Timantinmetsästäjä

Olin suunnilleen kymmenen kun sanoin äidilleni, että asuttaisiinpa Helsingissä. Äiti luonnollisesti kysyi miksi. Siksi että siellä tapahtuu koko ajan jotain. Tällä viittasin ainakin Jyrkin musiikkivieraisiin, ehkä johonkin muuhunkin. Hassua kyllä, tuota lausahdusta lukuun ottamatta en koskaan ollut ajatellut asuvani Helsingissä. Kun sinne muutin opiskelemaan, en varmaan käynyt missään muualla kuin Ikeassa ilmaisella Ikea-bussilla. Vantaalla asuessani kävin yhden vaateliikkeen blogitapahtumassa ja sieltäkin lähdin pois kun tuntui että olen ihan väärässä paikassa ja väärässä seurassa. Seuran merkitys on tietysti jo tullut todettua kauneusbloggaajia tavatessa, siinä seurassa on minulle helpompi olla kotonaan.

Täällä Sydneyssa taas tapahtuu koko ajan niin paljon, että ei edes osaa seurata kaikkea, mihin voisin osallistua. Eräänä päivänä Facebook päätti auttaa ja läväyttää mainoksen "Sydney Diamond Hunt". Tulossa olisi "pääsiäismunajahti", jossa palkintona olisi n. 7000 euron arvoinen timanttisormus. En varmaan koskaan osaisi isoa timanttisormusta käyttää, mutta koska tykkään kaikesta kiiltävästä ja olen toisinaan yllättävän kilpailuhenkinen, lähdin heti mukaan. Jahti suomalaisittain osui näin huhtikuun viimeiselle päivälle, vappuseikkaluksi siis.

Muutamaa viikkoa ennen kisapäivää järjestäjä alkoi julkaista vihjeitä oikealle paikalle. Joka päivä yritys julkaisisi vihjeen, joiden perusteella piti päätellä, mihin olisi tarkoitus suunnata. Kolmen kuukauden asumisen (mutta monen vuoden amazing race -tyyppisen pääsiäismunajahdin!) jälkeen olin oikeasti aika hyvä. Vaan hommassa oli mun mielestä aika surullinen twisti. Viime vuoden jahdissa n. 4000 osallistujasta suunnilleen 60 oli löytänyt lopulliselle paikalle, tänä vuonna haluttiin joko sekoittaa pakkaa tai pelättiin kovaa kävijäryntäystä. Lauantaina 29. päivä tulee sähköposti, jossa sanotaan, että varsinaiseen tapahtumaan pääsee osallistumaan vain 200 ensimmäistä nopeinta, jotka varaavat (ilmaiset) liput tapahtumaan.

Minä olin sen verran nopea ja nopean mobiilinetin kanssa, että taisin olla se ihan ensimmäinen mukaan ilmoittautuva. Ilmoittautumalla sai osoitteen, johon piti mennä tiettyyn kellonaikaan (järjestäjän liike Mosmanissa), sieltä mukaan saisi viimeisen vihjeen.

Viimeinen "vihje" ei ollut varsinaisesti mikään vihje, vaan ihan suora osoitus mihin pitäisi mennä. Paikan päällä jokainen sai goodie bagin. Mietittiin jonossa olevien kanssa mitä säkki voisi sisältää. Heitin vitsinä, mutta kokemus taustalla, että kassi täynnä alennuskuponkeja. Siitä en ollut väärässä, mutta kassilla oli myös oma tehtävänsä. Jokaisessa bagissa oli kultainen kirjekuori, jonka sisältä löyty kaksi alennuskuponkia. 21 onnekkaan kupongeissa luki takana "play". Ainoastaan nämä kupongin saaneet pääsivät "jahdissa" eteenpäin, muiden - myös minun - loppui siihen. Jäin kuitenkin mielenkiinnolla katsomaan, mitä kisailijoille oli keksitty. Ensimmäinen erä oli ryhmätyötä. Nopeimmin hommasta onnistuvat pääsisivät finaaliin ja aidosti taistelemaan tuosta sormuksesta. Finaalivaiheessa kolme naisihmistä pääsivät vapauttamaan sisäisen lapsensa: pallomereen oli kätketty kultainen pallo, se joka pallon löytää, on voittaja. Olisin halunnut tarkkuusheitellä kimppua ja etsiä oikeaa palloa vaikka en olisi edes osallistunut siihen palkintoon.

