Perfektionismin loppu

 

Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihminen kuvailee itseään perfetionistiksi, se on pohjimmiltaan vain itsensä kehuskelua. Perfektionisti kuitenkin tietää, että se on pahimmillaan uuvuttavaa, jopa lamauttavaa. Perfektionismia on monenlaista eikä se ole yksiselitteisesti hyvää tai pahaa.

Itselleni perfektionismi on ollut pitkään varsin rajoittava tekijä. Jos ei voi tehdä täydellisesti, miksi tehdä ollenkaan? Ehkä voisi sanoa, että olen pahimmillaan ollut sellainen 0 tai 100 -tyyppi, jolle välimuotoja ei ole. 

Tämäkin blogi on kohdannut sen jarruttavan vaikutuksen: en ole julkaissut kuvia, koska ne eivät ole olleet mielestäni hyviä, Miksi kukaan lukisi minun juttujani? Muiden kuvat vaan on aina parempia ja minä olen kuitenkin alan ammattilainen. Saanko edes kirjoittaa kun en osaa (toisille) yksinkertaisimpia pilkkusääntöjäkään. Voinko olla hyvä kirjoittaja kun minulla on lukihäiriö? No tietenkin saan ja voin! Se, että asian tietää ajatuksen tasolla on helppoa. Sen sijaan "riittävän hyvään" tyytyminen taas ei. Perfektionismi on pohjimmiltaan myös se syy miksi en ole tehnyt tästä blogista koskaan harrastusta isompaa, ja miksi olen aina jäänyt - ehkä tahattomastikin - pieneksi tekijäksi ja mutisemaan, että puhuin tästä jo vuosia sitten kun joitain aiheita nostetaan isosti mediassa.

Samalla blogi on opettanut paljon. Ei opettanut pelkästään Googlen työkalujen käyttämistä, ihmisiin vaikuttamista tai sen sellaista. Blogi on opettanut minulle tyytymistä siihen riittävän hyvään. Mun kuvani on vähintäänkin riittävän hyviä. Juttuni ovat hyviä, ei niitä muuten kukaan lukisi. Kielioppini on riittävän hyvää, että saan ajatukseni sanotuksi. Tai ettei tarvitse tavoitella suurta määrää lukijoita ja ammattia vaikuttajana. Riittää, että olen saanut asiani sanotuksi ja voinut harrastaa bloggausta omilla ehdoillani.

Harrastajablogien arvo on kuitenkin tippunut. Lukijoita on kauttaaltaan ilmeisen vähän, määrät tippuvat entisestään. Kommentit ovat satunnaisia ja aito kommunikaatio lukijoiden kanssa on nykyisin harvinaista.

Blogit eivät ole se iso kiinnostuksen kohde kuten aiemmin, vaan halutaan videota ja uudenlaisia juttuja. Se on tietysti ihan ok. Tammikuussa uhosin kuinka betasalpaajat ovat korjanneet hermostoni toimintaa ja samalla tuoneet mulle viitseliäisyyttä. Että nyt jos koskaan kirjoittaisin. Energia on totta puhuen siirtynyt muihin harrastuksiin. Vaikka koen, että kirjoittaen saan ajatukseni parhaiten sanottua, en tunne sitä bloggaamisen kipinää, joka minulla on vaikka opiskeluaikana ollut. On ihanaa kun saa äänensä kuuluviin ja on voinut huomata kuinka on jättänyt oman kädenjälkensä (blogi)maailmaan. On ollut hauska huomata kuinka valokuvauksen valaisuvinkkini on otettu käyttöön, tai kuinka jokin idea kuvissa on lähtenyt monistumaan blogini ulkopuolella. Ehkä kuitenkin kaipaisin enemmän vaikuttavuutta omalle tekemiselleni, mutta en koe sitä intoa, jolla pääsisin siihen. Ehkä on siis aika jättää tämä teini-ikää lähestyvä tuote hautumaan.

Tämä olkoon siis viimeinen kirjoitukseni. Ainakin toistaiseksi. Kiitos yhteistyökumppaneilleni, jotka olette nähneet minussa riittävän hyviä kuvia, juttuja ja ajatuksia. Kiitos Indieplace paikasta, jossa saada äänensä kuuluviin, vaikka emme ehkä aina ole kokeneet olevamme tyädellisen sopivia - riittävän sopiva on ollut enemmän kuin positiivista. Kiitos teille vierailijoille kommenteista ja lukemisesta. On aika sanoa hyvästi sille osalle perfektionismia, josta olen tämän avulla osannut luopua. On myös aika sanoa näkemiin teille lukijoille.

Meikkaajan viisi perussivellintä

Mua itseäni on aina kiehtonut meikit ja maskeeraus. En ole koskaan ollut mikään näyttävä meikkaaja arjessa - aikanaan kotona tuli sanomista jo keltaisesta kynsilakasta enkä ole ollut mikään kapinallinen. Olen siis oppinut siihen, että näyttävät meikit on vain kuvauksiin ja muihin erikoistilanteisiin. Olen silti aina ollut kiinnostunut aiheesta. Ei se käytännön tasolla yllätä yhtään, että tämä ei ole kaikkien kokemus meikkien maailmasta, mutta olin innoissani ja vähän hämilläni, kun kaverini halusi, että opastan häntä meikkaamisessa.

 

Kaverini kertoi, että oli katsonut paljon Youtube-videoita ja niiden perusteella siinä käsityksessä, että meikkipakin tarvitsee olla laaja ja nollasta aloittaminen tarkoittaisi muutaman sadan euron kertapanostusta. Oli kuulemma hieman vaikea aloittaa. Olin itse kasannut työpaikalleni pienen kuvausmeikkipakin paria vuotta aiemmin alennusaikaan pakin hieman alle 200 eurolla, joten otin tietysti haasteen vastaan. Saimme kasattua perussetin meikkejä ja siveltimiä reippaasti alle sadan euron - tosin tämä summa piti sisällään glittereitä joillain kymmenillä euroilla.

 

Mun nähdäkseni aloittaakseen ei tarvitse paljon:

1. Meikkivoide, joka on valittu oman ihon mukaan - mikäli aloittaa edullisesta, on hyvä testailla, miten voide toimii käytössä ja tarvittaessa vaihtaa uuteen näiden kokemusten perusteella.

