Kolmas viikko koulussa

Viikon 3 edistyminen:

Maanantain kulutimme kampaajan tuolissa ja harjoittelimme lisää permanenttirullausta. Tiistaina lisää rullausta ja leikkausta. Viime viikolla tasasimme miespään hiukset ja tällä viikolla teimme saman naisnukelle, teimme myös perusleikkausta ja saimme ensikosketuksen a-linjaisen tukan leikkaamiseen. Teimme ensimmäisen asiakastyön eli teimme haudehoidon rinnakkaisluokan oppilaille. Itse sain asiakkaakseni pidennyksillä varustetun tytön ja minähän en tiennyt mitään pidennyksistä. Lopputulos oli kuitenkin ihan pätevä ja asiakas tuntui tykkäävän ainakin otsisletistä jonka tein lopuksi. Loppuviikolla permanenttiteoriaa ja vierailu toisessa kampaamotukussa.

Rahaa en onneksi saanut kulutettua välineisiin, mutta tilasin itselleni Pinni-lehden, joka oli opiskelijoille ihan hyvään 44,88 euron hintaan (kymmenen numeroa). Täytyy sanoa, että Pinni on kyllä ainakin lukijan kannalta ehdottomasti yksi hienoimmista suomalaisista lehdistä.

Lahjontaa

Olemme nyt käyneet kahdessa kaupungin kampaamotukussa ja kummastakin on saatu lahjoja, mikä on aina ihan piristävää kun tietää miten paljon on jo itse pistänyt omaisuuttaan kaikenmaailman kampoihin ja harjoihin.

Tuote-esitteiden lisäksi saatiin siis muutamia tuotteita kokeiluun.
Kinnuselta saatiin Keunen sun care line gelee spray eli UV-suojaa antava hoitava ja kiiltoa lisäävä spray ja Keunen forming wax -vahaa. Tuotteita en ole kokeillut sen kummemmin kuin, että UV-suojasprayn suutin on ihan kammottavan huono, siinä on vain yksi pieni reikä, jolloin aine on ensin suihkittava käsiin. Mitä iloa on spraystä jos se täytyy kuitenkin laittaa ensin käsiin, miksei tuote ole vaikka tuubissa?

Jyväskyläläisestä Annekasta puolestaan saimme Four Reasons super shaper -kiinteen, jossa UV- ja kosteussuoja. Tuo kosteussuoja sai mut uteliaaksi, mulla kun on hiukset jotka saa suoriksi ainoastaan raudan kanssa ja lopputulos ei kestä yhtään kosteaa ilmaa.

Ensimmäinen muodonmuutos

Musta on aina tuntunut että parturi-kampaaja(opiskelija)t muuttaa hiustyyliään varmaan joka viikko. Meillä oli kiva koulupäivä maanantaina: Istuimme kakkosvuoden opiskelijoiden tuoliin ja saimme mallinmuutoksen ja värin. Ensimmäinen kerta oli ilmainen.

Sen lisäksi että halusin kerätä tänne kaikki edistymiseni ja rahanmenetykseni, ajattelin myös dokumentoida kaikki muodonmuutokset. Tässä lähtökohta ja ensimmäinen muutos.
Malli leikattiin vanhaan ja tuttuun, joka on perusmalliltaan a-linjainen edestä pitkä, takaa lyhyt. Halusin niskan aika korkealle, päälle laitettiin Goldwellin kevytväri (en tiedä sävyä), mutta ajatuksena aste lisää tummuutta ja vähän lämpimyyttä. Väristä tuli ihan kiva. Mallista ja leikkauksestakin tykkäsin siihen asti kunnes näin kuvat sivusta ja erityisesti niskasta. Enää en ole niin tyytyväinen. Kunhan saan taas rahaa, taidan mennä moikkaamaan "luottokampaajaani".

Haikailua myytyjen Melissojen perään

Viime viikolla oli useita "sukat ja kengät märkänä" -koulupäiviä. Niinä hetkinä kaipasin kovasti poismyymiäni Melissan Ashanti -kumikorkokenkiä. Siis näitä ihanuuksia:


Mun kaipuutani ei ole auttanut yhtään se, että olen törmännyt nyt useampaan otteeseen noihin samalla mallilla tehtyihin kenkiin. Joko noihin vanhoihin; mustiin, punaisiin ja niihin nukkapintaisiin. Niiden lisäksi huomasin, että ainakin jokunen nettikenkäkauppa myy myös uudistettua Ashantia niittikoristeilla.

