sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Plus miinus nolla

Lähdin vuoden alusta kokeilemaan kuinka pitkään selviän tarvitsematta yhtäkään kosmetiikkatuotetta. Tammikuu meni ehkä vähän heikosti, ostin Muradin setin (josta on ollut suunnaton apu!) ja sen lisäksi ostin Korresin kosteusvoiteen. Tai jos tarkkoja ollaan, mieshän sen osti, koska ei kestänyt enää katsoa mun tuskaani kuivasta nenän ja suun ympäryksestä. Eli kaksi sortumista tammikuussa.

Toisaalta tammikuussa sain myös kulutettua kaksi ikuisuustuotetta. Goldwellin Magic Finish -lakan, joka on kyllä nimestään huolimatta enemmän työstölakka kuin viimeistelylakka. Toinen on viimein kulutettu Guerlainin puuteri, joka on aikanaan ostettu lähinnä pakkauksensa takia. Minun ihollani puuteri tuntui liian, noh, puuteriselta enkä oikein tykännyt sävytyksestäkään, vaikka se sopiva muuten olikin. Käytin tämän hätävarahiuspuuterina.

Helmikuun aikana olen saanut huomata, että hiuspuuteria minulta puuttuu ja kuluu. Kun hiukset näyttää rasvoittuneilta heti pesusta seuraavana aamuna, ei olo ole kauhean mukava ilman apukeinoja. Aion kuitenkin vielä kuluttaa hutiputeerit ennen kuin menen kuivashampoo-ostoksille. ;) Helmikuun aikana sain muuten kulutettua myös toisen hiuslakan. Aika hiuspainotteista siis! Toinen hiuslakka on mun melkein päivittäin käyttämäni KC:n No Nothing -sarjan hajusteeton lakka valkoisella korkilla eli strong. Sopivan tuju, ei mikään työstölakka, mutta ei myöskään mikään kypärämäinen kampauslakka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...