 

2. Pieni puuterimainen paletti, joka sisältää muutamia perusluomivärejä ja lisäksi ehkä jotain mielenkiintoisia sävyjä, jotka tuntuvat omalta. Perusluomiväreiksi luokittelen luonnonvalkoisen, tummanruskean ja mustan. Kaikki muu on plussaa.

 

3. Ripsiväri - lämpimällä vedellä poistettavat on yleensä hyvinkin varmoja. Tällä hetkellä edullisin tapaus taitaa olla Tonymolyn ripsiväri.

 

4. Huulipuna joko neutraalissa "omat huulet, mutta parempi" -sävyssä tai vaikka kirkkaanpunaisena, mikä vain tuntuu eniten kiehtovalta ja omalta.

 

+ 5. Jos iho on rasvoittuva, saatat tarvita meikkivoiteen lisäksi puuterin. Tämä ei kuitenkaan kaikille tai kaikkien meikkivoiteiden kanssa ole pakollinen asia.

 

+ 6. Bonuksena poskipuna, mutta tämä voi olla yksi sävy siinä luomiväripaletissa! Tämä ei ole myöskään pakollinen, mutta tuo eloa iholle, joka on jo tasoitettu meikkivoiteella. Nurinkurista, tiedän.

 

Kaikki muut tuotteet kuten pohjustusaineet, "lakat" ja glitterit on täysin oman maun ja tarpeen mukaan käyttöön otettavissa olevia tuotteita.

 

Nämä kaikki tietysti vaatii hyvät levitysvälineet eli siveltimet. Kuten muihinkin meikkituotteisiin, siveltimiinkin voi halutessaan käyttää omaisuuden. Nykyisin kuitenkin myös edulliset synteettisestä karvasta (ei-eläinperäinen) tehdyt siveltimet on jo todella hyviä! Ostin kokeeksi H&M:n sivellinsetin, joka sisältää 5 erilaista sivellintä, hintaa pakkauksella oli alennuksessa 8,99 euroa. 

 

Seuraava kuvasarja kertoo miten tuolla vähällä tuotemäärällä ja viidellä siveltimellä pääsee pitkälle!

Meikkivoidetta varten on jos jonkinlaista sivellintä ja applikaattioria, mutta oma suosikkini on levittää voide iholle ihan puhtain sormin. Puuterin levitys, mikäli sille on tarvetta, hoituu joko puuterivipalla tai poskipunasiveltimellä (kelaa alas).

 

Aloitetaan kuitenkin pienestä ja viistomaisesta siveltimestä ja luomiväripaletista. Luomivärin sävy valitaan omiin kulmiin sopivaksi, jotta saadaan myös kulmat kuntoon.

Seuraavaksi otetaan pullea, mutta pienehkö sivellin, jolla luomille levitetään vaaleaa luomiväriä.

Pieni, mutta hieman suippo sivellin - kynäsivellin - napataan käteen seuraavaksi. Tällä voidaan levittää tummaa luomiväriä luomivakoon tuomaan syvyyttä.

Seuraavaksi napataan se sama viistopäinen sivellin, jolla viimeisteltiin kulmat. Tällä voidaan töpötellä tummaa tai ihan mustaa luomiväriä ihan ripsien tyveen. Näin saat rajauksen ilman nestemäistä rajausväriä.

Seuraavan vaiheen voi tehdä tässä kohtaa tai ennen rajauksen tekemistä, makuasia. Otetaan pullea sivellin je pyöritellään sitä koko luomivärikomeuden päällä, jotta värien rajat saadaan häivytettyä toisiinsa. Tällä voi halutessaan pehmentää myös rajausta tai sen voi jättää terävämmäksi tekemällä rajauksen vasta häivytyksen jälkeen.

Pienellä ja lättänällä siveltimellä voi vielä tehdä rajauksen alaluomelle alaripsien tyveen tai voimistaa väriä yläluomella tai pehmentää alkuperäistä puuterimaisella luomivärillä tehtyä rajausta.

 

Seuraavaksi on poskipunan vuoro, jolla saatoit aiemmin levittää puuterin. Mahdolliset pienet puuterijämät eivät tässä kohtaa haittaa, mikäli puuteri on väritöntä. 

Lopuksi viimeistellään luomus ripsivärillä ja huulipunalla. Oman meikkipussin sisällön ei tarvitse olla iso. Vähällä pärjää mainiosti ja taitojen karttuessa tuotteita voi ottaa käyttöönsä enemmänkin sitä mukaa kun siltä tuntuu tai tarve tulee.

Ei ulkomuoto vaan sisältö

Kaupallinen yhteistyö: Beautiikki

Sisältää saatuja tuotteita

 

Suomessa on paljon pieniä kosmetiikan verkkokauppoja, mutta minunlaiselleni ulkomaisiin verkkokauppoihin tottuneelle ostajalle ne eivät ole tuntuneet houkuttelevilta. Valikoima on ollut pieni tai tuntematon. Vaikka olen tiennyt Beautiikki-verkkokaupan, se ei ole koskaan tuntunut kiinnostavalta, paitsi nyt! Minua kiinnostava muutos tapahtui kun Beautiikki vaihtoi omistajaa. 

Bloggaus on tuonut mulle paljon uusia tuttuja, kavereita ja jopa ystäviä. Kun kuulin, että Maria Glow -blogin Maria oli ostanut Beautiikin, nimestä tuli heti paljon kiinnostavampi. Ihan siis sillä, että omistaja olikin tuttu, jonka kanssa on parannettu maailmaa ja naurettu moneen kertaan. Ehdottomasti hienointa minusta on, että Maria ryhtyi yrittäjäksi aikana, jolloin koki muuten vahvaa uupumusta. Pelkästään yrittäjäksi lähteminen on kunnioitettava valinta, mutta vielä upeampaa on tietysti se, että niin tekee muutenkin vaikean elämänvaiheen keskellä. Kiinnostukseni onkin todella hyvin henkilökohtaista, mutta samalla se tuo ihan uutta näkökulmaa niihin tuotteisiin, jotka muuten ehkä eivät niin kiinnostaisi. Toki yksi syy miksi suomalaisista pienistä verkkokaupoista pitäisi olla kiinnostunut on ne yrittäjät siellä taustalla, mutta myös se fakta, että Suomen sisällä tuotteiden kuljettaminen on ekologisesti järkevämpää kuin se, että tuotteita kuskataan ympäri Eurooppaa.

