keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Joulua ilmassa: syksyn ensimmäinen kosmetiikkajoulukalenteri myynnissä

Kuvakaappaus: rituals.com


Keväisin aina ihmiset pohtivat mitkä on "varmoja kevään merkkejä". Toisille on se on koirankakkakeskusteluiden ilmestyminen lehtien mielipideosastolla, joillekin ensimmäinen päivä ilman talvitakkia ja mitä näitä nyt kullakin on.

Entäs sitten kun ei enää eläkään sellaisessa "normaalissa" koulurytmissä, joka määrittelee milloin syksy alkaa? Tulee keksittyä näitä omia merkkejä. Ensimmäinen kosmetiikkajoulukalenteri vuodelle 2018 on tullut myyntiin hollantilaiselta Ritualsilta.

Olkoonkin että joulukalenteria ajatellen ilo on suomalaiselle vähän ennenaikainen. Rituals nimittäin ainakin viime vuonna perui oman ja lukijoideni tilaukset, sillä niitä ei voitukaan ponnekaasuja sisältävien tuotteiden takia lähettää lentopostina. Hassua sinällään että edes tarjosivat vaihtoehtoa. Nytkin sain aiheesta uutiskirjeen ja innoissani menin katsomaan mitä olisi tarjolla, vaan kun menee maakohtaisille sivuille, Suomi-sivuilta ei kalenteria edes löydy.

Mutta hätä ei ole tämännäköinen! Brittiläinen Elle on julkaissut spoilereita sisältävän julkaisun talven ehkä huikeimmista kosmetiikkajoulukalentereista. Se löytyy täältä.

Kalentereiden hinnat tuntuu kohoavan vuosi vuodelta, mutta vaihtoehtojakin on hurjasti. Eikä edes Look Fantasticin kalenteria tarvitse tänä vuonna ostaa ihan sokkona. Sisällöt kun monesta boksista esitellään jo valmiiksi. Varsinkin jos tuote maksaa yli 100 euroa, niin on ihan kiva tietää suunnilleen mitä saa. Jos minä saisin kalenterin jossa on vain huulikiiltoja, vartalokreemejä, normiripsareita, pari kynsilakkaa ja liian tummia meikkivoiteita, niin en ostais vaikka kuinka myyjä kertoisi että kympillä saat satasen edestä tavaraa.

Omaan makuuni kiinnostavimmat tänä vuonna:

  • FeelUnique: ihan uusi kalenteri firmalta, jolla on aika vakuuttava brändikokoelma, hintakin on edullisimmasta päästä, 75 puntaa, myynti alkaa 15. lokakuuta.
  • Lumene: Tykkäsin viime vuoden kalenterista! Aluksi kalenteri tuntui kalliilta, mutta lähes jokainen tuote tuli käyttöön tai oli kiinnostava testata. Tämän vuoden kalenterista on vähennetty ärsyttävää "täytesälää" eli kynsilakkoja ei ole ainakaan sitä 4-5 kappaletta ja kasvovoiteita on paljon vähemmän kuin viimeksi. Muuten mennään minulle liian tutuilla tuotteilla, että uudelle ostajalle kuitenkin varmasti mukava kalenteri
  • LookFantastic: Tuttu kalenteri ja viime vuosien suosikki. Viime vuonna päätin spoilausvideon nähtyäni että voin käyttää sata euroa muuhunkin, vaikka sisältö olikin oikein hyvä, ei vain juuri minun juttuni. Tänä vuonna ehkä vähän samat fiilikset.
  • Lancôme: Kalenteri on aina houkuttanut, mutta a) hinta on korkea, tänä vuonna 130 puntaa b) sitä on saanut vain briteistä, tosin nyt näyttää tulevan Selfridgesin verkkokauppaan, ilmestyy myyntiin 26. syyskuuta.
  • Glossybox: Jos joku kalenteri tänä vuonna pitää saada, niin tämä! jos Suomessa olisi LivBoxin sijaan GlossyBox, minä olisin todennäköisesti säännöllinen tilaaja. Vaikka joulukalenterin sisältöä ei tarkasti paljastetakaan, sisällä olleista merkeistä ainakin on hajua. Hintaa on 75 puntaa, mikä on itse asiassa tämän hetkisellä punnan kurssilla ihan ok. Pitäisi päästä hieman alle satasella postikulujenkin kanssa.
  • Yllättäjä: Tänä vuonna jopa the Body Shop on uusinut kalenterinsa ilmettä ja niitä on itse asiassa tarjolla kolme erilaista settiä. Osa näyttää enemmän aiemmilta kalentereilta, mutta inun nähdäkseni myös sisältöä on viilattu ainakin yhdessä varsin reilusti. Kelpais, mutta hinta kyllä jännittää: 99 puntaa. Ilmeisesti tämä on Brittien puolella tullut myyntiin jo elokuun viimeisenä päivänä.
  • Miljonäärin valinta: Myös Harrodsin kalenterin sisältö näyttää huikealta, mutta niin toisaalta hintakin: 250 punnalla luvataan 680 punnan edestä tavaraa. Kalenteri tulee myyntiin 1. lokakuuta.