Kenkäikävää ei ole myöskään auttanut se, että muut valittavat kuinka ne ovat kauhean huonot jalassa, sillä mulle ne olivat ihan täydelliset jopa pidemmillä kävelyillä. Joo, ei niillä nyt varmaan mitään puolimaratonia olisi tehty, mutta peruskäyttö ei mulla tarkoitakaan mitään urheilusuorituksia.

Tätä hölmöä ikävää tosin auttaa se kun muistelee minkä takia ylipäätään ne myin: Ne haisivat ihan hirveältä esanssilta niin että migreeni iski pienenkin nuuskaisun jälkeen.

Kaikesta huolimatta ne olivat todella nätit ja mukavat jalassa. Harmi vaan Melissa että ette tee hajusteettomia kenkiä, mulle kelpaisi kyllä. ;)

Uutta myös blogissa

Olen tehnyt pieniä muutoksia myös täällä blogin puolella ja yksi näkyvimmistä tulee varmasti olemaan se, että aion tästä lähin laittaa kaikkiin blogissa näkyviin kuviin vesileiman. Ei niin että olisin saanut jonkun kiinni käyttämästä kuviani luvattomasti, mutta blogeja lukiessa tuntuu siltä, että kuvan ottajaa ei paljon kunnioiteta, sillä se ottaja tai paikka josta kuva on "lainattu" tuntuu helposti pienemmiltä ja - hyvin suuressa määrin - isommiltakin bloggaajilta unohtuvan. Jotkut kuittaavat asian sanomalla: "kuvat Googlen kuvahaulla" Ei, se ei ole oikea tapa, ei todellakaan. Jos joku käyttäisi minun kuviani ja sanoisi että kuvat on löydetty Googlen kuvahaulla en epäröisi etsiä bloggaajan yhteystietoja ja laittaa laskua perään kuvan käytöstä. Minun ajatukseni onkin se, että jos kuvassa on oma vesileimani, sen löytöpaikka ei heti unohdu. Eihän vesileima tietenkään ole mikään nätti ja idioottivarma vaihtoehto, mutta kyllä se varmasti enimmät väärinkäytöt estää.

Mikä sitten on se oikea tapa viitata toisen ottamiin kuviin? Se voisi olla vaikka tämä:
1) Ihan ensimmäisenä tietysti kysytään lupa kuvaajalta. Ja "ei" sitten myös tarkoittaa ei. Jos lupaa ei tule niin lupaa ei tule. Väittäisin kuitenkin että jos viittaukset on kunnossa ja lupa kysytään etukäteen niin kovin moni ei kieltäydy lainaamasta kuviaan. Tietysti tämä vie aikaa, mutta sitten voi miettiä vaihtoehtoja kuten kuvan ottamista itse, tekstejä ilman kuvia tai vaikka kuvan ostamista. On myös olemassa paljon kuvaajia, jotka oikeasti antavat kuviaan muiden käyttöön esim. erilaisilla Creative commons -lisensseillä.

2) Kun kuva laitetaan esille niin siihen kirjoitetaan vähintään kuvaajan nimi/nimimerkki, mutta koska linkin tekeminen ei ole kovin vaikeaa niin linkataan vaikka kuvaajan sivuille tai itse alkuperäiseen kuvaan. Luvan pyytäminen on kuitenkin se ensisijainen ja mun suosittelemani muoto.

3) Muista että olipa kuva mielestäsi kuinka räpsy tahansa, se on silti kuvaajan omaisuutta ja sillä ei ole merkitystä onko kuvaaja naapurisi, tuntematon tai tunnettu bloggaaja vai ammattilaiskuvaaja, luvat ja viittaukset on silti oltava kunnossa. Se, että nappaat lainaamasi kuvan joltakin kuvalaudalta (jossa alunperinkään kuvaa ja kuvaajaa ei ole viitsitty kunnioittaa) ei tarkoita sitä että sinä voit jatkaa vahinkoa.