Haluan tietysti tuotteita, jotka toimivat, mutta kuten lähiaikojen postaukseni ovat kertoneet, olen sen verran esteetikko, että pakkausten tulee herättää mielenkiintoa. Nuori ei sarjana hivele kauneudentajuani. Sanalla sanoen pakkaukset on tylsiä eivätkä ne varsinaisesti herätä mielenkiintoa. Sen sijaan se mikä Nuori-merkissä herättää mun mielenkiintoni on se ekologinen aspekti: Se on tuorekosmetiikkaa. Sanana tämä sai minut ajattelemaan Lushin jogurttinaamioita, jotka säilyivät jääkaapissa pari viikkoa. Siitä ei kuitenkaan ole kyse, vaan jostain paremmasta: valmistuserät pidetään pieninä, jolloin valmistajalle ei synny kosmetiikkahävikkiä. Kaikki tuotteet tehdään myyntiin eikä niitä jää varastoihin pyörimään. Tässä ajatuksena on myös se, että ostaja ei koskaan saa parasta ennen päivänsä kohdannutta kosmetiikkaa. Kun kuulin, että pakkaukset on täysin kierrätettävissä, olin myyty. Esimerkiksi pumppupullot voidaan heittää sellaisenaan muovinkeräykseen, sillä pumppumekanismi ei sisällä sitä pientä metallista jousta, joka pitäisi lajitella erikseen. Helppoa kierrätystä, mahtavaa!

Sain testiin kaksi tuotetta: vaahtopuhdistusaine ja kaksiosainen kemiallinen kuorinta-aine. Nuori-vaahtoputsaria esitellään sanoin "Täyteläisen pehmeä puhdistusvaahto, joka puhdistaa iholta epäpuhtaudet ja meikin rasittamatta ihon luontaista öljykerrosta." Oma rasvoittuva ihoni yleensä kaipaa aika paljon putsausta ja jostain lukemani "hellävarainen" harvoin täyttää omat vaatimukset. Nuori-putsarin kanssa olin oikeasti aika ällikällä lyöty. Toimii! Vaahto on aivan ihanan kermainen ja vähän öljyisenkin oloinen, mutta silti pesevä. Tuote ihan oikeasti poistaa (kevyen) meikin ja putsaa ihon kunnolla, mutta ei todellakaan jätä jälkeensä kuivaa ihoa. Tuoksu on erikoinen, mutta ei huono. Vähän kuin Sisu-pastilleja ja hedelmäkarkkeja yhdessä. Sopivan raikas, mutta mielenkiintoinen.

Toinen testaamani tuote oli entsyymikuorinta + kuorintarakeet. Harvoin olen tyytyväinen kemiallisiin kuorinta-aineisiin, joissa ei ole rakeita ollenkaan. Yleensä niiden kuorintateho itselläni on samaa luokkaa kuin kuorintavoiteiden, jotka tuntuvat kosteusvoiteilra, joissa on noin kolme raetta neliösentillä - niin hellävarainen, ettei kuorikaan. Odotukset ei siis olleet korkealla, mutta toisaalta ilman tällaista tuotteen haastamista kaikesta tulee kädenlämpöisen tylsää. Ensimmäisellä kerralla tuotetta käyttäessäni huomasin kyllä, että iho pehmentyi. Jätin kuitenkin ihon vielä kosteuttamatta (hyi hyi minua!) ja parin tunnin kuluttua huomasin kuinka iho tuntui edelleen hyvältä ja ihon pinnalle oli noussut moskaa huokosista. Siis ei mitään konkreettista roskaa, vaan  joitain mustapäitä ja erityisesti sitä kaikkea kuonaa, joka ei vaan lähde huokosista ikinä. Seuraavatkaan käyttökerrat ei ole pettäneet. Entsyymivoiteen ja kuorintajauheen sekoittaminen kyllä sopii minulle, mutta mietin tietysti toimisiko voide ilman kuorintajauheen mekaanista kuorintaa. Tai siis tarvitaanko kahta putelia ja askartelua ihan välttämättä. Voide+jauhe -yhdistelmä ei ole mitenkään erikoinen tunnultaan, mutta tärkeintä onkin se tunne, mikä jää jäljelle. Tuoksu tuo mieleen englanninlakut. En tiedä onko näissä tuoksuissa oikeasti jokin karkkiteema vai onko mun nenäni kalibroitunut kaipaamaan karkkeja.

Olen kuullut, että parhaimmissa viineissä on tylsimmät etiketit. Oletettavasti hyvän sisällön on arveltu myyvän ilman krumeluurejakin. En ole viini-ihminen, joten en osaa sanoa pitääkö tämä paikkansa. Sanoisin kuitenkin, että samaa ajatusta voinee soveltaa myös kosmetiikkaan, tai ainakin Nuori-tuotteisiin. Ulkomuoto ei säväytä, mutta sisältö onkin se, millä on merkitystä.

Ei muuta kuin onnea matkaan Maria ja Beautiikki!

Viherpesua vai ekologinen valinta? Puiset kosmetiikkapakkaukset syynissä

Tämä kirjoitus menee varmasti monelle kategoriaan "enpä ole koskaan edes tullut ajatelleeksi" ja aihe onkin ehkä vähän marginaalinen, mutta koska itse olen mieleltäni sellainen, joka haluaa selvittää pienimmätkin murheet, pohdiskelin sunkin puolesta! Sanonkin aina, että silloin kun muut katsovat kokonaisuutta, minä keskityn yksityiskohtiin. Kun taas muut tuijottavat yksityiskohtaa, minä tarkastelen isompaa kuvaa. Mieleni lienee siis vähän eri raiteilla kulkeva kuin monella muulla.

