perjantai 16. syyskuuta 2011

Kuudes kouluviikko

Eli ensimmäisen jakson viimeinen täysi viikko.
Maanantaina meillä oli permanenttirulllauksen kokeeseen valmistautumista eli tehtiin vielä yksi rullaus koulussa ennen varsinaisen kokeen tekemistä. Omani oli ehdottomasti ensimmäistäkin rullausta huonompi ja sain arvosanaksi 1 (asteikolla 1-3). Oon aina vihannut numeroarvosanoja, mutta varsinkin silloin kun tietää että kaikki on mennyt normaalia huonommin sitä arvostaa vielä vähemmän.

Tiistaina leikattiin kerrostusleikkausta, otsatukkaa ja vähän muutakin. Aamupäivästä käytiin kosmetologiopiskelijoiden käsihoidossa kun tehtiin heille aiemmin haudehoidot. Olin vaan jo unohtanut, sillä mun kohdalla lopputulos näytti pahemmalta kuin sinne mennessä.

Keskiviikko meni sitten rullauskokeessa ja kaikkeen siihen liittyvässä. Sain edelleen arvosanaksi 1 ja niin sai kyllä reippaasti yli puolet koko ryhmästä. Ryhmän yhden ja ainoan kolmosen sai sellainen rullaus, josta koko ryhmä (myös tekijä itse) tiesi ettei sellaista voisi tehdä oikealla ihmiselle, se vaan oli niin tiukkaan rullattu.

Torstaina ja perjantain olin poissa, mutta torstaina oli tarkoitus olla teoriakoe, joka kyllä siirrettiin myöhemmälle sen takia että olisimme kilometrin mittaisilta ruokajonoilta ja kokeen tekemiseltä kerinneet yritysvierailulle. Perjantaina puolestaan piti olla suomalaisen hiustenhoitosarjan esittelijä, mutta ei kuulemma ilmaantunut paikalle. Surullisinta tässä on kai se, että tämä esittelylle varattu aika oli jo toinen toteutumaton.

Nää meidän ruokajonot alkaa olla jo huono vitsi. Ensimmäisellä viikolla parin pitkän jonotuksen jälkeen meille tuli ihan virallinen pahoittelu siitä kuinka korttivika* oli hidastanut jonoja ja vannottiin etteivät pitkät jonot tule toistumaan. Jonot eivät hävinneet ja lopulta opettaja antoi meille ihan oikeankin selityksen. Koulumme alueella on yhteensä kolme ruokalaa, joista yksi on tällä hetkellä remontissa. Meidän ruokalamme on ilmeisesti suurin, laskin että sinne mahtuu kerralla 240 henkilöä ja toinen käytössä oleva ruokala vetää enintään sata henkeä. Kun alueella on yli 2000 opiskelijaa syömässä parin tunnin aikana niin ei ihmekään että jonot ovat pitkiä. Se on vaan todella turhauttavaa että syömään täytyy mennä jo 9.45 tai jonottaa tunti että saa edes ruokaa.

*saamme ilmaisen lounaan ja se pitää kuitata näyttämättä kela- tai ajokorttia kortinlukijalle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...