Harmi siis sinällään, että vihjeiden ratkaisulla ei ollut mitään merkitystä ja kaikki päättyi täysin arpapeliin, mutta oli silti mainiosti käytetty sunnuntai!

Lähtisitkö jahtaamaan timanttia?

Ihan uudenlainen elokuvakokemus

Mun lapsuuteeni (ja myöhempiinkin ikiin) on vahvasti kuulunut mm. Disneyn piirretyt ja yksi niistä suosikkielokuvista on ollut Kaunotar ja Hirviö. Kun kuulin uudesta leffaversiosta (Emma Watson kuvittele tähän sydänhymiö) olin ihan valmiina lähtöön. Varasin tikettini lähimmän elokuvateatterin erikoisnäytökseen. Maksoin leffastani perus Finnkino-lippuuni nähden ihan tuhottoman hinnan, mutta en kadu sentin vertaakaan.

Käsittääkseni elokuvateattereilla ei mene Suomessa ihan mielettömän hienosti tällä hetkellä. Mua itseäni ei kiinnosta esim. 3D ollenkaan ja viimeisin parannus, joka lähiteatteriini Suomessa tehtiin oli pidikkeet mukeille. "Jee!"

En tiedä johtuuko se ihan aidosti kilpailusta vai mistä, mutta täällä on ollut syytä käydä elokuvissa. Olen käynyt elokuvissa varmaan useamman kerran kuukauden aikana kuin Suomessa kokonaisuudessaan viime vuonna. Miksi? Täällä tarjotaan muutakin kuin mukinpidikkeitä. On erikoisiltoja, ravintoiloita teatterisalin sisällä, luksuspaikkoja ja kaikenlaista elämystä. Erikoisnäytöksiä on myös vanhoista leffoista, jotka eivät ehkä ole vuosikymmeniin olleet elokuvateattereissa. Viimeisin kokemukseni oli ulkoilmateatteri Luna Parkissa, paikallisessa huvipuistossa. Tän voisi ihan mainiosti toteuttaa Suomessakin kesäisin! Kyllä täälläkin illat on tähän aikaan vuodesta (syksy) tosi viileitä, mutta jokainen osasi varautua (kylpy)takeillaan ja paikan päältä sai vuokrata vilttejä. Todella mielenkiintoinen kokemus katsoa elokuvaa huvipuiston rakennuksen katolta, maailmanpyörän ja Harbour bridgen valoissa.

Seuraavaksi kiinnostaisi ihan kokemuksen vuoksi käydä kokeilemassa art deco -henkinen elokuvateatteri. Tosin se ei ehkä ole vaan art deco -henkinen, vaan aidosti rakennettu 1935. Ainakin kuvissa todella kaunis paikka. Jos kiinnostaa niin Hayden Orpheum on paikka.

Palataan siihen Kaunottareen ja Hirviöön. Se oli mun eka leffakokemukseni täällä Australiassa ja en tietysti osannut teatterilta odottaa sen kummempaa. Ostin lippuni Girls night out -erikoisiltaan. Lippu maksoi n. 25 euroa ja sillä sai leffanäytöksen, popkornin, alkulimut ja churrot ennen näytöstä ja lahjapaketin. Nää oli kivoja asioita, mutta se, mikä sai mut toiseenkin kertaan elokuviin oli sali itsessään: Tuolit, jotka sähköavusteisesti saa kallistettua mukavaan katseluasentoon, paljon tilaa ympärillä ja korkeuserot eri rivien välillä on niin merkittäviä, että vahingossakaan ei joudu katsomaan kenenkään hujopin takaraivoa! Jos et saanut mielikuvaa, niin kokeile Google-hakua HOYTS reclining seats. Osasin jopa arvostaa niitä mukinpidikkeitä käsinojilla, koska ne oli toteutettu hyvin. Leveän käsinojan päädyssä on pieni pöytä ja se pidike juomalle.


