sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

Ei ulkomuoto vaan sisältö

Kaupallinen yhteistyö: Beautiikki
Sisältää saatuja tuotteita


 
Suomessa on paljon pieniä kosmetiikan verkkokauppoja, mutta minunlaiselleni ulkomaisiin verkkokauppoihin tottuneelle ostajalle ne eivät ole tuntuneet houkuttelevilta. Valikoima on ollut pieni tai tuntematon. Vaikka olen tiennyt Beautiikki-verkkokaupan, se ei ole koskaan tuntunut kiinnostavalta, paitsi nyt! Minua kiinnostava muutos tapahtui kun Beautiikki vaihtoi omistajaa. 

Bloggaus on tuonut mulle paljon uusia tuttuja, kavereita ja jopa ystäviä. Kun kuulin, että Maria Glow -blogin Maria oli ostanut Beautiikin, nimestä tuli heti paljon kiinnostavampi. Ihan siis sillä, että omistaja olikin tuttu, jonka kanssa on parannettu maailmaa ja naurettu moneen kertaan. Ehdottomasti hienointa minusta on, että Maria ryhtyi yrittäjäksi aikana, jolloin koki muuten vahvaa uupumusta. Pelkästään yrittäjäksi lähteminen on kunnioitettava valinta, mutta vielä upeampaa on tietysti se, että niin tekee muutenkin vaikean elämänvaiheen keskellä. Kiinnostukseni onkin todella hyvin henkilökohtaista, mutta samalla se tuo ihan uutta näkökulmaa niihin tuotteisiin, jotka muuten ehkä eivät niin kiinnostaisi. Toki yksi syy miksi suomalaisista pienistä verkkokaupoista pitäisi olla kiinnostunut on ne yrittäjät siellä taustalla, mutta myös se fakta, että Suomen sisällä tuotteiden kuljettaminen on ekologisesti järkevämpää kuin se, että tuotteita kuskataan ympäri Eurooppaa.

Haluan tietysti tuotteita, jotka toimivat, mutta kuten lähiaikojen postaukseni ovat kertoneet, olen sen verran esteetikko, että pakkausten tulee herättää mielenkiintoa. Nuori ei sarjana hivele kauneudentajuani. Sanalla sanoen pakkaukset on tylsiä eivätkä ne varsinaisesti herätä mielenkiintoa. Sen sijaan se mikä Nuori-merkissä herättää mun mielenkiintoni on se ekologinen aspekti: Se on tuorekosmetiikkaa. Sanana tämä sai minut ajattelemaan Lushin jogurttinaamioita, jotka säilyivät jääkaapissa pari viikkoa. Siitä ei kuitenkaan ole kyse, vaan jostain paremmasta: valmistuserät pidetään pieninä, jolloin valmistajalle ei synny kosmetiikkahävikkiä. Kaikki tuotteet tehdään myyntiin eikä niitä jää varastoihin pyörimään. Tässä ajatuksena on myös se, että ostaja ei koskaan saa parasta ennen päivänsä kohdannutta kosmetiikkaa. Kun kuulin, että pakkaukset on täysin kierrätettävissä, olin myyty. Esimerkiksi pumppupullot voidaan heittää sellaisenaan muovinkeräykseen, sillä pumppumekanismi ei sisällä sitä pientä metallista jousta, joka pitäisi lajitella erikseen. Helppoa kierrätystä, mahtavaa!