Olen aina ollut vähän tällainen sunnuntaisoturi, joka pyrkii ekologisiin vaihtoehtoihin ja toimimaan järjen rajoissa aina vain paremmin ympäristöä kohtaan, olematta kuitenkaan sellainen stereotyyppinen hippi. Olen samalla niitä ihmisiä, joita ohjaa myös jonkinlainen kauneuden tarve ja aina nämä asiat ei vaan voi mennä yksiin. Hetki sitten pohdiskelin kauniita puisia kosmetiikkapakkauksia, mutta olen päätynyt miettimään mitä se oikeastaan tarkoittaa. Onko puupakkaus vain kaunis kuori vai viestittääkö se jonkinlaisesta ekologisuudesta? Onko itse asiassa puupakkaus jonkinlaista viherpesua vai oikeasti parempi kuin meidän välttelemä muovi? En tiennyt mitä vastata, mutta koska aihe herätti täälläkin uteliaisuutta, juttelin erään insinöörin kanssa, joka työnsä puolesta on tutkinut mm. muovin hiilijalanjälkeä ja materiaalivalintojen merkitystä - ei toki kosmetiikkapakkauksissa, vaan isomman mittakaavan ajattelussa.

Sain sellaisen innostuneen selostuksen aiheeseen liittyen, että materiaalin käsittely itsessään vei jo hetken. Yritän referoida olennaisimmat osat niin kuin ne ovat. Jos jokin asia on mielestäsi väärin, kommentoi alle ja jatketaan keskustelua! Voi nimittäin olla, että referoin väärin. Vaikka asia voi olla vähän raskaskin, suosittelen kuitenkin lukemaan ja miettimään missä mennään.

Aloitettakoon kertomalla taustaa muun muassa kunnallisessa päätöksenteossa ja isoissa yrityksissä käytössä olevasta jätehierarkiasta. Mallia kuvataan kärjellään seisovalla kolmiolla: mitä ylempänä asia on, sitä tärkeämpää sen tekeminen on isossa mittakaavassa. Yksinkertaistettuna pyritään siihen, että ensisijaisesti pyritään toimimaan uusia hankintoja ehkäisevästi, vanhoja kierrätetään tai käytetään muuten hyödyksi. Lähtökohta on siis se, että tehdään kaikkensa, jotta tuote ei päädy sekajätteeseen tai kaatopaikalle. Tällöinhän kaikki käytetyt resurssit menisivät hukkaan (kolmion pienin osuus eli kärki). Halutessasi lisätietoa löydät hakusanalla jätehierarkia tai englanniksi waste hierarchy.

Kaikenlainen uusiokäyttö kuluttajapuolella tulee kuulemma jatkossakin olemaan triviaalia puuhastelua. Esimerkiksi jos joku tekee tyhjistä kahvipusseista kasseja, se on hieno asia, mutta isossa mittakaavassa muutama kahvipussikassi on aika merkityksetöntä. Tai jos minä keksin sille puiselle puuterirasialle kosmetiikan ulkopuolisen tarkoituksen, onhan se aika pieni juttu. Check. Lähtökohtaisesti tulisi siis löytää ratkaisuja, joissa uusiokäyttö ei ole itseisarvo, vaikka jätehierarkiaa ajatellen se kohoaakin korkeammalle. Vaikuttavuus vain on pientä.

Mitä tulee niihin muovisiin pakkauksiin: muovi itsessään ei ole paha asia, mutta kertakäyttöisyys ja lyhytikäisyys on. Tämä liittyy vahvasti myös kierrätykseen. Mikäli tehdään tuotepakkauksia, joissa on monia materiaaleja, kierrätettävyys voi vaarantua. Esimerkiksi sain elintarvikeppauksen, jossa pohja on 100% kierrätysmuovia, mutta kansi on 50% kierrätysmuovia ja 50% pahvia. Tämä tarkoittaa sitä, että pakkaus tulee pois heittäessä jakaa kahteen: kansi päätyy muovinkierrätykseen, pohja sekajätteeseen ja lopulta polttoon. Täysin kierrätysmuovista tehty pakkaus menisi kokonaan uusiokäyttöön, ainakin Suomen kierrätysjärjestelmässä. 

Muovi on materiaalina sellainen, jolle suurella todennäköisyydellä tulevaisuudessakin on riittävä infra kierrätykselle. Joidenkin sinänsä ekologisten, uusien materiaalien kanssa tilanne voi olla se, että materiaali on ekologinen vain paperilla. Tämä johtuu siitä, että materiaali voi jäädä hyvin marginaaliseksi, jolloin sen kierrätystä varten ei kehitykään sopivaa infraa. Tällöin pakkaus päätyy sekajätteeksi tai pahimmillaan kaatopaikalle. Tällaiset materiaalit insinööri tuomitsee viherpesuksi, sillä valinnalla lopulta vain tehdään karhunpalvelus ympäristölle. Huomioitavaa lienee, että puisessa huulipunahylsyssä on puun lisäksi ainakin muovia eikä sitä voi kätevästi purkaa osiin, jolloin kaikki osat menevät sekajätteeseen ja sitä kautta hukkaan. Tai huulipunajämien puhdistaminen muovista veisi niin paljon muita resursseja, että kierrätäminen menettäisi tietyssä mielessä merkityksensä.

Kierrätyksen näkökulmasta Suomessa ei ole väliä, mitä materiaali on, kunhan sen tietää kierrättävänsä ohjeiden mukaan. Relevanttia ei siis tässä mielessä ole kysyä tehdäänkö pakkaus puusta, puukuidusta vai muovista, vaan onko pakkaus alun perin uusiomateriaalia. Ja kun se on elinkaarensa päässä, meneekö pakkaus kierrätykseen vai polttoon. Tässä kohtaa on siis tärkeää olla valitsematta puuta, koska se on näistä kolmesta materiaalista ainoa, joka ei kuluttajan käytössä voi mennä kierrätykseen, sitä kun ei ole.

Kuluttaja voi valinnoissaan miettiä erilaisten pakkausten painoja. Jos muovista voidaan toteuttaa vaikkapa 1/10 kevyempi sama rasia kuin puusta tehtynä, muovinen on todennäköisesti paljon ekologisempi, koska sillä on pienempi hiilijalanjälki. Insiinööri tietysti huomauttaa, että hiilijalanjälki on vain yksi mittari ekologisuudelle.