Niin ja mitäs siellä Kaunottaren ja Hirviön erikoispaketista löytyikään. No laatikollinen kosmetiikkaa! (Ja joku paikallinen seiska, mutta tämä oli luonnollisesti se kiinnostavin lahjakassin sisältö.):

Aikamoinen setti australialaista edullista kosmetiikkaa BYS-merkiltä, The Body Shopin tuoksunäyte ja Elizabeth Ardenin minimascara. Ei huono saalis!

Mitäs sanot, maksaisitko vähän enemmän jostain muustakin kuin 3D:stä elokuvissa?

Parhaat ripsentaivuttimet ikinä PISTE

Okei, okei. Parhaat ripsentaivuttimet ikinä ainakin mulle. Täytyy kuitenkin sen verran sanoa, että mikä merkki tulee mieleen ekana?

Aivan, Shu Uemura. Niitä on kehuttu paljon ja pitkään, Suomessa ja ulkomailla. En muista kenen suomalaisen bloggaajan blogista nää vuosia sitten bongasin, ehkä Saara Sarvas? Kun koko ajan joku tuntui niitä kehuvan, niin onhan mielenkiinto niihin ollut koko ajan olemassa. Ongelma on kuitenkin ollut se, että Euroopasta kyseisiä ripsentaivuttimia on alkanut saada vasta muutamien vuosien sisällä ja asia ei ole enää tuntunut niin ajankohtaiselta.

Kun bongasin nämä Shu Uemura x Murakami -erikoistaivuttimet paikallisella stockmannilla, David Jonesilla (kuinka moni muu ajatteli Davy Jones?), alennushintaan, en voinut vastustaa itseäni. Normaalihinta näille ja hopeanväriselle perusmallille on noin 35 dollaria (noin, 27 euroa), mutta itse nappasin nämä suunnilleen 18 eurolla. Ajattelin että jos en tykkää, niin voin diilata nämä jollekin Suomeen palattuani.

Ensimmäisellä kerralla asettelin nämä todella tarkasti ripsieni tyveen ja aloin vieläkin varovaisemmin taivuttaa. Pelkäsin vähän. Luomi ei jäänyt väliin eikä ollut edes lähellä! Mikä vielä parempaa, nämä asettuivat tasaisesti ripsiin. Samassa tajusin, että näitten kanssa mun ei tarvitse tehdä tuota supertarkkaa asettelua, koska nämä ihan oikeasti sopivat just eikä melkein mun silmäni muotoon.


Japanilaiset siveltimet on mun heikkous ja nämä näköjään menee samaan sarjaan. Mikä on oma tuomio parhaista taivuttimista?

Hattaraa ja yksisarvisia

Jokaisessa maassa on hyvät ja huonot puolensa. Australian ehdottomiin bonuksiin kuuluu se, että moni yhdysvaltalainen firma lähettää tänne nettiostoksia. Parhaimmillaan vielä ilman postikuluja.

Olen haaveillut yksisarvissiveltimistä ja koska tänne tulin muutaman matkasiveltimen kanssa, oli ihan perusteltua hankkia itselleen Tarten yksisarvissiveltimet. Olen katsellut vastaavia siveltimia eBaysta. Setin saa kokonaisuudessaan reilusti alle kympillä. Mikään niistä väriyhdistelmistä ei ole kuitenkaan täysin iskenyt. Ne on näyttäneet liikaa yksisarvisen oksennukselta. Kun näin nämä, tiesin että tässä ne on.

