkiin ilman, että tarvitsee katsoa värikkäitä pattereita.

Muita talven valokeksintöjä on valopuu. En koskaan osta kukkia vaikka niistä tykkäänkin, olen vain sillä saralla pihi. Piheyteeni keksin ainakin väliaikaisen vastauksen. Risut vanhempien puusta, valot joulun alelaareista.

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Sain inspiraatiota työpaikalta. Sinne oli tuotu kokonainen iso oksa, se oli maalattu valkoiseksi ja laitettu valot lisäksi.

      Poista
  2. Hah, nyt tiedän millä peitän ensi vuonna rumat paristoni muuten niin kauniissa valosarjassa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! :D Sopi ainakin tuohon Clas Ohlsonin settiin just eikä melkein. :D

      Poista
  3. Hyviä ideoita! :) Mä olen ihan samanlainen noiden "jouluvalojen" suhteen, kauhistuttaa ajatuskin niiden viemisestä varastoon keskellä talvea! Rakastan valoja!

    VastaaPoista

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...