Ruoka mielessä

En nyt aio ilmoittaa, että olen tehnyt jonkin hätäisen uudenvuodenlupauksen, mutta aion kertoa päätöksestäni, jota itse asiassa aloin jo toteuttaa ennen vuoden vaihtumista.

Olen pistänyt ylös kaikki menoni ja viimeisen kahden kuukauden aikana olen käyttänyt n. 150 euroa kuussa ruokaan (enkä ole edes syönyt ravintoloissa). Siis ihan oikeasti, minä, yksin syövä pieni ihminen olen saanut jostain kaavittua kasaan noin paljon rahaa ruokaan ja kuluttanut ne ejohonkin moskaan, jota en edes muista. Eipä ihme että on säästöt huvenneet huolestuttavasti. Kai minä nielisin tappioni jos olisin edes syönyt hyvin, mutta kun en todellakaan ole. Aionkin siis alkaa oikeasti tekemään ruokaa useammin kuin kerran viikossa ja niin, että ruoka ei olisi vain jotain välttämätöntä pullamössöä vaan jotain, josta olisi oikeasti hyötyä.

Tää ajatus lähti toki muhimaan tuosta opiskelijabudjetissa hirvittävästä summasta rahaa, mutta myös siitä kun joululoman aikana kuuntelin veljeni paasausta ravintorikkaasta ruoasta ja omega-3-rasvahapoista. Veli on jotenkin niksauttanut aivonsa - hyvässä ja huonossa - ruoan suhteen ja luennoi siitä halusivatpa kuulijat kuulla tai ei. Jotain veli oli kuitenkin tehnyt oikein, sillä itse tajusin kuinka huonosti olenkaan syönyt ja varsinkin kun tajusin, että sillä voi olla yhteyttä niihin asioihin joista olen nyt kärsinyt koko syksyn:

* Hiukset ja oikeastaan päänahka rasvoittuvat vielä saman päivän aikana kun hiukset on pesty, joten niitä täytyy pestä usein. Tiedän toki sen, että tästä tulee aikamoinen kierre, mutta vaikka yrittäisin rauhoittaa tilannetta kulkemalla likaisilla hiuksilla, ei sillä ole mitään merkitystä. Lopputulos on se, että olen kulkenut kaksi viikkoa likaisilla hiuksilla, sitten jatketaan taas alkupisteestä.

* Olen kärsinyt pahasta aknesta, epäpuhtaasta ihosta ja kaikenmaailman näppylöistä jo ennen kuin täytin kymmenen. Tujuilla lääkekuureilla ne on aiemmin saatu kuriin, mutta aina vain hetkeksi. Nyt tuntuu että finnit alkavat tulla takaisin pahempina kuin koskaan. Ei ole kovin mukavaa huomata, että kasvoissa on jättimäisiä ihon alla muhivia räkäpaiseita, joihin vielä kaiken muun lisäksi sattuu. Ne Roaccutanit jättäisin mielelläni sinne apteekin hyllylle, tässä nyt ei kuitenkaan takuuvarmasti taistella enää aknen kanssa.

Mietiskelin asiaa veljeni kanssa ja tulimme siihen tulokseen, että nämä ongelmat saattavat johtua siitä, että olen aika kuiva ihminen, jolloin keho alkaa rasvoittaa itse itseään. Normaalisti tässä tilanteessa varmaan käskettäisiin rasvaamaan päätä ja niin edelleen. Se kuitenkin tuntuisi oireen, ei syyn lääkitsemiseltä. Kuka tahansa osaa sanoa, että oiretta hoitamalla ei varmasti päästä eroon siitä, mikä niitä oireita aiheuttaa. Ja kukapa ei haluaisi eroon finneistä ja rasvaisesta tukasta. Vastauksena siis on se, että alkaisin syömään rasvaa, sen sijaan että laittaisin sitä naamaani. Ei nyt kauhoa lusikalla voita, mutta saada rasvaa muustakin ravinnosta kuin vaikkapa juustosta.

Olen myös valittanut kovasti koulumme ruoasta, hintaa on 2,60 e aterialta ja nälkä tulee viimeistään kahden tunnin kuluttua syömisestä. Tuntuu siis että raha menee ihan hukkaan, se nimittäin sisältää lähes poikkeuksetta pastaa/riisiä ja jotain epämääräistä sörsseliä niiden kanssa. Tai jos kyse on kasvisruoasta, ei ruoka ole ollut kuin pääasiassa porkkanaa ja sipulia. Eikö muka 2,60 eurolla (joka ei ole edes koko totuus) saada tehtyä mitään muuta kuin ruokia, joissa on joka ikinen päivä porkkanaa. Nojoo, nyt eksyttiin vähän aiheesta, mutta ajatuksena oli kuitenkin se, että mieluummin jättää syömättä kuin maksaa tuon summan, koska silloin en tunne nälkää kuin aikaisintaan kotiin päästyäni, jos ollenkaan. Kaikki varmaan osaavat sanoa, että ei ole kauhean fiksua olla syömättä koko päivänä. Ajattelinkin kokeilla eväiden syömistä koulussa. Sellaisten eväiden jotka pitäisivät nälkää pidempään kuin sen pari tuntia ja jotka maistuisivat muultakin kuin porkkanalta.

Tämän päätöksen ideana on siis se, että aion pitää itsestäni parempaa huolta. Olen aiemmin aina laiminlyönyt itseni, koska en ikinä ole ajatellut että haluaisin elää vaikkapa satavuotiaaksi. Karu totuus kuitenkin tuntuu olevan se, että se mitä syön vaikuttaa myös nyt, ei vasta tulevaisuudessa.