Settiin kuuluu viisi sivellintä, joista kolme on kasvoille ja kaksi silmille. Karvat on synteettisiä, joten sopivat erityisesti voidemaisille tuotteille. En ole vieläkään vakuuttunut, että on olemassa oikeasti hyviä puuterimaisille tuotteille tarkoitettuja synteettisiä siveltimiä. Puuterisiveltimen kanssa olen nyt tehnyt poikkeuksen. Kuolailin paikallisessa Sephorassa Kat Von D:n superpehmeää synteettistä puuterisivellintä. Olin jo valmis kokeilemaan synteettistä sivellintä puuterin kanssa, mutta esteenä oli Kat Von D. Tämän pakkauksen myötä olen päässyt kokemaan, että kiinnityspuuterin kanssa synteettinenkin on ihan jees.

Samaan tilaukseen otin myös pienen kokeilusetin ja kerrankin bb-voide sävyltään Light ei ole ihan liian tumma, vaan juuri sopiva! Tuoksut on tosi vahvoja ja muistuttivat luonnonkosmetiikan ödöörejä. Niinpä sitten selvisi, että Tarte ainakin mainostaa luonnollisuuttaan. En sitten tiedä mitä se oikeasti tarkoittaa, mutta täytyy tutustua lisää.

Mites nuo siveltimet, tykkäättekö?

Toimiiko se Proactiv?

Lyhyesti ja ytimekkäästi; Todellakin!

Sain täällä vihdoin käsiini alkuperäisen Proactiv-tuotesarjan, siis sen joka me muistetaan tv-shop-mainoksista. Niissä amerikkalaiset julkkikset kehuivat tuotetta maasta taivaaseen. Eurooppaan saatiin ihan erilainen versio, koska vaikuttava aine on meillä luokiteltu lääkeaineeksi ja se korvattiin salisyylihapolla. Koska noita salisyylihappotuotteita on meillä pilvin pimein, en koskaan kiinnostunut siitä Suomessa myytävästä versiosta. Niitä salisyylihappoa sisältäviä tuotteita kun on tullut kokeiltua ja ne eivät ole mun iholleni olleet mitenkään poikkeuksellisen erikoisia.

Kun tulin tänne mun ihoni tuntui räjähtäneeltä. Muutamassa päivässä pahimmat röpelöt hävisivät. Suurin vaikutus oli kuitenkin ehdottomasti se, että mun kasvojeni iho ei varmaan ole koskaan tuntunut niin sileältä ja pehmeältä. Tietenkään tällainen tuote ei vaikuta huokosten ulkonäköön tai aknearpiin, joten kuvissa ero ei ole niin selvä. Sen sijaan eron todellakin tunsi.

Minulla oli myös muutamien viikkojen tauko Proactiv-tuotteista. Silloin ihmettelin miten ihoni tuntuu taas niin röpelöiseltä eikä yhtään niin pehmeältä. Eron huomasi, vaikka asiaa ei aluksi edes huomannut ajatella.

Tuotteet on merkitty numeroilla 1-3 tarkoittaen järjestystä, jossa niitä on tarkoitus käyttää. 1 on cleanse, 2 tone, 3 repair, lisäksi omassa testipakkauksessani tuli mukana neljäs tuote, deep cleansing was. Itse olen aika orjallisesti käyttänyt näitä tuotteita iltaisin. Ensin pesu ykköstuotteella, kasvovesi ja kolmostuote vielä hoitovoiteeksi. Tämän lisäksi on pitänyt monesti vielä lisätä kosteusvoide, vaikka mun ihoni onkin rasvainen ja kolmostuotteen pitäisi siis riittää. Kuivuuttaa ei tunne, mutta huomasin asian kun poskille alkoi nousta jokunen miliumi. Tuota nelostuotetta en ole ymmärtänyt yhtään. Se on jonkinlainen syväpuhdistava tuote, mutta tykkään enemmän tuosta toisesta putsarista.

Hintaa näillä tuotteilla on aika reilusti, mutta kyllä rahalleen saa silti vastinetta. Putsari ja kasvovesi on kooltaan 60 ml, repair 30 ml ja nää ei kuitenkaan ole mitään kokeilukokoja. Yllä näkyvä setti maksoi 49,90 aud eli melkein 40 euroa.

Kyllä, näistä hankkia tuotteet 1-2 kotiin Suomeen.

