maanantai 24. syyskuuta 2012

Sinettipidennyksen väkertämistä

Olin pois koulusta sinä yhtenä ainoana päivänä kun meillä koulussa käsiteltiin pidennysten laittamista. Opettaja oli kuitenkin tosi kiltti ja jäi viime viikolla neuvomaan mulle niiden ehkä vaikeimpien laiton (liima ja sinetti). Tai siis toki samat perusperiaatteet on kaikissa pidennyksissä ja teoriassa ne kaikki on hallussa ( :D ), mutta ajattelin että sinettipidennykset on varmaan se, jota ei yksinään ehkä ihan tajua. Ostinkin sitten itselleni halpaa hiusta ja sain kolvin lainaan koululta, joten ei kun viime vuonna kynityn harjoituspään kimppuun.

Tän tarkoituksena oli olla mulle ennen kaikkea tekninen harjoitus ja antaa suuntaviivoja sen suhteen kuin nopeasti (tai hitaasti homma hoituu). Ostin siis todellakin halpaa alennushiusta, joka tosin oli aitohiusta (mutta hyvin takkuuntuvaa!), joten värillä ei ollut kauheasti väliä.

Kaksi tuntia ja viisitoista minuuttia myöhemmin:
Hius loppui odotetustikin kesken ja malli ja väri kokonaisuutena on ihan hirvittävän ruma, mutta tulipa tehtyä. Osioita on päässä yhteensä 79 (joista osan puolitin), alaosassa hiusta ei ole ollenkaan, sillä harjoituspään hiukset olivat niin lyhyet että ajattelin olla tuhlaamatta hiusta harjoitustyöhön. Päällisosaan olisin laittanut enemmän jos hiusta olisi ollut.

Lopputulos: tykkään näpertämisestä. :D

(Aamupäivän koulussa muuten käytin siihen, että poistin asiakkaalta todella huonosti tetyjä liimapidennyksiä. Sinettikohdat olivat kooltaan pikkurillinpään kokoisia.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...