keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Laukku ja huulipuna

Äiti antoi jouluna hieman lahjarahaa ja sanoi että se täytyy käyttää viisaasti, en saa esim. ostaa sillä laukkuja tai kenkiä. Kurja äiti! ;) Onneksi löysin käytetyn pupulaukun juuri ennen kaverini häitä ja tämähän oli reippaasti ennen joulua!


Yhdistin laukun sinivihreään mekkoon sekä tietysti laukunväriseen huulipunaan! Oriflamen Sweet Tangerine* näyttää puikossa jopa hieman pinkimmältä kuin laukku, mutta oli minun huulillani täsmälleen laukun värinen! Koska Oriflamen punassa on hajuste, otin korjailua varten matkaani hajusteettoman eli Shiseidon OR418-punan.

Yksi mun kauhuistani on se, että huulipunapuikko aukeaa ja sotkee koko laukun. Viime vuonna ymmärsin mitä varten huulipunakotelot ovat olemassa!

Äiti, en ole unohtanut myöskään vanhoja omistamiani asioita. Tämän kotelon olen saanut sinulta joskus 90-luvulla. En ole ihan ymmärtänyt sen käyttötarkoitusta, mutta kauniin kankaansa ja punaisen sisävuorinsa sekä peilinsä takia se on ollut tähän asti suojeltu aarre. Tulipa käyttöön!


*Tuote saatu

2 kommenttia:

  1. Se on todellakin ärsyttävää, kun huulipuna aukeaa käsilaukussa ja tahrii joka paikan! Kirjoittelin omassa blogissani Bare Mireralsin Moxie -huulipunasta, jossa on lukitussusteemi, ja oikein hyvä idea onkin, käypä kurkkaamassa!

    Kiva idea yhdistää punainen tuohon sinivihreään. Minullakin on kaksi tuon väristä mekkoa, pitäisi varmaankin hankkia punainen laukku niiden kanssa! Kiitos ideasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin lukemassa, nerokas pakkaus! Mulla on blogien lukutahti hidastunut niin, että meinaa osa postauksista jäädä välistä. Kiva kun vinkkasit!

      Olen oppinut värien yhdistelyssä aika rohkeaksi ja musta on ihanaa kun joku saa yhdisteltyä kivoja värikokonaisuuksia. :)

      Poista

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...