maanantai 15. toukokuuta 2017

Vaha joka ei satu?

Jos olet 90-luvulla tuijottanut ostos-tv:tä, niin et varmasti ole välttynyt karvanpoistoon tarkoitetulta vahalta, Nad'silta. Jos taas olet syystä tai toisesta välttynyt noilta, niin firman Youtube-kanavalta löytyy ainakin osa ihan niistä ikivanhoistakin. Minä viimein, vuosien ja vuosien odottelun jälkeen sain tuon alkuperäisen vahan käsiini.

Lyhyt kertaus: Nad's geelivahaa ei tarvitse lämmittää ollenkaan ja sanotaan, että se tarttuu vain karvoihin, ei ihoon, kuten tavalliset lämmitettävät vahat. Geeliä levitetään ohut kerros spaattelilla iholle, asetellaan kangaspala päälle, siloitellaan ja repäistään kangas pois.

No, miten meni?




"Geeli" on yllättävän jähmeää ja muistuttaa enemmän sokerointimassaa, joka on lämmitetty käyttöä varten. Huoneen lämpötilasta riippuen geelin levittäminen on superhelppoa tai vähän turhan raastavaa, kirjaimellisesti.  Pääsääntöisesti homma toimii kuitenkin vähintään toimivasti.

Ensimmäisellä kerralla suuntasin kokeiluni ihan ronskisti kainalokarvoihin. Kainalot on olleet kurja murheenkryyni aina, ne kasvaa niin nopeasti ja varsinkin hihattomien paitojen kanssa näyttää helposti epäsiisistiltä. Vahat tai epilaattorit ei kuitenkaan ole koskaan ennen päässet lähellekään mun kainaloitani. Ei pysty, ei kykene. Kainalon iho on kuitenkin aika ohutta ja alue on muutenkin kohtuullisen herkkä. Ei kun geelit kainaloon. Muutama "mitä menin tekemään" -panikointi ja repäisy.

Ei se oikeasti sattunut! Tunsin koko homman, mutta ei mua sattunut. Koska kainalokarvat kasvavat useampaan suuntaan, myös Nad's -vahaus ainakin suositellaan tekemään joka suuntaan, muuten voi jäädä turhan paljon hajakarvoja. Edelleenkin kaikki hyvin. Sitä paitsi on jotenkin kauhean tyydyttävää katsella niitä irronneita karvoja, joissa kaikissa on juuret tallella. Kaikki lähti oikeasti eikä katkennut.

Tämä voi olla liikaa tietoa, mutta ymmärryksen nimissä: Minä olen saanut aika karvaisen olemuksen ja jos haluaa mennä rannalle, niin on joko käytettävä jotain melkein yhtä peittävää kuin burkha tai siistittävä bikinirajansa. Minä halusin kokea Sydneyn rannat. Normaalisti reisien sisäpinta on niin herkkä, että en edes pystyisi kuvittelemaan minkäänlaista vahausta itse, koska homma sattuu niin paljon että en saa revittyä niitä liinoja tai liuskoja oikein. Lopputulos on aina hukkaan menneet vahaliuskat ja liuskojen poistaminen ihosta öljyllä. Nooo? Minä pääsin kuin pääsinkin rannalle ihan siinä uima-asussa, jonka mukaani otin. Vinkki: bikineistä puhutaan.

Kaikenmaailman karvanpoistot on laseria lukuun ottamatta kokeiltu, mutta mikään ei ole ollut mulle näin helppoa ja kivutonta! Tää on lähellä sokeria, mutta ainakin mun ihollani vieläkin helpompaa ja kivuttomampaa.




Ihan varmuuden vuoksi halusin toisen mielipiteen. Mies tuli käymään täällä Ausseissa lomallaan ja vaikka mistään karhukarvoituksesta nyt ei ehkä puhutakaan, niin yläselkä on sellainen, jota ollaan vahailtu useampaan otteeseen. Tosin aina se sisältää karjumista ja varmaan pelkoa kuolemasta. Ehdotin Nad'sin testausta. Seuraava on suora lainaus: Kyllä se sattu silti, saatana.

Mut hei, mulla on jo toinen purkki menossa!

Vieläkö kiinnostaa kokeilla?

2 kommenttia:

  1. Oi vitsi oli siistiä kokeilla tätä! Itse siis oon sokerointikoukussa ja sokeroin aina sääret ja kainalot. Bikinialueen käyn sitten aina hoitolassa, koska en vaan itse taivu sopivasti sille alueelle, että saisi karvat nykäistyä oikeaan suuntaan. Kylläpä vaan nyt on pakko koittaa jostain tuo hankkia, että pääsee testaamaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain vaiheessa katselin että tätä olis saanut amazon.co.uk:sta hurjia postikuluja vastaan. Ehkä jos saa kaverit tilaamaan kans, niin vois jakaa kuluja? :)

      Poista

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...