keskiviikko 6. elokuuta 2014

Pelleperuukki tai jotain muuta

Kampaajana mua välillä vähän surettaa kun ihmiset pettyvät hiustuotteisiinsa tai lyttäävät ne huonoina vaikka ovat tuotteesta kuulleet kehuja kavereiltaan, lehdistä tai blogeista. Totuushan on se, että jokaisen hiuksilla on omat tarpeensa ja jokaisella on toiveensa siitä, mitä hoitotuotteiltaan haluaa.

Olen muutamaan kertaan kertonut millaisia tuotteita käytän omaan tukkaani, mutta en ole koskaan tainnut oikeasti kertoa lähtökohtaani tai toiveitani asian suhteen. Tästä lähdetään.

Tukkaani on vaalenneltu rajusti, värjäilty jos jonkinlaisilla onnistuneilla ja epäonnistuneilla kokeiluilla. Viimeiset puoli vuotta hiusta on lähinnä raidoitettu. Huonokuntoinen hius imee vettä kuin sieni ja takkuuntuu. Koska omat hiukseni on käsittelyjen seurauksena vaurioituneet hurjasti niin ne kastuessaan muodostavat ison rastan. Eipä pidä unohtaa tuota kiharanpoikastakaan. Märkänä tukka on kuin naamiaiskaupan pelleperuukki - punainen väri vaan puuttuu.

Mitä sitten haluan tuotteiltani? Määrällisesti hiusta on sen verran, että lyhyt tukka näyttää ohentamattomana vähän turhan mummotuuhealta. En halua mitään lisävolyymia, en myöskään välitä siitä kiharasta, joten en käytä tuotteita, jotka varsinaisesti auttaisivat siinä kiharan pysymisessä. Myös suoraksi harjaaminen on mulle tärkeä hoitovaihe. Tahdon tuotteiltani sitä, että hiukseni näyttävät ja tuntuvat pehmeiltä, sileiltä ja kiiltäviltä.


Kun valitset itsellesi hoitotuotteita niin kannattaa pitää mielessä kysymykset: Missä kunnossa hiukseni aidosti ovat pari kaksihaaraista pitkissä hiuksissa ei ole merkki siitä, että tarvitsisit välttämättä superhoitavia tuotteita ja mitä tahdon hiustuotteiltani. Nyrkkisääntönä muuten kannattaa pitää mielessään, että shampoo valitaan hiuspohjan mukaan ja hoitoaine hiusten kunnon mukaan.

4 kommenttia:

  1. Hei tuo alkutilanne näyttää mun hiuksilta mutta puolet runsaampana! :D Kuiva luonnonkihara ei oo kiva ohentuessaan, kohta oon varmaan menettäny puolet siitä mitä joskus nuorempana mulla oli päässä... Kilppariarvot taitavat jatkuvasti heittää häränpyllyä mutta jospa nää haituvat kestäisi pitkästä aikaa uutta raidoitusta, voisin tulla tuoliis tässä syksyllä...! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää toki normaalia tuuheammalta vielä tuollaisenaan. Onhan tuo luonnonkihara kuitenkin aina lähtökohtana aikamoinen! :D Tervetuloa! Ihan jo muutamakin raita tuo aina reipasta kirkastusta ja eloa. :)

      Poista
  2. Hyvin sanottu! Tämän tekstin kun saisi jonain iskulauseena kampaamon peiliin ^_^

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Pitäisi varmaan kehitellä jokin peilitarra asiasta.

    VastaaPoista

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...