Mun mielestäni tää on hyvin yksinkertaista ja on vain reilua kunnioittaa myös muita ihmisiä, heidän kuviaan ja tekijänoikeuksiaan. Eikö vaan? :)

Ps. tiesittehän bloggaajat, että oppilaitokset maksavat Kopiostolle siitä, että voivat oppimateriaaleissaan käyttää myös netissä vapaasti tarjolla olevia kuvia. Korvaukset menevät Kopiostolle ja siitä ties minne, mutta harvemmin oikeille tekijöille. Varmin tapa välttää tällainen vähän arvelluttava käyttö on leimata ne omat kuvansa. Se pieni söpö leima oikeassa alakulmassa ei muuten sitten väärinkäyttäjiä estä, mutta ne rumat ja törkeän näköiset, joita itsekin käytän vähintään hidastavat. ;)
Lisätietoja Kopioston oppilaitoksille tarkoitetusta digiluvasta: http://www.kopiosto.fi/kopiosto/teosten_kayttoluvat/digilupa/fi_FI/digilupa/

Kouluasioita

Kuten jo aiemmin ilmoitinkin, aloitin parturi-kampaaja -opinnot tänä syksynä ja mun oli tarkoitus pitää täällä - lähinnä itseäni varten - kirjaa kouluun liittyvistä kuluista ja touhuamisista, joten ajatuksena on että näitä tullaan vielä näkemään.
Teoriaa ja kaikkea itse opiskeluun liittyvää liibalaabaa en mainitse, sillä ne ovat itsestäänselvyyksiä, mulle kiinnostavampia asioita on aina kuitenkin ne käytännön asiat.

Ensimmäisen viikon jälkeen siis olin kuluttanut rahaa tarvikkeisiin 175 euroa ja kirjoihin 75 euroa. Ekan viikon aikana päästiin pesemään ja föönaamaan toistemme hiuksia ja aloitimme permanentinrullaustekniikkaa.

Toisella viikolla rahaa kului työkenkiin n. 27 euroa. En heti aluksi halunnut laittaa n. 70 euroa laitosjalkinemyyjän kenkiin, aion kokeilla elämää alennushintaisilla Crocseissa, mallina siro Lady. Tuntuvat jalassa mukavilta, saa nähdä mikä on tuomio oikeassa käytössä. Työasuun kuuluvat mustat housut onneksi löysin kaapistani, mutta työpaitaan ja jonkinlaiseen essu-paita -viritelmään rahaa kului 48,50 e. Käytiin tutustumassa yhteen kampaamotukkuun ja saatiin sieltä pienet paketit matkaamme, ne sisälsivät esitteiden lisäksi jonkinlaisen aurinkosuoja-sprayn ja vahapurkin. Päästiin kokeilemaan saksia nukkeen, tehtiin haudehoitoja ja jatkettiin permanentinrullaustekniikalla. Ostin myös sakset, tai teknisesti tilasin ne, isä on luvannut auttaa niiden maksamisessa sillä, että "maksan" ne takaisin leikkaamalla hänen hiuksiaan. Sakset eivät olleet halvimmasta päästä (tosin kaukana kalleimmastakin), mutta kokeiltuani niitä kaikki muut käyttämäni/kokeilemani sakset tuntuivat rikkinäisiltä. Myyjä kyllä vakuutti että jos huolehdin niistä kiltisti niin leikkaan niillä monta vuotta. Toivotaan niin.

Yhteensä rahaa kulutettu: 325,50 e

Kyllähän minä tiesin että rahaa menee, mutta kyllä se tuntuu pahalta kun kaikki lähtee kerralla. Tulee myös todella tyhmä olo siinä vaiheessa kun kerrotaan että kirjat voi käydä hakemassa erään ison kirjakauppaketjun myymälästä, hinnasta ei opettajalla tai kelläkään muullakaan ole tietoa paitsi vasta kassalla ja myöhemmin selviää että tukkualennuksenkin jälkeen hinta on suurempi kuin halvimman kirjakaupan tiskiltä (tässä tapauksessa halvin paikka olisi ollut Levykauppa x). Hintaero ei ollut suuri, mutta en usko että kukaan meistä varsinaisesti kylpee rahassa. Tässä tapauksessa maksamani hinta ja tuo x:n hinta erosivat parilla eurolla, joten en kuitenkaan viitsinyt alkaa riidellä asiasta, mutta aion kyllä ottaa asian esille seuraavia ajatellen.