Painavampi pakkaus tuottaa enemmän päästöjä myös kuljetuksessa. Jos pakkaus tulee toiselta puolelta maailmaa, merkitys voi olla suurikin. Insinööri epäilee: "Kosmetiikkapakkauksissa ei ehkä kiinnostavissa mittasuhteissa." En yhtään tiedä mistä päin maailmaa pääsääntöisesti kosmetiikkapakkaukset tulevat, mutta mittasuhteet voivat olla aidosti kiinnostavia, kosmetiikkateollisuus on kuitenkin ihan suunnattoman suurta. Huomattavaa lienee myös se, että pakkausten kuljetuksen lisäksi valmista tuotetta saatetaan kuljettaa ympäri maailmaa eli pakkaus itsessään voi kulkea kilometrinsa moneenkin kertaan.

Insinööri ottaa kuitenkin esille, että valmistusmaalla on väliä myös muuten kuin logistiikan osalta: yleisesti esimerkiksi Euroopassa ja muissa kehittyneissä maissa ympäristölainsäädännöt ja esimerkiksi työturva on paljon paremmalla tolalla kuin ei-kehittyneissä valmistusmaissa. Yhtenä mittarina kestävyyteen voidaan pitää jonkinlaista sosiaalista vastuuta.

On myös huomattava, että pakkauksen täytyy kestää kuljetusta hyvin. Jos pakkaus tehdään hennoksi, jotta hiilijalanjälkeä voidaan pienentää, mutta pakkaus menee rikki, on koko keskustelu aika turha, koska rikki mennyt tuote menee pahimmillaan sekajätteeseen.

Ehkä yleisemmin ajateltuna insinöörin kommentti pitkäikäisyydestä on tärkeä, mutta kosmetiikkamaailmassa panee vähän naurattamaan: "Mikäli tuotepakkaus kestää vaikkapa kymmenen vuotta, ei välttämättä ole merkitystä mistä materiaalista se on tehty." Jos pakkauksen käyttöikä on päiviä tai viikkoja, on tärkeää, että pakkaus voidaan kierrättää tai on esimerkiksi kevyt.

Tähän loppuu referaatti ja alkaa mun oma pohdintani aiheeseen liittyen. Tähän tietoon pohjautuen lähdin miettimään aiemmasta jutusta tuttua huulipunaa ja puuterirasiaa: 

Puuterirasia koostuu kahdesta materiaalista eli puusta ja alumiinista. Puuteri on prässätty alumiinipannulle ja alumiinipannu on liimattu puuhun kiinni. 

• Pakkaus on tehty kertakäyttöiseksi.

• Koska kaikella kosmetiikalla on jonkinlainen parasta ennen -päivä, puuterin käyttöikä on korkeimmillaankin vain pari vuotta. 

• Pannun saa ehkä pienellä vaivalla irroitettua metallinkeräykseen, mutta puuta ei voida kierrättää. 

• Toki rasialle voidaan keksiä vaihtoehtoisia käyttötapoja, mutta isossa mittakaavassa vaihtoehtoinen käyttö ei juuri näy.

• Pakkaus voisi kestää vaikka sen kymmenen vuotta, mikäli pannu olisi irroitettavissa ja yritys myisi täyttöpakkauksia.

• Ei voida tietää mistä päin maailmaa pakkaus tulee ja millainen tarina puulla on

Tuomio: Pakkaus on vain kaunis kertakäyttörasia, sellaisenaan ei jatkoon, mutta potentiaalia löytyisi tietysti täyttöpakkausten kautta.

Huulipuna koostuu kahdesta eri puulajista ja kahdesta erinäköisestä muovista. 

• Sisällä on siis itsenäisestikin toimiva muovinen pakkaus. Puuhylsy on vain kuori, mikä tarkoittaa että huulipunaa varten on tuotettu kaksi pakkausta.

• Huulipunan parasta ennen -päivä tulee vastaan kuukausissa eli pakkaus on lyhytikäinen.

• Muoveja ei voi eritellä puukuoresta, eli jopa muovinen korkki menee sekajätteeseen kierrätyksen sijaan.

• Muoveja on ainakin kahta eri väriä, voivat olla samaa laatua. Kierrätettävyydestä ja erottelusta meillä ei kuitenkaan ole käsitystä.

•  Kierrätykseen ei voi laittaa likaisia pakkauksia, joten vaikka muovisen hylsyn saisi eroteltua puupakkausesta, sitä ei voisi kierrättää puhdistamatta. Jos olet koskaan yrittänyt puhdistaa huulipunhylsyä niin tiedät, että se on likimain mahdotonta.

Tuomio: Pakkaus on kaunis, mutta ei sellaisenaan kierrätettävissä.

On varmaan reilua ottaa esille, että huulipuna, josta tämä kaikki pohdinta alun perin lähti, ohjeistaa heittämään koko tuotteen - pohjan paperitarraa lukuun ottamatta - bioroskikseen, koska kaikki punasta PLA-muoviin on biohajoavaa oikeissa olosuhteissa. Yhdenlainen zero waste -tuote kai tämäkin. 

On kuitenkin huomioitava, että PLA-muovit eivät sovi nykyisenlaiseen muovinkierrätykseen. Ne saattavat pilata koko kierrätyserän ja sekajätteeseen joutuessaan voivat alkaa osin kompostoitua, jolloin hapettomassa tilassa muovista muodostuu metaania. Metaani itsessään on hiilidioksidia paljon pahempi kasvihuonekaasu. On siis olennaista, että PLA-muovi hävitetään juuri oikealla tavalla.

Lisäksi PLA-muovi tehdään ruoka-aineista kuten maissista tai sokeriruo'osta. Tämä tietysti nostaa esiin tiettyjä eettisiä kysymyksiä, mutta myös se seikka on huomioitava onko järkevää antaa peltojen tuottaa raaka-ainetta muoville. Tämä johtanee siihen, että PLA-muoville ei myöskään muodostu omaa kierrätysjärjestelmäänsä, sillä ruoantuotannon syrjäyttävä muovin raaka-aine ei kuulosta kovin kestävältä.

Voidaan tietysti myös kysyä eikö ole vähän turhaa resurssien tuhlausta tehdä kahta pakkausta yhtä tuotetta varten. Lisäksi hajoava puu käsittääkseni päästää kaikki siihen sitoutuneen hiilidioksidin jälleen ilmakehään. Tällöin on siis järkevämpää valmistaa puusta tuotteita, joita ei noin vain heitetä pois ja tuo ylimääräinen hiili pysyy sitoutuneena.