Sain testiin kaksi tuotetta: vaahtopuhdistusaine ja kaksiosainen kemiallinen kuorinta-aine. Nuori-vaahtoputsaria esitellään sanoin "Täyteläisen pehmeä puhdistusvaahto, joka puhdistaa iholta epäpuhtaudet ja meikin rasittamatta ihon luontaista öljykerrosta." Oma rasvoittuva ihoni yleensä kaipaa aika paljon putsausta ja jostain lukemani "hellävarainen" harvoin täyttää omat vaatimukset. Nuori-putsarin kanssa olin oikeasti aika ällikällä lyöty. Toimii! Vaahto on aivan ihanan kermainen ja vähän öljyisenkin oloinen, mutta silti pesevä. Tuote ihan oikeasti poistaa (kevyen) meikin ja putsaa ihon kunnolla, mutta ei todellakaan jätä jälkeensä kuivaa ihoa. Tuoksu on erikoinen, mutta ei huono. Vähän kuin Sisu-pastilleja ja hedelmäkarkkeja yhdessä. Sopivan raikas, mutta mielenkiintoinen.

Toinen testaamani tuote oli entsyymikuorinta + kuorintarakeet. Harvoin olen tyytyväinen kemiallisiin kuorinta-aineisiin, joissa ei ole rakeita ollenkaan. Yleensä niiden kuorintateho itselläni on samaa luokkaa kuin kuorintavoiteiden, jotka tuntuvat kosteusvoiteilra, joissa on noin kolme raetta neliösentillä - niin hellävarainen, ettei kuorikaan. Odotukset ei siis olleet korkealla, mutta toisaalta ilman tällaista tuotteen haastamista kaikesta tulee kädenlämpöisen tylsää. Ensimmäisellä kerralla tuotetta käyttäessäni huomasin kyllä, että iho pehmentyi. Jätin kuitenkin ihon vielä kosteuttamatta (hyi hyi minua!) ja parin tunnin kuluttua huomasin kuinka iho tuntui edelleen hyvältä ja ihon pinnalle oli noussut moskaa huokosista. Siis ei mitään konkreettista roskaa, vaan  joitain mustapäitä ja erityisesti sitä kaikkea kuonaa, joka ei vaan lähde huokosista ikinä. Seuraavatkaan käyttökerrat ei ole pettäneet. Entsyymivoiteen ja kuorintajauheen sekoittaminen kyllä sopii minulle, mutta mietin tietysti toimisiko voide ilman kuorintajauheen mekaanista kuorintaa. Tai siis tarvitaanko kahta putelia ja askartelua ihan välttämättä. Voide+jauhe -yhdistelmä ei ole mitenkään erikoinen tunnultaan, mutta tärkeintä onkin se tunne, mikä jää jäljelle. Tuoksu tuo mieleen englanninlakut. En tiedä onko näissä tuoksuissa oikeasti jokin karkkiteema vai onko mun nenäni kalibroitunut kaipaamaan karkkeja.

Olen kuullut, että parhaimmissa viineissä on tylsimmät etiketit. Oletettavasti hyvän sisällön on arveltu myyvän ilman krumeluurejakin. En ole viini-ihminen, joten en osaa sanoa pitääkö tämä paikkansa. Sanoisin kuitenkin, että samaa ajatusta voinee soveltaa myös kosmetiikkaan, tai ainakin Nuori-tuotteisiin. Ulkomuoto ei säväytä, mutta sisältö onkin se, millä on merkitystä.

Ei muuta kuin onnea matkaan Maria ja Beautiikki!

2 kommenttia:

  1. Kiitos ihanasta postauksesta! Itse olen tykännyt käyttää entsyymikuorintaa ilman rakeita varsinkin silloin, kun ihossa on tulehtuneita finnejä (ne kun ei pidä mekaaniesta kuorinnasta.) Kuorinta toimii siis loistavasti myös ilman rakeita, kun sen antaa vaikuttaa hetken iholla. :)
    Itse hämästyin myös vaahtoputsarin tehokkuudesta, ei sitä oikein usko ennen kuin kokeilee. :)
    Kiva, että tykkäsit tuotteista. NUORIlla on järjestään tosi toimivat tuotteet, kannattaa kokeilla muitakin, vaikka purkit ehkä onki melko yksinkertaisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi! Tää oli kyllä hyvä muistutus itselleni, että ei se tuotteen hyvyys tai teho tule ulkomuodosta. Kiinnostava merkki kyllä!

      Poista

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...