Kaikesta rahanmenosta huolimatta tykkään ainakin vielä ja tietysti pidän siitä että käytäntöä on paljon. Vähän jännitän ensimmäistä työharjoittelua (jo joulun jälkeen!) ja siellä tapahtuvaa näyttötyötä, mutta jos kahdessa viikossa on keritty tekemään näin paljon niin mihinhän keritään seuraavaan neljän kuukauden aikana. :)

Uutta

Ei niin että olisin ollut aiemminkaan mikään säännöllisin bloggaaja, mutta jopa itse totesin että onpa siitä kauan kun olen tänne viimeksi kirjoitellut. Tässä vain on "tapahtunut kaikenlaista". Mm. erosin viimein ammattikorkeasta, olen nyt ikuisesti vain puolikas vestonomi. Tosin toi viime vuosi ammattikorkeassa oli hyvin valaiseva sen suhteen että mitä haluan ja mihin minusta on.

Siihen liittyen, hain keväällä ikään kuin varasuunnitelmana kuvaamiselle kouluihin joista tulee parturi-kampaajia. Haut menivät odotetusti vähän huonosti sillä paikkoihin haettiin lukiotodistuksella ja ei se mun todistukseni rehellisesti ollut mikään loistava. Kesän tein vähän mitä sattuu ja olin jo hetkeä vaille laittamassa starttirahahakemusta ja tehnyt kannattavuuslaskelmia, kaikkea yrityksen perustamiseen liittyvää. Kaikki tuntuu tapahtuvan silloin kun sitä vähiten odottaa, heinäkuun loppupuolella sain ilmoituksen, että pääsen varasijalta opiskelemaan ja eilen oli ensimmäinen koulupäivä.

Vaikka ala on aina kiinnostanut ja odotan jo kovasti käytäntöä, eka päivä sai mut jotenkin vähän tyrmistyneeksi. Pääasiassa siksi että opiskelun kustannukset kyllä löivät aika rajusti vasten kasvoja. Välineitä on ostettava oikeasti isolla rahalla. Vanhempani saavat kiittää onneaan että päädyin tuonne kouluun nyt kun maksan itse enkä vaikka suoraan peruskoulusta.

Ensimmäinen rahanreikä oli 175 euron tarvikepaketti.


Ok, suurimmat yksittäiset asiat tuossa paketissa olivat kuitenkin peloittavat harjoituspäät (n. 40 euroa kappaleelta), mutta meni mihin meni, kyllä 175 euroa koulutarvikkeisiin on kerralla (ja aika puskan takaa) ihan suuri erä. Varsinkin kun on elänyt kesän käytännössä ilman rahaa. Kerranhan se (toivottavasti) vain kirpaisee.

Söpön kassin sisältö oli pääasiassa kaikenlaista pikkusälää kuten kampoja, harjoja, klipsejä ja muuta vastaavaa. Vielä on hommattava ainakin työvaatteet, työkengät ja jossain vaiheessa sakset. Asiaan liittyen epäilemättä vielä juttuja. :)

Sattumaa

Yleensä en mitenkään innostu H&M:n yhteistyökuvioista, mutta parin vuoden takainen Matthew Williamson for H&M -kesäkokoelma jotenkin oli vaan onnistunut. Tykkäsin printeistä ja väreistä. Materiaaleista en erityisemmin tykännyt, mutta pari asiaa kokoelmasta ostin ja yksi niistä oli keltainen papukaijakuvioinen huivi. Viime kesänä huivi pääsi käyttöön todella moneen kertaan ja aloin jo harmittelemaan että miksi en silloin ostanut kahta huivia, jolloin olisin voinut tehdä niistä kivan huivimekon.

Viime viikolla etsin Silkkikauppa Sorrin verkkokaupasta mustaa silkkisatiinia ja tottakai ne kaikki muutkin vaihtoehdot oli katsottava ja mitä näinkään. Silkkisorsettia samalla papukaijaprintillä kuin H&M huivissa! Ok, värit olivat hieman erilaiset, kuviot olivat paljon isompia ja musta koristereuna oli levempänä vain yhdellä puolella, mutta perusprintti oli kyllä ihan sama. Kaupassa ei suoraan sanota, että kuvio olisi Matthew Williamsonin, mutta maininta siitä, että kangas kuuluu johonki designer -mallistoon kyllä löytyy. En jäänyt aikailemaan vaan ostin mekon verran kangasta etten harmittelisi myöhemmin piheyttäny kun kerran olen vuoden verran nettihuutokaupoista tuota H&M huivia etsinyt (ja on löytynytkin, ainoastaan ihan käsittämättömillä hinnoilla). Tuota kyseistä kangasta löytyy vielä muutama metri täältä.