Tuomio: Ajatus on kaunis ja hyvä, mutta lopputulos tuntuu ennemmin epäekologiselta viherpesulta tai tietämättömyydeltä kuin loppuun mietityltä kokonaisuudelta.

Huh, sellainen selvitys tällä erää. Tarkoituksena ei missään nimessä tässäkään kohtaa ole kieltää ostamasta kauniita tuotteita, mutta jättämällä vastaavat tuotteet ostamatta - eli asiaa tukematta - voidaan itse viestiä, että hommassa ei ole järkeä. Vielä parempi on tietysti antaa myös järkevää palautetta tuottajille, jotka meitä tämän tyyppisillä tuotteilla houkuttelevat.

Mitä ajatuksia tällainen ekologisuuden miettiminen herättää?

Ihan kuin Strömsössä! Saippuaa tekemässä

 

Kerroin tammikuussa kuinka betasalpaajien aloittamisen jälkeen olen saanut viitseliäisyyteni takaisin. Olen aina ollut aikamoinen askartelija ja tekijätyyppi kaiken kaikkiaan. Yksi niistä asioista, joita olen tehnyt viime aikoina on saippua. 

Kun puhutaan saippuan tekemisestä niin se voi tarkoittaa valmiin massan sulattamista muotteihin kuten yllä oleva shampoopioni. Se voi tarkoittaa myös alusta asti tekemistä eli "vanhaa kunnon" lipeäsaippuaa. 

Melt and pour -nimellä kulkevat mikrossa sulatettavat valmismassat on ehdottomasti se helpoin kun haluaa itse tehdä saippuaa. Puolen kilon pakkaus maksaa noin kymmenen euroa ja massaa saa vaikka askartelutarvikeliikkeistä. Saippuaa voi sulattaa esimerkiksi tyhjiin jugurttirasioihin, jääpalamuotteihin tai saippualle tarkoitettuihin silikonimuotteihin. Pionin ostin Lahtisen vahavalimosta, mutta suomalaiset pienyrittäjien nettikaupat on näitä pullollaan ja esimerkiksi eBayssa voisi sanoa, että vain mielikuvitus on rajana, jos vain malttaa odottaa.

Mutta sitten päästäänkin siihen isompaa askartelua vaativampaan hommaan eli massan itse tekemiseen! Kaikessa yksinkertaisuudessaan saippuamassan tekoon vaaditaan aika vähän aineita: vettä, lipeää ja itse valittuja rasvoja. Lipeä saippuoi rasvat eikä lopullinen saippua enää sisällä syövyttäviä ainesosia, mutta koska lipeä sellaisenaan on oikeasti vaarallinen aine, on aiheeseen syvennyttävä ja ohjeita noudatettava. Onneksi pelottavuus vähän hälvenee siinä kohtaa kun voi todeta, että kaikkihan meni ihan hyvin.

Suomeksi kaikki löytämäni materiaali oli mun mielestä vaikeaselkoista tai hyvin ylätasolla liikkuvaa, mutta tuntien selvitystyön ja lukemisen jälkeen löysin tieni The Things We'll Make -blogiin ja sen englanninkielisiin saippuaohjeisiin ja lipeävaroituksiin. Homma oli lopulta hyvinkin yksinkertaista ja ensimmäiseksi eräksi oman saippuan tekeminen meni mielestäni hyvin.

Ei toki nyt puhuta siitä, että saippuan kovettuminen meni mun massallani vähän pidempään kuin ohjeessa kerrottu yksi päivä, joten ulkomuoto ei ole mikään onnistunein. Tämä johtunee siitä, että kauppaan lähtiessäni en katsonut tarvittavan oliiviöljyn määrää, vaan päädyin ostamaan liian pienen pullon. Jouduin sitten käyttämään lisäksi sitä, mitä kaapista löytyi eli auringonkukkaöljyä oliiviöljyn ja kookosöljyn lisäksi. Ihan äärimmäisen hyvä saippua kyllä! Pesee riittävästi ja vaahto on ihanan runsas.

Kaverit nimesivät mun saippuani leikkisästi Vanhaksi Kunnon Liisan Lipeäsaippuaksi. Tässä siis Vanha Kunnon Liisan Lipeäsaippua, meni niin kuin Strömsössä edition!

Alavasemmalla on erän ensimmäinen saippua, joka viimein viiden viikon jälkeen irtosi muotista. Onneton muoto johtuu siitä, että yritin aina viikkon aikana selvitellä muottia "avaamalla" missä mennään. Ylin on jo kuvioltaan ja muodoltaan ihan sinnepäin, vähän litistynyt tosin. Oikeanpuolimmaisena sen sijaan valmismassasta tehty saippua samalla muotilla. Sitä kohti mennään!

Onko siellä muita askartelijoita?

Kauniit kosmetiikkapakkaukset

 

Olen pitkään suosinut kosmetiikkaa, jonka pakkaukset on täysin tai vähintään osin kierrätettävissä. Esimerkiksi saippuoissa olen siirtynyt aika vahvasti vanhoihin kunnon palasaippuoihin. Ne kun yleensä pakataan pahvirasiaan ja pahvin voi hyvinkin helposti kierrättää. Samasta syystä en ole innostunut lasipakkauksista, koska suurinta osaa kosmetiikkalasipakkauksista ei vain voi heittää lasinkeräykseen.

Sitten on tietysti puu. Viime vuosien aikana puisia pakkauksia on tullut enemmän ja enemmän. Onhan ne kauniita. Olen helppo ja ihastus melkein mihin vain, mikä on pakattu puupakkaukseen. Jopa ne puulta näyttävät kosmetiikkapurkkien korkit on aika nättejä - vaikka en edes tiedä onko ne muovia vai oikeasti puuta.