Ihana kukkapuna huulille

Arvatkaas mitä löysin? No sen kehutun kukkapunan tietysti! Täällä on näkynyt muutamalta merkiltä vastaavia tuotteita, mutta niiss on ollut ihan hirveä lemu kaikissa. Tykkään meikeistäni lähes hajusteettomana ja käyttää niitä hajusteita tarvittaessa muuten. Nyt kuitenkin löysin liikkeen, joka myy vain korealaisia meikki- ja ihonhoitotuotteita. Oli meillekin tuttuja merkkejä kuten TonyMoly (tai tounimory niin kuin korealainen omistaja nimen lausui), Etude House ja paljon merkkejä, joista en varmasti ole koskaan kuullutkaan. Korealaiset tuotteet on niin söpöjä ja ne toimii. Kun myyjä esitteli minulle kukkapunaa, joka mukautuu jokaisen huulille ihan eri väriseksi riippuen ihon happamuudesta, olin myyty. Kun nappasin hylsyn käsiini tajusin sen olevan kuuluisa Kailijumei.

Tässä on kaunis punainen hylsy ja siinä on "lukko", ettei puna aukea laukussa ja sotke kaikkea. Kaiken lisäksi hylsyssä on pieni ja kätevä peili. Ihan nerokasta! Onhan näitä peilillisiä ollut aiemminkin, mutta erityisesti tässä tuotteessa koen sen melkein välttämättömäksi. Tahramainen puna kun osuu iholle, niin se ei heti lähdekään. Kannattaa siis värittää rajojen sisäpuolelta tätä hoitavaa punaa levittäessään.

Koostumuksensa takia puna ei myöskään kulu rumasti tai jää lasinreunoihin kiinni. Ihan mun juttu! Sitä tosin ihmettelen vieläkin, että miksi valitsin tämän vaaleanpunaisen kukan enkä sitä erottuvampaa ja nättiä violettia (tai punaista, kuten pakkaus sanoi). Ehkä täytyy palata liikkeeseen joka tapauksessa. :D

Hintaa korealaiskaupassa 25 aud eli hieman alle 20 euroa. Näitähän saa suomestakin eleveniltä, mutta en ennen tänne tuloa raaskinut tätä ostaa koska en tarvinnut. En kai tarvinnut nytkään, mutta tarvitsin kuitenkin vähän. ;)

Joko olet kokeillut?

Vaaleammaksi pelkällä shampoolla

Hiuksissa on se hieno asia, että kun kaikki on kunnossa, ne kasvaa säännöllisesti. Samalla se on vähän ongelmallista jos hiusväri ei ole ihan oma. Olen tässä jo moneen otteeseen kasvattanut omaa väriä, mutta se on niin tasainen ja tylsä kun tietää mitä kaikkea muuta olisi mahdollista tehdä. Joskus sanoin kampaajakaverilleni, että mun kauhuni olisi tukka, joka on täysin tasavärinen. Nyt tuntui että varsinkin kiinni ollessa tukka näyttää vähän turhan tasaväriseltä. Paitsi tietysti ne läntit, jotka on edellisen vähän epäonnistuneen värin jälkeen jääneet vaalennuksesta todella oranssiksi. Kuontalo tuntui siis väärällä tavalla aika kirjavalta.

Päätin kokeilla John Friedan in-shower -vaalentajaa.  Tuote, jota en ole koskaan nähnyt tai kuullut vastaavista. Kyseessä mun tulkinnan mukaan on siis vaalennusaine ja hapete. Koska aine lupaa vaaleampaa tukkaa viidessä minuutissa, hapete on varmaan aika tuju ja vaikuttaa tietysti koko tukkaan, tällaista kun on vaikea levittää ihan vain tyveen. Tämä tietysti sopi minulle koska halusin sitä oranssiakin vaaleammaks. Tuote toimii tosin samalla shampoona, sillä sen jälkeen kaivataan vain hoitoaine.