Huomasinpa muuten heti tekstin kirjoitettuani, että tuossa kokoelmassahan oli sillkinen tunika, jossa on tuo sama iso printti. Oliskohan tää jotain jämäkangasta?

Kiinaihmeet

Kiinassa tunnetusti kopioidaan kaikkea ja kaiken saa halvemmalla. Veikkaan että melkein kaikki on kuullut jonkun teettäneen hääpuvun/ylioppilasmekon/vanhojentassipuvun Kiinassa alle saman hinnan kuin mitä kankaat Suomessa maksaisivat. Tahdon ostaa vaatteeni laadukkaina. En yksinkertaisesti halua olla ostamassa ja heittämässä t-paitaa roskiin joka viikko, koska olen ostanut huonoa laatua halvalla. Suhtaudun kuitenkin hieman eri tavalla halpoihin yhden kerran asuihin, kuten vaikkapa vanhojentanssimekkoihin, sellaisen olisinkin voinut ostaa halvalla (ja mahdollisesti huonolla laadulla), koska sitä ei keskivertotanssija käytä kuitenkaan kuin kerran elämässään.

Toinen juttu taas on se istuvuus, vaikka halpa polyesterisatiini näyttäisikin hyvältä. Nää tilaajat ovat aina kehuneet kuinka mittojen mukaan tehdyt puvut ovat olleet just eikä melkeen, koska onhan puku tehty mittojen mukaan. Olen kuitenkin pariin kertaan oikeasti nähnyt näitä kiinaihmeitä ja ei voi kuin ihmetellä ihmisten istuvuuskäsitettä. Vai haluaisitko sinä että huonojen kaavojen takia näyttää siltä kuin nännit koko ajan nöpöttäisivät tai vatsalle tulee uusi makkara?

Se ongelmahan näissä on, että mittojen mukaan tehty ei tarkoita hyvää istuvuutta. Jos kahdesta naisesta otetaan samat mitat ja tehdään niillä kaavat mittojen mukaan niin todennäköisesti puku ei sellaisenaan istu kummallekaan. Tein havainnollistavan rautalankamallin asiasta:


Kummallakin hahmolla on sama kuvitteellinen rinnanympärys, toisella vain on pieni povi ja hieman kaarevat hartiat kun taas toisella on isommat rinnat ja parempi ryhti. Pystysuora viiva on vaan havainnollistamaan sitä miten sivusauma siirtyy eri ihmisillä. Huomaatte varmaan eron? Toinen tarvitsee selälleen enemmän tilaa ja toinen rinnoilleen. Jos kummallekin tehdään paita samoilla mitoilla ilman sovituksia, kumpaakin alkaa jostain kiristää. Jos vaate tehtäisiin trikoosta, ei välttämättä niin suurta ongelmaa olisi, mutta kuinka monella morsiamella on neuloshääpuku.

En siis halua tuomita näitä tilaa vaatteesi mittojen mukaan -puljuja, halusin vain korjata sitä käsitystä että mittojen mukaan tehty tarkoittaisi väistämättä hyvää istuvuutta. Mittojen mukaan tehty vaate istuu takuuvarmasti vasta sitten kun osaava kaavoittaja on päässyt tekemään kaavoihin muutoksia sovitusten jälkeen.

Punaa kynästä

En ole ikinä ollut mitenkään julkinen meikkaaja tai varsinkaan mikään huulipunaihminen. Oon kyllä aina ollut kiinnostunut kosmetiikasta ja meikkejä on tehty pitkään suljetussa vessassa, mutta äärimmäisen harva niistä on päässyt ulos. Yleensä olen vaan ihan liian laiska meikkaamaan jotain tilaisuutta tai vaikka koulupäivää varten.