Eräänä päivänä aloin kuitenkin pohtimaan, että eikö ole aika haaskausta tehdä puisia pakkauksia, jotka ovat kertakäyttöisiä. Tutkimusten mukaan esimerkiksi puuvillaisen kassin hiilijalanjälki on niin kova, että se on itse asiassa pahempi kuin muovipussi ekologiselta näkökulmalta. Kangaskassia tulisikin käyttää tuhansia kertoja ennen kuin se on "edullisempi". Toki on parempi käyttää olemassa olevaa kangaskassia kuin ostaa uusia muovikasseja, mutta erikseen kangaskassin hankkiminen ei ole erityinen ekoteko. Miksei sama sitten pätisi puisissa kosmetiikkapakkauksissa. Ja mitä niille tapahtuu käytön jälkeen? Bioroskis ei taida olla oikea osoite mahdollisesti tuotejäämiä sisältävälle ja ehkä käsitellylle puulle. Eihän sille voi oikein mitään tehdä ellei sillä ole jatkokäyttöä esimerkiksi korurasiana, mutta huulipunahylsy ainakin on hyvin vaikea putsata, joten jatkokäyttö lienee enemmänkin kiva ajatus kuin oikea toimenpide. Sekajäte voi olla se ainoa vaihtoehto.

Tosi hyvä tietysti olisi jos puista pakkausta saisi käytettyä uudelleen ja uudelleen. Onhan meillä jo Guerlainin huulipunakotelot, joihin vaihdetaan vain varsinainen punan osuus tai Kjaer Weiss, jonka tuotteet taitaa öljyjä myöten olla sellaisia, jotka myydään täyttöpakkauksissa.

Tällaisia pohdintoja tänään. Jos sulla on tietoa puupakkausten ekologisuudesta niin kerro ihmeessä. Jos tiedät lisää täyttöpakkausperiaatteella toimivia merkkejä, nekin kiinnostaa!

Vähemmän ja parempaa edullisesti

Kuinka monta kertaa olenkaan kuullut kun joku sanoo, että hänellä ei ole varaa ostaa laadukkaita vaatteita, joten joutuu ostamaan halpavaatteita isoista ketjuista. Mikäli haluaa ostaa vatteita, jotka ovat todellakin viimeisintä trendiä ja äärimmäisen muodikkaita, niin halpakauppojen käyttäminen voi olla ihan oikeasti vaihtoehto. Harva meistä kuitenkaan haluaa nimenomaan kulkea trendien aallonharjalla ja oman tyylin löytäminen onkin se avain laadukkaaseen vaatekaappiin. 

Ei mulla ole syytä moralisoida, jokainen tekee omat valintansa. Sen sijaan mua aina suunnattomasti ihmetyttää tämä asenne ja halusin antaa vinkkejä omasta historiastani. Okei, henkkamaukan kaltaisista paikoista voi tehdä hyviä löytöjä ja jopa niitä vuosia hyvinä kestäviä vaatteita, mutta ne on valitettavasti pieni osa isojen ketjuliikkeiden tuotteista ja täysin sattuman kauppaa. Laadukas ja halpa voi kuitenkin olla ihan kaikille vaihtoehtokin, nimittäin käytettynä.

Vaatteiden ekologisuus on ollut mulle tärkeää aika pitkään. Mulle ekologisuus ei tarkoita itse kudotusta hamppukankaasta tehtyjä käsin ommeltuja vaatteita. Se on ihan next level -omistautumista. Sen sijaan se tarkoittaa sitä, että hankkimani vaatteet on tehty kestäviksi ja että niitä on sen verran vähän, että jokaiselle vaatteelle tulee käyttökertoja enemmän kuin vähemmän. Esimerkiksi en voi sietää "farkkuja", jotka kuluvat puhki parin kuukauden käytön jälkeen tai t-paitoja, joiden saumat menevät kieroon kun ne ovat edes nähneet pesukoneen. Puhumattakaan siitä, että materiaali nyppyyntyy ensimmäisten käyttöjen aikana. Ja ei, hienokaan materiaali ei nyppyynny jos vaate on tehty kestämään. Älkää uskoko kaikkea, mitä meille myyjät yrittävät tuputtaa. 

Siitäkin huolimatta että Hesari kehtasi vielä viime vuoden lopussa kirjoittaa second hand -muodista täysin vanhahtavan jutun, kierrätysmuoti tarkoittaa muutakin kuin taidelukiolaisia, nuhjuisia kirppareita ja erikoisia tyylejä. Parhaimmillaan "käytettynä" saa käyttämättömiä tai uudenveroisia laatuvaatteita murto-osalla alkuperäisestä hinnasta, mutta käytetyissä tuotteissa se tuotteen laatu tai laaduttomuus vasta tulevatkin näkyville. Kun vaatetta on jo käytetty ja sitä on pesty monia kertoja, näkee todella mistä se on tehty. Parhaita vaatteita on käytetty jo vuosia eikä niitä silti erota mitenkään juuri käyttöön otetuista.

Opiskeluajoista lähtien näiden vaatteiden hankkiminen on tarkoittanut ostamista käytettynä. Halvalla ei saa hyvää - eikä tosin hinta ole laadun tae. Mitä pidemmälle olen vaatekaapin sisältöni kanssa päässyt, mukaan on päässyt myös uusia tuotteita, mutta sillä ajatuksella, että vähemmän ja parempaa on hyvä. Tämä on voinut tarkoittaa, että sadan euron tuotteen ostaakseni olen jättänyt kymmenen 10 euron löytöä hankkimatta.

Jos tykkää nimenomaan kiertelystä ja vaatteiden hypistelystä, niin kirpparit ja erilaiset second hand -liikkeet on äärimmäisen hyvä vaihtoehto, mutta löytämisen iloa löytää myös netistä. Toisaalta pienellä sinnikkyydellä voi löytää juuri sen viime kesänä loppuunmyydyn kesämekon seuraavana keväänä reippaasti pienemmällä hinnalla ja laput paikallaan. Tai jotain muuta todella rajattua.

Facebook-kirpparit on hyviä jos haluaa satunnaisia löytöjä, Tori.fi ja huuto.net on tietysti tuttuja jos etsii jotain hyvin rajattua tuotetta, mutta onneksi on muutakin! Vaihtoehtoja on varmaan loputtomasti, mutta perusjutuista isot valikoimat on esimerkiksi suomalaisilla Emmyllä ja Rekillä. Pienempi toimija Vestis on symppis, joka on erikoistunut Marimekkoon, mutta esimerkiksi vanhoja Minna Parikan mallejakin löytyy aika ajoin sopuhintaan. Kaikki kolme ovat yrityksiä, jolloin tuotteilla on palautusoikeus jos tuote ei nappaakaan kotona sovittaessa.