Miten kävi? Oranssit vaalenivat juuri sen verran, että saan ne hopeashampoolla sopivan neutraaleiksi, mutta tyvessä ero on aika olematon. Toki tämä nyt on luomassa vieläkin parempaa liukua mutta, 14,90 aud eli noin kymmenen dollaria tästä käsittelystä oli kyllä aika kova hinta. Täällä muuten apteekeissa myydään vaalennusainetta ja hapetteita ihan yksittäisinä ja isoinakin pulloina. Jos tietää mitä tekee, kuten toivottavasti ainakin minä kampaajana tiedän, on ehkä parempi tarttua niihin pulloihin seuraavalla kerralla.

Kuvissa en näe juuri mitään eroa, mutta ero on ihan yhtä "valtava" oikeassakin elämässä.

Vasen: ennen, oikea: jälkeen

Ei jatkoon. Miten selviätte tyvikasvusta?

Älä vihaa itseäs

Tää ei tosiaan oo ensimmäinen kerta kun puhun aiheesta, mutta koin jonkun valaistumisen, niin jatketaan hyvän asian puolesta!

Täällä on ollut aika kuuma. Ainkin suoalaisittain lämmintä on huolimatta siitä, että kuuden viikon aikana neljä viikkoa on satanut joka päivä. Tai vähintään joka yö. Ihmiset kulkee siis niissä vaatteissa, missä on mukava olla. Yleensä se tarkoittaa aika minimaalista määrää kangasta. Olipa käyttäjän koko ja muoto mikä tahansa, vähemmän on enemmän kun meinaa muutenkin koko ajan uida omassa hiessään.

Sitten mulla välähti. Mitä sitten, että mun reisissäni on selluliittia, ne hyllyy tai että mulla ei oo vuosiin näkynyt thigh gapia. Niin sitä on (katukuvasta päätellen) kaikilla muillakin. Se on ihan normaalia eikä siinä ole mitään arastelemista. Enkä varmaan normaalitilanteessa olisi edes kiinnittänyt asiaan mitään huomiota.

Olen varmaan aiemminkin maininnut, että ihmisen koko, muoto tai mikään muukaan tällainen seikka ei oo koskaan estänyt mua pitämästä ihmistä kauniina. Ehkä jopa tärkeämpää on ollut se miten kantaa itsensä. Toki just oikean kokoiset ja hyvin leikatut vaatteet auttaa, mutta nekään ei ole mikään pakko. Surullista on kuitenkin se, että itse on aina itsensä pahin vihollinen ja ihan liian ankara.

Samaan aiheeseen liittyy tietysti se, että musta ei valokuvaajana ole otettu kovinkaan montaa kuvaa. Minä kun yleensä olen se, joka niitä kuvia ottaa. Tämä tuli joulun alla surullisen ilmeiseksi. Tehtiin sisarusten kanssa vanhemmille kuva-albumia meistä ja musta taisi olla yksi selfie ja muutamassa kuvassa satuin olemaan mukana. Se ihan totta harmitti mua. Siksi päätinkin, että alan olla sinut itseni kanssa myös kameran "väärällä" puolella. Tässä selfie-testaus erästä haastattelua varten. Puhelin on kädessä ihan siitä syystä, että testasin sitä kameran kaukosäätimenä. Toimi paremmin kuin odotin!

Älä vihaa itseäs, se ei johda mihinkään.

Onko muita valaistuneita?

Kahden dollarin kosmetiikkakippo

Mussa on vähän sellaista askartelijan ja laihialaisen vikaa. Ei tosin kaikissa asioissa, niin kuin olette ehkä huomanneet. On kuitenkin tosi turhauttavia asioita kuten ei-kavojen-ihon kuorinta. Mun sääreni on siitä onnekkaat, että niissä kasvavat karvat ei ole kauhean vahvoja. Samasta syystä saan tosi paljon sisäänkasvaneita karvoja. Yritin ensihätään löytää kuorintahanskoja, mutta niitä ei tunnu löytyvän mistään, ainakaan nyt kun niitä etsin! Toisekseen kuorinta-aineet on yllättävän kalliitta ja niistä ei koskaan tiedä mitä saa. Musta tuntuu että yleisimmin ne on kosteusvoiteita, joissa on kolme pientä raetta ja kuorinta on ihan mahdotonta. Täällä kun harrastan jonkin sortin budjettimatkailua, niin ei tehnyt mieli laittaa vähintään kymmentä euroja johonkin, joka ehkä jeesaisi.