Osa tätä on varmaan ollut sitä etten ole löytänyt oikeita tuotteita. Sellaiset perinteiset puikkohuulipunat esimerkiksi ovat olleet jotenkin tosi vastenmielisiä käyttää - aina tulee rumaa jälkeä. Pari vuotta sitten sain kuitenkin näytteenä muotoilurautani kanssa Benefitin lip stainin. Tajusin heti, että itse tuote tekee paljon. Väri oli helppo käyttää, sitä pystyi kerrostamaan ja mikä tärkeintä, se ei tahrannut. Tää johti tietysti kovempiin aineisiin ja tänä keväänä löysin huulipunakynät. Asoksen alelaarista nappasin Lord & Berryn huulipunakynät ja ne jäljessään ja kestävyydessään oli ihan ok, parempaa mihin olin huulipunissa tottunut. Innostuin ihan oikeasti näistä tuotteista. Punaisissa huulissa en edelleen ole uskaltanut mennä ulos, mutta neutraalimmat sävyt ovat päässet jopa ulkoilemaan. Löysin tällaisia kynämallisia huulipunia useita, mutta jostain syystä kiinnostuin erityisesti Narsin vastaavista. Valitettavasti Nars itse ei tunnu olevan kovin halukas tuotteitaan myymään, sillä hinnat ja postikulut ovat jotain ihan käsittämätöntä heidän euroopan nettikaupassaan. Keväällä kuitenkin HQhair alkoi toimittaa Narsia myös Suomeen (ei postikuluja, mutta toimitus pitkä, 10-15 päivää) ja alekoodin turvin kokeilin myös näitä. Nämä kyseiset tosin ovat enemmänkin huulikiiltoja, mutta pysyvyys ja jälki on silti ihan toista luokkaa kuin noissa halvemmissa Lord & Berryissa. Ja koska nää on enemmän kiiltomaisia, on ne myös aloittelijaystävällisempiä. Näistä kahdesta jopa se punainen on päässyt julkisesti käyttöön.

Joku kosmetiikkabloggaaja sanoi, että näissä menee paljon punaa hukkaan koska näitä täytyy teroittaa. Eihän huulipunaakaan pyyhitä jokaisen käyttökerran jälkeen niin miksi nämä pitäisi teroittaa joka kerta?

Saalis ja lahkeen lyhentäminen ilman ompelukonetta

En ole pitkiin aikoihin jaksanut koluta alennusmyyntejä a) niitten muitten ihmisten takia, en vain jaksa yrittää tunkea ihmisten läpi ja taistella tuotteista mummojen kanssa b) noloa myöntää, mutta mussa on vähän sitä sellaista luonteenlaatua, joka ostaa vaikka kymmenen kiloa multaa jos siinä on oikea nimi/nätti paketti ja hyvä aleprosentti. Pari päivää sitten joku vaisto ohjasi mut kuitenkin Jyväskylän Carlingsiin ja mitäs siellä alepöydällä olikaan. Farkut, joita olin pari kuukautta sitten katsonut ja joista ei löytynyt oikeaa kokoa. Ajattelin silloin että mun onni, sillä hintaa oli kuitenkin mun budjetilleni noin 130 euroa liikaa. Ne farkut jäi kuitenkin kummittelemaan ja nyt ne löytyivät, oikeassa koossa ja hinnalla 39,90, ei tarvinut kauaa miettiä, varsinkaan kun lompakossa oli pari kymppiä syntymäpäivärahaa.

Katsokaa nyt, ei voi olla ihastumatta näihin yksityiskohtiin!


No nyt omistankin sitten farkkuja ja housuja yleensä enemmän kuin olen varmaan elämäni aikana yhteensä omistanut.

Dieselemäisesti lahkeissa oli kuitenkin ylimääräistä ainakin kilometri pituutta, joten lyhennyst tuli eteen. Normaalisti en osta myöskään liian pitkiä lahkeita, sillä yleensä niissä myös polvi tippuu niin alas että malli muuttuu ihan törpöksi lyhentäessä, näissä kaikkia lisäpituus oli kuitenkin ilmeisesti laitettu polven alle, jei.

Ompelukonetta mulla ei kotona ole, mutta olen opetellut sellaisen piston housunlyhennyksiin, että siinä ei paljon koneita tarvita. Piston nimeä en muista, mutta se ei oikeastaan ole niin olennainen. Olennaista on se, että tällä pistolla voi lyhentää lahjetta leikkaamatta kangasta, joten mahdollinen seuraava käyttäjä voi ainakin periaatteessa vain avata pistot ja lyhentää itselleen sopivaksi, sillä nää ei oikein tehtynä näy ulospäin. Ihan parasta tässä on kuitenkin se, että se kestää ja kestää (erityisesti jos pistot jättää taitetun kankaan ja varsinaisen lahkeen väliin, ikään kuin sisäpuolelle). Pitemmittä puheitta, hienot, kahden minuutin piirretyt ohjeet asiaan. Perimmäisenä ajatuksenahan on se, että pisto tehdään ikään kuin takaperin.