sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Älä kokeile tätä kotona


Löytyykö muilta tällaisia? Tämä yksilö on kampaamon pyyhe, mutta on näitä löytynyt kotikaapistakin. Kuvassa siis ihan tavallinen puuvillainen pyyhe. Pyyhettä on käytetty kuivaamaan hiukset värikäsittelyn jälkeen. Sitä väriä jää aina jonkin verran hiukseen ja ne pienetkin määrät alkaa näyttää pyyhkeessä aika pahalta.

Vertailuin vuoksi kampaamokäyttöön tarkoitettu puuvillapyyhe ihan yhtä useiden käyttöjen jälkeen. Tässä mainio esimerkki siitä, että pelkkä tekstiilin tuotelappu ja materiaali ei takaa samanlaisia ominaisuuksia.
 

Joku valopää (tällä kertaa ihan oikeasti en ollut minä!) on joskus muinoin mennyt hankkimaan kampaamoon ihan tavallisia froteepyyhkeitä ja on aina yhtä noloa ottaa tästä pinosta pyyhe. Koulussa oli sama homma, oli niitä nättejä käyttötarkoitukseensa valmistettuja pyyhkeitä ja niitä uusia Finlaysonin peruspyyhkeitä. Jopa ensimmäisen käytön jälkeen ne peruspyyhkeet näytti ihan täplikkäiltä.
 

 Itse sain kouluaikaan pari omaa pyyhettä pahaan kuntoon ihan tajuamattani. Tosin yhden pyyhkeen oli "joku" mennyt jo aiemmin pilaamaan pyörän ketjuista lähtevällä rasvalla. Se ei muuten lähtenyt millään! Tai lähti se. Viime viikonloppuna tein pienen kloriittikäsittelyn, jotta sain laikut pois ja pistin omat, muuten hyvät, pyyhkeet muiden tekstiilien kanssa väripataan. Kyllä näitä nyt kehtaa käyttääkin!



3 kommenttia:

  1. Toki löytyy :D ainakin kaksi, tosin se on aika pieni määrä ottaen huomioon että olen tehnyt värinpoistoja useita kymmeniä kertoja.

    VastaaPoista
  2. Toki löytyy :D ainakin kaksi, tosin se on aika pieni määrä ottaen huomioon että olen tehnyt värinpoistoja useita kymmeniä kertoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsehän taas onnistuin tekemään tän monelle eri pyyhkeelle vaikka kotivärjäyksiä ei tässä taloudessa ole kovin montaa tehty. Onneksi pyyhkeet nyt ei ole mikään maailman isoin jutut. :D

      Poista

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...