Laihialainen minussa tuli apuun. Hankin Targetista pienen dippikulhon, hintaa kaksi dollaria eli pyöreästi 1,5 euroa. Miksi? Kaapista löytyy jättipaketti ruokasuolaa (koska se oli halvin mahdollinen pakkaus) ja käsivoidetta. Sekoitetaan yhteen ja kuoritaan. Tadaa! Ongelma ratkaistu aika edullisesti.

Samaa kippoa voi tietysti käyttää muuhunkin kosmetiikka-askarteluun. Siinä voi esimerkiksi sekoitella omat hopeahoitoaineensa suoraväristä ja hoitoaineesta. Eihän tämä nyt välttämätöntä olisi, mutta kuten sanottu, askartelu on ihan kivaa. Ja mitä tulee siihen suolakuorintaan, niin on paljon kivempi hakea se suola keittiöstä kuin viedä se keittiöstä suihkuun.

Mulla on tällainen muuten kotonakin. Se on jostain Dr. Hausckhan naamiopakkauksesta.  Onko sullakin kosmetiikkakippo?

Aussikosmetiikan alkulähteillä

Ihan ensimmäisiä kosmetiikkaostoksia, jotka täällä Australiassa tein oli tietysti tuo aiemmin mainittu Nad'sin karvanpoistovahageelisokerimikälie, koska täältä jos mistä sitä saa. Toinen oli tietysti hiusten hoitotuotteet, joita ei suuremmin kannattanut tänne asti raahata. Mitäs sitä nyt muuta olisi ostanut kuin paikallista Fudgea? No ok, ostin ison pönikän Schwarzkopfin perusshampoota, mutta totesin tarvitsevani myös pesevämmän tuotteen. Otin hyväksi havaitun värjättyjen hiusten hoitoaineen, minulle uuden syväpuhdistavan tuotteen ja lilan paintboxin, jotta voin aina tarvittaessa käyttää "hopeatuotetta".

Hinnoiltaan tuotteet on tietysti vähän edullisempia kuin Suomessa. Nad's oli 14 dollaria eli noin kymmenen euroa. Taitaa samaan hintaan saada kuitenkin jonkun Veet-vahan? Fudgen shampoo ja hoitoaine oli 22 dollaria/purkki eli noin 17 euroa kappaleelta. Muistelen, että ainakin hopeashampoo menee reippaasti yli kahdenkympin Suomessa. Paint boxista muistan Suomessa maksaneeni noin 18 euroa, kun täällä taas hintaa tuli 18 dollaria, noin 14 euroa.

Lähtökohtaisesti täällä hyllyt notkuu niitä samoja merkkejä kuin meilläkin: Maybelline, L'Oréal, Rimmel jne. Suomessa vähän vähemmän edustettuja merkkejä on mm. Revlon ja meillä vähintäänkin toisella nimellä kulkeva Cover Girl. Seuraava vaihe on tietysti selvittää muita täkäläisiä brändejä. Minä kun tykkään aina hankkia mahdollisimman lähellä tuotettuja tai muuten paikallisia firmoja. Pääasiassa löysin ihan uppo-outoja merkkejä, mutta kohtasin myös muutamia yllätyksiä. Muun muassa Jurlique oli yksi niistä. Olen aina kuvitellut että Jurlique on eurooppalainen, ehkä ranskalainen merkki. No ei! Ausseista sekin ponnistaa! Tai miten olisi Becca? Becca on australialainen meikkimerkki, mutta fiilikset siitä on todella amerikkalaiset, en tiedä miksi. Tosin huomasin, että kevään uutuustuotteet on ilmestyneet helmikuussa Jenkeissä, mutta saapuvat Australian markkinoille "vasta" maaliskuun ensimmäinen päivä. Ehkä Becca on lähtenyt enemmän amerikkalaiset edellä ja siitä tulee tuo fiilis.

