Hippi-minä

Paljastin haastejutussa, että muhun tarttuu kaikki ilot ja surut. Se ei koske vain yksittäisiä henkilöitä vaan myös isompia asioita. Koenkin aika usein tuskaa maailmasta ja omista tekemisistäni. Eräänä unettomana iltana, tekemisiäni surressani sain kuitenkin taas yhden tavan omalta osaltani pelastaa maailmaa.

Tämä kaikki lähti niinkin arkisesta asiasta kuin vanulaput. Vessan roskapussiksi oli päätynyt läpinäkyvä pakkauspussi ja tyrmistyin katsoessani siinä viruvia vanulappuja, joita olin käyttänyt kasvoveden kanssa. Jäin ilmeisesti alitajuisesti miettimään vaihtoehtoja aiheelle, sillä mieleeni tuli viskoosikankaan palat, jotka olivat jääneet vuosien takaisista ompeluksista. Palat olivat niin pieniä, että ei niistä kukaan mitään järjellistä saa aikaiseksi, mutta niin isoja, ettei ole osannut heittää poiskaan. Nyt niille tuli kuitenkin käyttöä. Kestovanulaput! Ei tämä googlailun perusteella mikään uusi juttu ole, mutta eipä ole aiemmin tullut mieleen.

Tein kokeeksi muutamia erilaisia, osa on leikattu ja saumuroitu, osa taas on leikattu askarteluun tarkoitetulla kuviostanssilla. Kuvioleikkurilla näitä tuli pienistäkin paloista nopeasti ja totesin, että niitä ei välttämättä tarvitse edes huolitella, vaikka takuuvarmasti nuo huolitellut kestävät pidempään. Idea kuoviostanssiin tuli äidiltäni (että jos olette koskaan ihmetelleet mun niksejä niin se niksipirkkameininki taitaa olla sukuvika, joka tulee tasaisesti kummaltakin puolelta).

Ei näistä ole edes lisävaivaa. Likaiset vanulaput vain heitän pesupussiin ja sopivan pyykkisatsin tullessa heitän pussin matkaan. Ja taas tulee vähän parempi mieli. En minäkään silti aio täysin luopua vanulapuista. Ei oikeastaan tulis mieleenkään tuhlata näitä vaikkapa kynsilakoille.