Tietysti paljon on olemassa myös kansainvälisiä sivustoja, joissa voi toiselta käyttäjältä ostaa tuotteita kuin vaikka Torissa. Maksu monesti tapahtuu mm. PayPalilla, jolloin ostaminen on kohtuullisen riskitöntä. Tällaisia esimerkiksi Zadaa app ja oma suosikkini Vestiaire Collective, josta tekee vaikka luksuslöytöjä omallekin kukkarolle sopivasti. Tai sitten ei, mutta merkittävästi edullisemmin kuin uutena ainakin. Lisäpalveluna Vestiaire Collective varmentaa tuotteen aitouden. Toinen vastaava on The Real Real, joka toimii tosin Yhdysvalloista käsin. The Real Real käyttää selvästi aikaa kuvien kuvaamiseen, joten tuotteita on ilo selata. Se likainen kirppisfiilis on kyllä kaukana! Hauska yksityiskohta useimpien tuotteiden kohdalla on laskuri kuinka paljon vettä säästää ostamalla kyseisen käytetyn tuotteen kuin jos uusi tuote tehtäisiin alusta asti. Jos olet ikinä googlannut jotain tuotetta ja toivonut löytäväsi sen käytettynä, olet todennäköisesti törmännyt Poshmarkiin. Poshmark on yhdysvaltalainen käytettyjen (merkki)tuotteiden myyntialusta, mutta valitettavasti sivustolle ei voi edes tehdä tunnusta Suomesta käsin. Tai voi, mutta se vaatii jumppailua eikä välttämättä kokonaisuus ole sen arvoinen. Ihan mahdotonta ei ostaminen kuitenkaan ole, hankalaa kylläkin.

Mitä sitten kannattaa etsiä? Oikeastaan mitä vain, mikä tuntuu omaan makuun ja kukkaroon sopivalta. Jos kaipaan jotain tiettyä vaatetta, yleensä lähden etsimään tuotteita brändeiltä, jotka ovat mielikuvaltaan ehkä tylsän tätimäisiä ja mitään sanomattomia, mutta ovat olleet bisneksessä iät ja ajat. Yksi esimerkki tällaisesta on italialainen Max Mara. Uutena tuotteiden hinnat ovat nykymittapuulla päätä huimaavia, mutta käytettyinä siedettäviä. Se mikä tekee niistä vielä siedettävämpiä on tieto siitä, että merkki yleensä tekee lähtökohtaisesti kestäviä vaatteita. Kotimaisista yksi ehdottomia suosikkejani on Holopaisen kutomon neuleet. Niissä huomaa aina, että yrityksellä on pitkä tausta ja haluavat tehdä hyvää. Sama firma valmistaa muuten ainakin Uhanan, Vestiariumin ja monen muun suomalaisen merkin neuleet.

Kiinnostaako käytetyt vaatteet?

Syy blogin hiljenemisen taustalla

Heipä hei! Pitkästä aikaa. Elämää smykkinä -blogi on aina ollut vähän epäsäännöllinen ja muutama vuosi takaperin päätinkin, että en stressaa kirjoittamisesta tai kirjoittamattomuudesta, joten tauot on olleet sitäkin isompia. Tällä kertaa musta tuntuu, että asiat muuttuu ja osaan oikeasti keskittyä kirjoittamiseen sen sijaan, että olen mielessäni jo kirjoittanut kymmeniä juttuja ja ideoinut vieläkin useampia. Miksi mikään muuttuisi, uudenvuodenlupaus? Ei suinkaan. 

En ole blogissani koskaan antanut itsestäni ja elämästäni kovin paljon. Ammatillista osaamista toki, mutta olen aina jäänyt tarkoituksellakin taustalle. Esimerkiksi tyylijutut ja minun ajatukseni on aina kiinnostaneet teitä lukijamäärien perusteella, mutta en vain ole osannut kertoa kaikkea sellaiseen lifestyle-tyyliin. Nyt ajattelin vähän muuttaa asiaa ja kertoa missä mennään. 

Kesällä 2017 päätin opintoni ja ehkä sen jälkeen mulla ei ole oikein ollut kiinnostusta, energiaa tai oikeastaan mitään keskittymistä siihen vapaa-aikaan. Varsinkaan kun viimeiset 2-3 vuotta olen kärsinyt uskomattomista niska- ja pääkivuista, migreeneistäkin. Kokonaisuus on ollut sanalla sanoen lamauttava.

Alkutalvesta tapasin sellaisen neurologin, jonka luona oli helppo olla. Ei tuntunut tyhmältä valittaa kivuistaan ja oloistaan. Tuo neurologi teki myös sellaisen oivalluksen, jota kukaan muu ei ole koskaan tehnyt: mun hermostoni käy koko ajan ylikierroksilla. Ja on ilmeisesti tehnyt niin aina. Lääkäri lähestulkoon kauhistui kun näki mun verenpaineen heittelyn ja laski kaikki oireet yhteen: Syke on ollut sadassa heti herättyä, hikoilen helposti, itken helposti, mulla on yliaktiivinen rakko ja olen pienestä asti kärsinyt unettomuudesta. Siitä verenpaineesta nyt puhumattakaan. En muista että multa olisi ikinä saatu terveydenhoitajan tai lääkärin vastaanotolla verenpainetta mitattua. Reagoin fight or flight -hengessä kaikkeen, mitä ympärillä tapahtuu.

Sain beetasalpaajia laskemaan verenpainetta ja rauhoittamaan hermostoa, sekä migreenin estolääkkeeksi. Niskakivut osoittautui migreeniksi ja ne alkaa olla tavalla tai toisella kurissa, mutta jo muutaman viikon jälkeen huomasin olevani paljon viitseliäämpi kaikessa. Vanhat jutut, kuten kaikenlainen askartelu, tulivat takaisin elämään ja iltaisin oli kiinnostusta tehdä muutakin kuin lojua ja katsoa telkkaria. Fiilistä on vaikea kuvata, mutta ehkä viitseliäisyyden lisääntyminen on lähin ilmaisu. Olo alkaa tuntua siltä, että on kiva tehdä uusia ja vanhoja asioita, kirjoittaminen yksi niistä.

Mulla on niin paljon ajatuksia ja mielessä valmiiksi kirjoitettuja juttuja, että olen itse asiassa aika innoissani! Että tervetuloa vuosi 2021 myös tänne blogiin. Moi vaan!