Niin ja joo, koska tuo aasia nyt on tuossa vieressä, niin täältä on kohtuullisen helppo löytää sieltä suunnalta tulevaa kosmetiikkaa. Ne kuuluisat Shu Uemuran ripsentaivuttimet vaan on pakko päästä kokeilemaan ja TonyMolya löytyy ainakin pienemmistä liikkeistä.

Onko vinkkejä australialaiseen kosmetiikkaan?

Ostos-tv:n aivopesemä

Koska vuokrat täällä Sydneyssa on huimia ja harjoittelu on palkaton (niin kuin se todennäköisesti olisi Suomessakin), niin olen täällä täkäläisittäin aika kengännauhabudjetilla. Ylimääräisiä juttuja pitää vähän vältellä. On kuitenkin niitä asioita, jotka oli pakko hankkia heti.

TV-shop kamaa tietysti! Tai ei nyt niin tietysti, mutta...

Oliskohan ollut 90-luvun loppupuolta tai 2000-luvun alkuvuosia kun ostos-tv tarjosi kammottavan pitkillä mainoksilla vahaa karvojen poistoon. Ei kuulemma sattuisi ja tulos pysyisi useita viikkoja. Olin niihin aikoihin juuri alkanut inhota omia säärikarvojani ihan täysin omatoimisesti ilman naistenlehtiä tai muita humputuksia (niitä kun aina syytetään kaikesta). Sheivaaminen ei tietysti pitänyt tulosta kuin ehkä puoli päivää. Ehkä juuri siksi tuo vahamainos kiinnosti niin kovasti. Vahahan oli Nad's karvanpoistogeeli, joka lupasi jopa että tuotetta voisi syödä. Tuota vahaahan ei tietysti siihen aikaan saanut mistään muualta kuin sieltä ostoskanavalta. Ehkä kymmenen vuoden kuluttua tuosta hetkestä Nad'sia sai Suomesta, mutta ainakaan minä en löytänyt tuota alkuperäistä ainetta. Tarjolla tuntui olevan ainoastaan kylmävahaliuskoja ja kuumavahaa. Homma jäi hautumaan.

Sitten taas on se akne. Mun ihoni on kärsinyt paljon, Roaccutanit ja muut on syöty moneen kertaan, mutta koskaan iho ei ole täysin rauhoittunut. En muista milloin Proactivia alettiin mainostaa jollain ostoskanavalla. Julkkikset kehuivat tuotetta ja kuinka se olisi parasta ikinä. Sitten selvisi totuus. Yksi ihan mun ensimmäisistä jutuista tässä blogissa koski härskiä mainontaa ja sillä oli paljon tekemistä yllämainitun tuotteen kanssa. Tuote ei ole ihan sama tuolla Jenkkilässä kuin mitä se on Suomessa. Eihän tällaista asiaa mainosteta, mutta kiinnostus kalliiseen tuotteeseen kyllä lopahti. Vaikuttava aine on Euroopassa reseptikamaa, joten se on vaihdettu arkisempaan salisyylihappoon. Niitä tuotteita nyt oli ja on enemmänkin. Kiinnostus lopahti.

Palataas sitten lähiviikkoihin. Sen olin pistänyt merkille, että Nad's on aussimerkki, joten halusin metsästää tuon geelin käsiini. Ei ollut muuten täälläkään ihan ilmeisimmissä paikoissa muuta kuin kuumavahaa ja vahaliuskoja. Purkki kuitenkin löytyi. Melkein viereisessä hyllyssä lojui Proactiv-tuotteita ja niillä alkuperäisillä ainesosilla!

Niin mites se pieni budjetti? Eihän nämä nyt kalliita asioita ole, mutta olihan ne pakko saada testiin. Ensifiilikset on aidosti kyllä kaiken odottamisen arvoisia. Niistä siis lisää vähän myöhemmin.

Muistatko mainokset tai oletko jopa päässyt kokeilemaan?