Meinasitko hankkia kosmetiikkajoulukalenterin? Vai oliko vaan ihan liian aikaista jouluasioille?

13 kommenttia:

  1. Glossybox ei valitettavasti toimita Suomeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! Miten taas onnistuin löytämään sen yhden joka ei toimita. :D Työpaikkailmoitusten perusteella muuten Glossybox on tulossa Suomeen, joten vielä elättelen toiveita että tämmönen erikoisjuttu lähetettäis.

      Poista
    2. Netistä tosin löytyy noita shipiton kaltaisia edelleenlähetyspalveluita jos jonkinlaisia, eli niitä tietty voi kokeilla!

      Poista
    3. Totta! Täytynee vähän tutkia ja laskeskella. :)

      Poista
  2. Mä yritän saada käteni Mark & Spencerin kalenteriin, se on ollut kaikista paras mitä olen katsellut youtubesta kalentereiden availuja. Se tosin loppuu aina heti, pitää tilata tavaraa 30 punnalla ja sit maksaa siitä kalenterista 30 puntaa, joten ei ole kovin helppo sitä itselleen saada, mutta tänä vuonna yritän, viime vuonna oli liian hidas. Muistaakseni se tuli 6.11 myyntiin. :D Kalenterin arvo kattaa helposti noi kolmenkympin ostoksetkin. :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä muuten katselin viime vuonna itsekin ja näytti tosi hyvältä! Multa vaan jäi ostamatta just ton takia että en ois tiennyt mitä muuta ostaa. :D

      Poista
    2. Joo siis mullahan on projekti nyt keksiä, että olen sitten tuona päivänä valmiina, M&S:lla on tosi hyviä perus alusvaatteita, luultavasti satsaan niihin. :D

      Poista
    3. Tuossa M&S:n kalenterissa on kyllä hyvä hinta-laatusuhde. Mutta... Viime vuonna tuon tilasin, peräti kaksin kappalein. Kaksi tilausta sen takia, koska verkkosivut sekosivat kesken ekan tilauksen. Ja niin uskomattomalta kuin se tänä päivänä kuulostaa, ei kukaan asiakaspalvelusta osannut kertoa nimi ym. tiedoilla, menikö tilaukseni perille vai ei.

      Asiakaspalvelun mukaan oli myös ihan normaalia, ettei rekisteröimättömälle asiakkaalle tule tilauksestaan tilausvahvistusta sähköpostiin. Eikä firman asiakaspalvelusta jäänyt muutenkaan positiivinen kuva. Se nimittäin tuli hyvin tutuksi, kun kumpikaan joulukalenteri ei tullut perille. Tai lopulta toinen tuli, joulun jälkeen...

      Poista
    4. Jonna H: Kuulostaa suunnitelmalta! :D

      Pömppä: Voi Ei! Onpa kyllä taas asiakas"palvelun" helmiä. :(

      Poista
  3. En ole aikonut tänäkään vuonna ostaa mitään kosmetikkakalenteria. Niitä on kiva katsella ja kuulostella muiden vaikutelmia ja kokemuksia tuotteita, mutta en vaan jaksa itse innostua niin paljon, että hommaisin itselleni. En tilaa kuukausiboksejakaan, koska en halua sellaisia "yllätyksiä";) Lisäksi tuotteet ovat enimmäkseen minikokoja, joista en muutenkaan välitä, joten on monta syytä olla hankkimatta kalenteria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kun olet tainnut lukeakin, ymmärrän ihan täysin! Senpä takia minäkin mieluusti syynään sisällön ainakin pintapuolisesti, muuten ei tuu mitään. :D

      Poista
  4. Kummallista - minä sain kyllä viime vuonna Ritualsin kalenterin tilattua! Taisi Hollannista tulla eikä mitään ongelmaa postituksen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kyllä kummallista! En ole tähän mennessä kuullut että kukaan muu olisi saanut suoraan Ritualsilta tuota kalenteria Suomeen. SInällään tietysti hassu, koska toimittavat täysikokoisia painepakkauksissa olevia tuotteita.

      Poista

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...